Huawein suurikokoinen Mate 10 esitellään lokakuussa uudella huippupiirillä

Matti Robinson
2. syyskuuta, 2017 20:10

Huawei on paljastanut IFA-messuilla järjestetyssä lehdistötilaisuudessa, että sen tuleva isokokoinen huippulaite Mate 10 saapuu lokakuussa. Uuden Kirin 970 -piirin julkistuksen yhteydessä paljastettu laite sisältää tietysti myös uuden huipputason järjestelmäpiirin.
Kaikkea ei tietysti paljastettu tässä vaiheessa tulevasta puhlettikokoluokan lippulaivamallistosta. Kirin 970 -piiri kuitenkin kertoo jo itsessään, että suorituskykyä pitäisi piisata ja kamerakin on Huawein mukaan enemmän kuin kilpailukykyinen. Lisäksi aiempien tietojen mukaan (oheinen kuva) laitteissa on kaksoiskamera ja kertoipa Huawei myös, että laitteiden näytöt ovat reunuksia nipistävää mallia.
Huawei Mate 10 esitellään 16. lokakuuta ja tapahtuman paikkana on Saksan München. Laitteesta tulee kaksi eri versiota, jotka ovat perus Mate 10 sekä paremmin varusteltu Mate 10 Pro. Pro-mallista löytyy todennäköisesti QHD-näyttö, kun tavallisessa versiossa luotetaan Full HD -resoluutioon.

Lue myös nämä
Tägit
Nopeat
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.