Applen iPhone 5c:llä ja 5s:llä takana erittäin vahvat myyntikuukaudet Yhdysvalloissa

Manu Pitkänen
13. joulukuuta, 2013 12:03

Vanha kaava näyttäisi toistavan itseään tänäkin vuonna. Apple lanseerasi syyskuussa uudet iPhone 5s- ja 5c-älypuhelimet. Kriitikoiden mukaan iPhone 5s:ssä ei ole mitään uutta ja 5c-mallikin on aivan liian kallis. Puhelimet näyttävät kuitenkin menevän kaupaksi paremmin kuin koskaan ennen.
Uusia iPhone-puhelimia myytiin niiden ensimmäisenä saatavuusviikonlopun aikana yli yhdeksän miljoonaa kappaletta, mikä on Applen uusi ennätys. Canaccord Genuityn julkaiseman tutkimuksen perusteella hyvä vire on jatkunut sen jälkeenkin Yhdysvalloissa. IPhone 5s on ollut syyskuusta lähtien neljän suurimman operaattorin myyntilistojen kärjessä. IPhone 5c:kin ylsi aluksi kahdella operaattorilla toiseksi, mutta lokakuusta lähtien se on ollut myyntilistojen kolmannella sijalla neljällä suurimmalla operaattorilla (Samsungin Galaxy S4:n takana).
ComScoren keräämien tietojen mukaan Apple onnistui vahvistamaan elo-lokakuun aikana markkinaosuuttaan Yhdysvalloissa hieman (+0,2 %-yks.). Applella on tutkimusyhtiön tietojen mukaan hallussa 40,6 prosentin osuus Yhdysvaltojen älypuhelinmarkkinoista. Samsung on toisena 25,4 prosentin osuudella.
Canaccord Genuityn analyytikko T. Michael Walkley arvioi Applen toimittavan loka-joulukuun aikana ennätykselliset 54 miljoonaa iPhonea.

Lue myös nämä
Tägit
Apple Apple iPhone
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.