Huawei jatkaa kasvuaan, nappasi entisen Nokia-pomon

Teemu Laitila
2. heinäkuuta, 2013 12:37

Aiemmin Nokian myyntipäällikkönä työskennellyt ja myös yhtiön johtoryhmään kuulunut Colin Giles on nimitetty Huawein kuluttajamyynnin ja markkinoinnin johtajaksi. Gilesilla on Nokialta 20 vuoden kokemus liittyen erityisesti Aasian alueeseen.
Giles jätti Nokian viime vuoden huhtikuussa yhtiön julkaistua masentavat ensimmäisen neljänneksen tulokset. Vuosi sitten Giles kertoi Nokialta lähdön syyksi halun olla lähempänä perhettään, mutta Nokia teki samalla myös isoja muutoksia myyntiorganisaatioonsa.
Huawei on päättäväisesti pyrkinyt kasvattamaan markkinaosuuttaan myös läntisillä markkinoilla ja karistamaan yltään halpavalmistajan viittaa. Yhtiö on noussut nopeasti kolmanneksi suurimmaksi Android-valmistajaksi seuraten tiiviisti toisena olevaa LG:tä. Tämän vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana Huawei toimitti 9,3 miljoonaa älypuhelinta, kun LG ylsi samassa ajassa 10 miljoonaan puhelimeen.

Lue myös nämä
Tägit
Nokia Huawei
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.