Nyt loppui huijaaminen: SGS4 ja HTC One vastakkain uudessa testissä

Matti Robinson
21. marraskuuta, 2013 16:13

Älypuhelinten suorituskykysota on ollut viimeaikoina kutakuinkin samanlaista kuin se on ollut vuosikymmeniä PC-puolella. Enemmän ytimiä, korkeammat kellotaajuudet, nopeammat grafiikkapiirit ja tietysti eniten pisteitä Benchmark-testeistä.
Valmistajista erityisesti Samsungia on syytetty suorituskykyä mittaavien Benchmark-testien huijaamisesta, mutta onpa vilunkipeliin syyllistynyt joukko muitakin Android-valmistajia. Ongelmaan on ilmestymässä kuitenkin ratkaisu, kertoo Engadget.
Startup-yritys GameBench mukaan sen suorituskykymittauksia ei voi huijata, sillä ne eivät perustu parin minuutin mittaiseen rypistykseen, jonka aikana pahaa-aavistamattoman käyttäjän puhelimen suorittimet huutavat hoosiannaa tavanomaisista rajoitteista piittaamatta. GameBench pyöriikin pelisovelluksen taustalla mitaten suorituskykyä ja akkua, ja siten varmistaa, ettei tulos vääristy.
Ensi vuoden puolella julkaistava sovellus on julkaissut ensimmäiset mittaukset, joissa vastakkain asetetaan HTC:n ja Samsungin ykköstykit. Aivan kuten useimmissa muissakin tuloksissa voittajaksi selviytyy Samsung Galaxy S4. Ero on jopa yllättävän suuri sen hyväksi. Mikäli GameBenchin tulokset otetaan vastaan oikeina, niin siinä tapauksessa HTC One on pikemminkin huijannut muissa testeissä.
Tarkempia tietoja suorituskykytestistä löydät Engadgetin artikkelista.

Lue myös nämä
Tägit
Android HTC One Samsung Galaxy S4 GameBench
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.