Samsung pisti pelin uusiksi: uudet mallit päivittyvät Android 21 saakka, joka julkaistaan vuonna 2030

Petteri Pyyny
17. tammikuuta, 2024 20:01

Kännyköiden päivityslupauksista on tullut yksi erottautumisvaltti, kun kuluttajien sieluista taistellaan. Ja päivityslupausten pidentyminen on kerrankin yksi todella, todella hyvä trendi teknologian saralla.
Takaamalla sen, että laitteen käyttöjärjestelmää tuetaan pidempään, pidetään kännykät myös käyttökelpoisina pidempään. Tänä päivänä ostettu tonnin puhelin on varsin mainio kapistus vielä viidenkin vuoden päästä - kunhan sen käyttöjärjestelmä on ajan tasalla.
Olemme käyneet läpi aiemmin niitä riskejä, joille altistuu, jos käytössä on puhelin, jolle ei enää tule käyttöjärjestelmäpäivityksiä. Käytännössä päivittämättömän puhelimen käyttäjä altistaa itsensä tietoturvariskeille, joilta ei voi suojautua, edes puhelimen virustorjunnan avulla.
Pitkät päivityslupaukset aloitti Google, omalla Pixel-puhelinten mallistollaan. Sitten leikkiin hyppäsi mukaan Samsung ja hiljattain myös OnePlus. Tähän saakka markkinoiden paras päivityslupaus on ollut viisi vuotta.
Tänään esitellyllä Samsung Galaxy S24 -mallistolla Samsung kiskaisi päivityslupauksen uudelle tasolle:
Samsung Galaxy S24 -sarja tulee saamaan Android-päivityksiä seitsemän Android-sukupolven ajan, eli vähintään seitsemän vuoden ajan
Puhelimet julkaistiin Android 14 -käyttöjärjestelmällä varustettuna ja ne tulevat elinaikanaan saamaan siis Android 15, 16, jne päivitykset, kunnes aikanaan Android 21 tulee olemaan viimeinen niille ilmestyvä käyttöjärjestelmäpäivitys. Kyseinen käyttöjärjestelmän versio tullaan julkaisemaan vuoden 2030 lopulla.
Päivityslupaus koskee kaikkia S24-sarjan malleja, eli:


Lue myös nämä
Tägit
Android 21 Android Samsung Samsung Galaxy S24
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.