Oululaisfirma myy Lumiaa jo kiireisimmille

Teemu Laitila
29. joulukuuta, 2011 14:26

Oululainen M-Technology tarjoaa kiireisimmille Windows Phone -puhelinten odottajille jo mahdollisuuden lunastaa itselleen Nokian Lumia 800 -puhelin 629 euron hintaan. Laitteet tulevat virallisesti myyntiin Suomessa vasta vuoden alussa.
M-Technologylta kerrotaan Kauppalehdelle, että puhelimet on saatu valikoimaan yhtiön eurooppalaisten yhteistyökumppaneiden kautta.
Tähän saakka Lumioita ennakkoon ovat ostaneet lähinnä yritykset, jotka haluavat testata laitteita tai käyttää niitä apuna sovelluskehityksessä. M-Technologyn toimitusjohtajan mukaan erityisesti yrityssovelluksia kehittävät yritykset ovat olleet kiinnostuneita Lumioista. Yhtenä Windows Phone -alustan valttikorteista pidetään nimenomaan järjestelmien hyvää yhteensopivuutta Microsoftin laajassa käytössä olevien palvelintuotteiden kanssa.
Silti M-Technologylta puhelimen on tilannut myös muutama utelias yksityinen. Muidenkaan ei välttämättä tarvitse odotella Lumioiden laajempaa lanseerausta enää kovin pitkään, sillä esimerkiksi DNA on jo aloittanut kiinnostuneiden käyttäjien ennakkoilmoitusten vastaanottamisen. DNA kertoo puhelinten toimitusten alkavan alkuvuodesta.
Lumia 800:n hinta Suomessa on 420 euroa ennen veroja, eli vähittäiskaupan hinta kipuaa helposti yli 500 euron.

Lue myös nämä
Tägit
Nokia Nokia Lumia
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.