Tutkimus: Suomessa pikkulapset vaihtoivat aamun lastenohjelmat TikTokkiin

Petteri Pyyny
12. toukokuuta, 2021 10:43

Teleoperaattori DNA kertoo tutkimuksessaan merkittäästä muutoksesta suomalaisten arkirutiineissa. Siinä missä vuosikymmenien ajan perheen lapset ovat tapittaneet aamutelevisiosta lastenohjelmia ennen kouluun ja päiväkotiin suuntaamista, on tilalle tullut nyt TikTok.
DNA:n mobiilidatan tilastoissa näkyy piikki arkiaamuisin kello aamuseitsemän ja aamukahdeksan välillä nimenomaan kiinalaisomisteisen TikTokin käytössä. Millään muulla sosiaalisen median kanavalla - ei edes Facebookilla - ei näy vastaavaa liikennepiikkiä aamuisin.
DNA:n mukaan datapiikki TikTokin osalta korostuu nimenomaan lasten, nuorten ja nuorten aikuisten aamurutiineissa. 5-12 -vuotiaiden TikTokin käyttö on kasvanut 9 prosenttiyksiköllä ja 13-16 -vuotiaiden osalta kasvua on ollut 26 prosenttia vuoden takaiseen. 13-16 -vuotiaista DNA:n käyttäjistä TikTokkia käyttää jo 62 prosenttia.

Kyllähän tämä data osoittaa selvän muutoksen etenkin nuorten aamurutiineissa. TikTok on selkeästi koululaisten ja nuorten palvelu, ja joissain perheistä se onkin saattanut jo omia piirrettyjen pitkäaikaisen ykkösaseman lasten aamuviihteenä.
-Jarno Haikonen, DNA:n laajakaista- ja TV-liiketoiminnan johtaja

Vuoden takaisesta mobiilidatan käyttö on kasvanut muutenkin hurjaa vauhtia: DNA:n mukaan kasvua on ollut sen verkoissa hurjat 30 prosenttia vuoden takaiseen nähden, vaikka jo vuotta aiemminkin elettiin vahvasti koronapandemian ja etätyöskentelyn värittämää arkea.
Onko muutos sitten hyvä vai huono, se lienee jokaisen itse päätettävissä: passiivinen television katselu vai TikTokin katselu, jossa itse voidaan hypätä videoihin, jotka itseä kiinnostavat.

Lue myös nämä
Tägit
TikTok Suomi
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.