Näitä ominaisuuksia Galaxy S7:ään ei tullutkaan

Manu Pitkänen
22. helmikuuta, 2016 9:36

Eilen esitelty Galaxy S7 sisälsi monia parannuksia viime vuonna esiteltyyn Galaxy S6:een nähden, mutta joidenkin makuun uudistusten määrä ja luonne eivät oikein täyttäneet odotuksia.
Nettikommentoinnin perusteella Galaxy S7:ltä odotettiin esimerkiksi painalluksen voimakkuutta aistivaa kosketusnäyttöä, jollainen löytyy jo esimerkiksi iPhone 6s:stä ja muutamista pienivolyymisistä Android-puhelimista. Odotukset eivät olleet täysin tuulesta temmattuja, sillä Wall Street Journal uutisoi jo joulukuussa Samsungin suunnittelevan kyseistä ominaisuutta seuraavaan Galaxy S -puhelimeensa. Ehkä tätä ominaisuutta harkittiinkin, mutta jostain syystä siitä päätettiin kuitenkin luopua.
Toinen pettyneitä kommentteja aiheuttanut puute oli puhelimen porttivalinta. Sen sijaan että Samsung olisi jo valmistautunut tulevaisuuteen ja lisätä Galaxy S7:ään USB-C-portin, päätyi korealaisyhtiö tuttuun ja turvalliseen micro-USB-paikkaan. USB-C on "suunta-agnostinen" eli johdon voi kiinnittää siihen kumminpäin tahansa. Wall Street Journalin uutisen mukaan USB-C olisi ollut Samsungin suunnittelupöydällä. Micro-USB:ssä pysytteleminen kuitenkin takaa sen, että vanhat lisälaitteet ovat yhteensopivia Galaxy S7:n kanssa.

Lue myös nämä
Tägit
Samsung Android Samsung Galaxy -sarja Samsung Galaxy S7 edge
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.