Applelta tulossa kolmaskin iPhone tänä syksynä?

Manu Pitkänen
11. elokuuta, 2015 18:45

Apple saattaa sittenkin esitellä 9. syyskuuta kahden iPhonen sijaan peräti kolme puhelinta. Kookkaampien iPhone 6S- ja iPhone 6S Plus -mallien rinnalle on povattu enemmän tai vähemmän vakavasti muovikuorista iPhone 6C:tä.
Pitkin vuotta on hajanaisista lähteistä tihkunut tietoa, että Apple toisi markkinoille uuden neljän tuuman näytöllä varustetun puhelimen. Tiedot tällaisen laitteen teknisistä tiedoista ovat vaihdelleet, yhtenä mahdollisuutena on pidetty muovikuoriin päivitettyä iPhone 5S:ää. On myös väläytelty sellaista mahdollisuutta, että iPhone 6C olisi sisuskaluiltaansa päivitettyä mallia, joten siinä ei olisi kuse pelkästään vanhan uudelleen lämmittelystä.
Paikkansapitävistä vuodoista tunnetun Evan Blassin twiitin mukaan Apple olisi todella esittelemässä tänä syksynä kolme puhelinta, joista edullinen iPhone 6C olisi yksi. On kuitenkin mahdotonta sanoa sen spekseistä mitään. Noin kuukauden päästä saataneen kuitenkin tiukkaa faktaa millaisella puhelinmallistolla Apple aikoo jatkaa syksystä eteenpäin.

Sounds like iPhone 6s, 6s Plus, and 6c will all arrive concurrently.

-- Evan Blass (@evleaks) 11. elokuuta 2015

Lue myös nämä
Tägit
Apple Apple iPhone iOS iOS 8 iOS 9
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.