HTC One nokittaa Nokiaa: valovoimainen kamera kuvanvakaimella ja Full HD -näyttö

Teemu Laitila
19. helmikuuta, 2013 18:01

HTC on juuri julkaissut uuden lippulaivan, joka on nimeltään HTC One, joka pelkistää yhtiön edellisen sarjan nimeämiskäytäntöä jättämällä lisämääreet pois.
M7-koodnimeä kantaneen puhelimen tiedot ja kuva tulivat julkisuuteen jo hyvissä ajoin ennen virallista julkaisua. Laitetta katsoessa ei voi välttyä pieniltä iPhone 5-mielleyhtymiltä, vaikka HTC One on selvästi leveämpi ja isompi.
Alumiinirunkoisen laitteen fyysiset mitat ovat 137.4 x 68.2 x 9.3 mm ja se painaa 143 grammaa. Monista muista odotetuista ja jo julkaistuista lippulaivoista poiketen sen ruutu on "vain" 4,7 tuuman kokoinen. Näyttö kuitenkin toimii 1920x1080 pikselin resoluutiolla ja se perustuu Super LCD 3-paneeliin, jonka aiemmat versiot ovat saaneet kiitosta laadustaan. Pienen kokonsa ja ison resoluutionsa ansiosta se kaappaa johtopaikan pikselitiheyskilpailussa ahtamalla 468 pikseliä tuumaa kohti.

"Megapikseleiden aika on ohi"


Ehdottomasti yksi puhelimen merkittävimmistä uudistuksista koskee sen kameraa. HTC on lähtenyt haastamaan Nokian PureView-tekniikkaa omalla sensoritekniikallaan. Sensorin ylisuuret pikselit vastaanottavat valoa jopa kolme kertaa paremmin kuin perinteinen 8 megapikselin sensori. HTC:n mukaan uudet "UltraPikselit" parantavat kameran pimeäkuvauskykyä merkittävästi, mutta toisaalta kamera tallentaa vain enintään neljän megapikselin kuvia. HTC:n mukaan megapikseleiden aika on nyt ohi.
- Nyt puhutaan oikeasta kuvanlaadusta eikä pelkästään megapikseleistä megapikseleiden vuoksi, HTC:ltä julistetaan.
HTC ottaa Nokialta mallia myös tuomalla puhelimeen optisen kuvanvakauksen. HTC myös pistää paremmaksi vakauttamalla laitteen pääkameran lisäksi myös etukameran. Etukamera on varustettu HTC:n 8X-mallista tutulla laajakulmaisella linssillä.
Laitteistoinnovaatioiden lisäksi HTC on varustanut kameran uudella toiminnolla, joka tallentaa viisi kuvaruutua jo ennen laukaisunäppäimen painallusta ja 15 lisää painalluksen jälkeen. Lisäksi kamera voi tallentaa automaattisesti kolmen sekunnin videoleikkeen kuvien ohella. Kirsikkana kakussa HDR-videokuvaus.
HTC One on varustettu Android 4.1.2 -käyttöjärjestelmällä ja uusitulla Sense-käyttöliittymällä. Puhelimen sisuksista löytyy Qualcommin uusi 1,7 GHz:n taajuudella toimiva neliytiminen Snapdragon 600 -piiri, joka on päivitetty versio monissa huippupuhelimissa nähdystä Snapdragon S4 -piiristä. Muistia löytyy kaksi gigatavua ja sisäistä tallennustilaa 32 gigatavua. Muu speksilista täyttää modernilta huippupuhelimilta vaaditut ominaisuudet: GPS/GLONASS, NFC, Bluetooth 4.0 ja WiFi 802ac. Lisäksi puhelin toimii myös infrapunavalonsa ansiosta television kaukosäätimenä. Akun kapasiteetti on 2300 mAh.
HTC One tukee LTE-taajuuksia, mutta sen tuesta Suomessa käytössä oleville taajuuksille ei ole vielä tietoa. Laite saapuu kuitenkin myyntiin maaliskuun loppupuolella maailmanlaajuisesti. Tulevaa myyntihintaa ei ole paljastettu.
Päivitys 19.2.2013 21:41 Poistettu maininta ylinäytteistyksestä. Tarkempi katsaus HTC Onen kameratekniikkaan löytyy täältä.

Lue myös nämä
Tägit
Android HTC HTC Sense 5.0 HTC One
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.