Koronakaranteenissa olevat saavat sähköisen aitauksen Taiwanissa – Poliisi soittelee kahdesti päivässä

Manu Pitkänen
23. maaliskuuta, 2020 6:27

Taiwanin viranomiset ovat olleet koronaviruksen suhteen hyvin aktiivisia ja ottaneet viruksen leviämisen estämiseksi järeät toimet käyttöön. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että karanteenin toteutumista seurataan älypuhelimien seurannan avulla.
Taiwanin kyberturvallisuuslaitoksen johtaja Jyan Hong-wei kertoo Reutersille, että älypuhelimien sijainnin määritykseen perustuvalla sähköisellä aitaamisella tavoitellaan viruksen leviämisen estämistä. Aitaamisen avulla viranomaiset voivat seurata noudattavatko karanteenissa olevat ihmiset karanteenia vai lähtevätkö he ominpäin kaupungille liikkumaan.
Elektroninen aitaus on toteutettu yhteistyössä paikallisten operaattoreiden kanssa. Mikäli puhelimeen ei saada yhteyttä tai puhelin lähettää signaalin aitauksen ulkopuolelta, saavat viranomaiset siitä tiedon 15 minuutin sisällä. Viranomaiset päivittäin myös puhelinsoittoja karanteenissa oleville. Tällä varmistetaan se, ettei puhelinta jätetä kotiin siksi aikaa että karanteenissa oleva lähtee kaupungille.
Hongkongissa karanteenissa olevia ihmisiä seurataan Reutersin mukaan käteen asennettavilla seurantarannekkeilla. Singaporessa karanteenissa oleville lähetetään viesti, jota klikkaamalla välitetään henkilön sijaintitieto viranomaisille.
Karanteenin rikkomisesta voi saada Taiwanissa miljoonan Taiwanin dollarin sakot (noin 30 630 euroa).

Lue myös nämä
Tägit
Kiina Taiwan koronavirus
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.