Applen laitteiden omistajat edelleen valmiimpia maksamaan sovelluksista

Teemu Laitila
22. huhtikuuta, 2013 14:13

Sovelluskauppojen tuottama liikevaihto jatkaa vauhdikasta kasvuaan, Reuters raportoi. Eri kauppojen yhteenlaskettu liikevaihto oli alkuvuoden aikana noin 1,68 miljardia euroa, josta Apple vei kuitenkin leijonanosan.
Koko potista Applen sovelluskaupan liikevaihto oli jopa 74 prosenttia eli 1,13 miljardia euroa. Googlen Play-kaupan osuus oli 18 prosenttia ja lopuille jäi vain murusia. Tilanne on sikäli erikoinen, että Androidin markkinaosuus on kuitenkin noin 70 prosentin luokkaa ja latausten määrässä Play-kauppa ylsi 90 prosenttiin Applen kaupan latausmääristä.
Reutersin haastattelemien asiantuntijoiden mukaan syynä valtavaan epätasapainoon on maksamisen helppous Applen kaupassa. Apple on onnistunut keräämään valtaosalta käyttäjiään luottokortin numeron kaupan tietoihin, mikä madaltaa kynnystä pikkuostosten tekemiseen. Googlella puolestaan on tarjolla useampia maksutapoja, kuten Google Wallet, luottokortit sekä joissain maissa myös operaattorilaskutus.
Android-käyttäjien maksuhaluttomuus ei ole erityisen uusi havainto. Googlen Play-kaupan valikoiman perusteella moni Android-käyttäjä tyytyy mieluummin ilmaiseen, mutta vähemmän viimeisteltyyn sovellukseen maksulliseen verrattuna. Se voi olla myös yksi syistä, miksi Android-käyttäjät pitävät tiukemmin kiinni luottokorttinsa numerosta, mikä puolestaan on omiaan pitämään sovellusmyynnin liikevaihdon alhaisena.

Lue myös nämä
Tägit
Apple Google App Store sovelluskauppa Google Play
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.