Microsoftin toimitusjohtaja myöntää: Nokialta ostetun kännykkäbisneksen tappaminen on virhe

Petteri Pyyny
31. lokakuuta, 2023 7:35

Microsoftin nykyisen toimitusjohtajan Satya Nadellan yksi isoimmista päätöksistä toimitusjohtajakautensa alkuvaiheessa oli lakkauttaa Nokialta ostettu kännykkäliiketoiminta.
Nadellan edeltäjä Steve Ballmer osti Nokian kännykkäbisneksen Microsoftille vuonna 2013. Vain neljä vuotta myöhemmin, vuonna 2017, Microsoft päätti lopettaa Windows Phonen kehityksen ja kertoi asiakkailleen, että on aika siirtyä muihin käyttöjärjestelmiin.
Business Insiderin haastattelussa Nadella kuitenkin katsoo, että mobiililiiketoiminta tuli ajettua turhan hätäisesti alas.
Nadellan mukaan, jälkiviisaasti pohtien, mobiililiiketoiminnalle olisi saattanut löytyä mahdollisuuksia jossain tietokoneiden, tablettien ja kännyköiden välimaastossa.
Tokihan Windows Mobile ja sitä seurannut Windows Phone olivat hävinneet kisan markkinaosuuksista jo tuossa vaiheessa. Mutta sittemmin Microsoft on pariinkin kertaan kokeillut siipiään myös kännykkävalmistajana, sen Surface Duo -laitteiden muodossa.
Mutta vaikka mobiilissa voikin riittää jossiteltavaa, on Microsoft Nadellan toimitusjohtajakauden aikana onnistunut huikeassa kasvussa. Nadellan aloittaessa yhtiön pomona, oli Microsoftin markkina-arvo noin 300 miljardia dollaria. Nyttemmin Microsoftin markkina-arvo on kivunnut noin 2,5 biljoonaan dollariin - eli karkeasti arvioiden yhtiön arvo on kahdeksankertaistunut viimeisen vajaan 10 vuoden aikana.

Lue myös nämä
Tägit
Microsoft Nokia Satya Nadella
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.