Apple ei odota myyntimäärien kasvua – iPhonen kysyntä pysyy samalla tasolla kuin viime vuonna

Manu Pitkänen
25. heinäkuuta, 2019 19:17

Apple on ilmoittanut sopimusvalmistajilleen, että niiden tulee valmistautua noin 75 miljoonan iPhonen valmistamiseen vuoden lopulla. Tuotantomäärät ovat perinteisesti indikoineet Applen näkemystä uusien iPhonien kysynnän tasosta.
Edellä mainittu tuotantomäärä on suuruusluokaltaan samankokoinen kuin viime vuonnakin, joten Apple odottanee uusien iPhone XI -puhelimien kysynnän olevan samalla tasolla kuin nykyisen sukupolven puhelimilla viime vuonna. Apple siis luottaa siihen, ettei iPhonien myynti ota osumaa Yhdysvaltojen ja Kiinan välisen kauppasodan takia.
Apple ei julkaise enää osavuositulosten yhteydessä laitteidensa myyntimääriä, joten osavuosiraporttien kautta ei päästä enää käsiksi iPhonien kysyntään – ainakaan suoraan. Applen odotetaan julkisevan syksyllä kolme uutta mallia: edullisen iPhone XR:n seuraajan sekä iPhone XS:n ja iPhone XS Maxin seuraajat.

Lue myös nämä
Tägit
iOS 13 iOS Apple iPhone Apple
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.