Kotimaisen Bugbyten Androidille ja iOS:lle julkaisema avaruusstrategia aloitti vahvasti

Sami Koivunen
22. elokuuta, 2015 19:54

Turkulaisen Bugbyten viime viikolla iOS:lle ja Androidille julkaisema Battlestation: Harbinger on aloittanut vahvasti Play-kaupassa ja App Storessa. Sekä Google että Apple nostivat pelin sovelluskaupan esiteltyjen pelien joukkoon.
Pitkään kehitteillä ollut peli on noussut Yhdysvalloissa Google Play -kaupassa sijalle kolme maksullisissa strategiapeleissä. Lisäksi peli on esimerkiksi App Annien tuoreimpien tilastojen mukaan viiden ladatuimman iOS-strategiapelin joukossa peräti 88 eri maassa. Suomessa peli on ollut kymmenen ladatuimman iOS-pelin joukossa.
Battlestation: Harbinger on Battlestation-pelisarjaa, joka koostuu mobiili- ja tietokonepeleistä. Pelin pelimekaniikka muistuttaa suosittujen Faster Than Light (FTL) ja Out Theren kaltaisia avaruuspelejä. Pelin tavoitteena on pelastaa ihmisrotu suorittamalla vaarallisia tehtäviä.
Bugbyten Aksel Junkkila kertoo Gamasutran blogissaan pelin saavuttaneen huomiota myös piraattien keskuudessa. Battlestation: Harbingeria on tilastojen mukaan ladattu peräti 1000 kertaa päivässä piraattien toimesta.

Top 3 paid game in the strategy category USA on Google Play http://t.co/7CYfcfL0nA #indiedev #gamedev pic.twitter.com/EyoMAHxdsn

-- Battlestation (@BattlestationPC) August 21, 2015


Battlestation: Harbingerin voi ladata Androidille Googlen Play-kaupasta ja iOS-laitteille Applen App Storesta. Peli ei sisällä sovelluksen sisäisiä maksuja.

Lue myös nämä
Tägit
mobiilisovellukset mobiilipelit suomipelit Bugbyte Battlestation: Harbinger
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.