HTC One mini viimeinkin virallinen - alumiinirunko ja 4,3 tuuman näyttö

Teemu Laitila
18. heinäkuuta, 2013 12:23

HTC:n One mini -malli on nyt julkaistu virallisesti lukuisten vuotojen jälkeen. Kuten nimi ja vuodot kertoivat, kyseessä on kutistettu versio keväällä julkaistusta HTC One -mallista.
One mini näyttää ulkoisesti samalta, mutta se on tarkoitus hinnoitella halvemmaksi, minkä vuoksi sisuskaluissa on tehty muutamia muutoksia. HTC:n mukaan muutokset ovat kuitenkin niin pieniä, ettei niillä pitäisi olla merkitystä käyttökokemuksen kannalta. Lisäksi samankaltaisesta designista huolimatta puhelimessa on käytetty enemmän muoviosia kuin alkuperäisessä mallissa.
Mittojensa puolesta HTC One mini on käytännössä saman paksuinen kuin esikuvansa, mutta pituudessa ja leveydessä on pientä eroa. Paino on runsaat 20 grammaa pienempi. Tarkat fyysiset mitat ovat 132 x 63.2 x 9.25 mm ja paino 122 grammaa.
Laitteen sisällä muutoksia on tapahtunut muun muassa prosessorissa, joka on vaihtunut hitaampaan kaksiytimiseen, 1,4 GHz:n taajuudella toimivaan Snapdragon 400 -piiriin. Näytön kutistumisen lisäksi sen resoluutio on pudonnut täydestä teräväpiirrosta 720p-tasolle, mutta kyseessä on edelleen Super LCD -tekniikka. Muistin määrä on yksi gigatavu ja sisäänrakennettua tallennustilaa on 16 gigatavua, jolla on tultava toimeen, sillä laite ei sisällä microSD-korttipaikkaa. Kameramoduuli sisältää edelleen saman UltraPixel-kennon kuin alkuperäisessä One-malli, mutta optinen kuvanvakain on jätetty pois. Poissa on myös virtanappulan IR-lähetin. Pienempi puhelin tarkoittaa myös pienempää 1800 mAh akkua.
Edeltäjästä on jäljellä kuitenkin kiitellyt BoomSound-kaiuttimet ja esimerkiksi pikku hiljaa Suomessakin merkitystään lisäävät LTE-yhteydet. Laite saapuu markkkinoille varustettuna Android 4.2.2 -järjestelmällä ja HTC:n omalla Sense-käyttöliittymällä.
Ensimmäisten arvioiden perusteella muutokset eivät vaikuta merkittävästi puhelimen käyttökokemukseen, vaikkakaan kyseessä ei selvästi ole lippulaivatason puhelin pienempiin kuoriin pakattuna. HTC ei ole paljastanut tarkempaa hinnoittelua, mutta saksalaissivuston mukaan hinta asettuisi 449 euroon, mikä vaikuttaa hieman korkealta.

Lue myös nämä
Tägit
Android HTC HTC One mini
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.