Android 15 julkistettiin, ensimmäinen esiversio ladattavissa

Petteri Pyyny
17. helmikuuta, 2024 18:36

Google julkisti viime yönä jo pitkään tiedossa olleen uutisensa, eli Android 15 -käyttöjärjestelmän ensimmäisen kokeiluversion.
Kuten tavallista, uuteen Androidiin ei ole vielä leivottu sisään juurikaan loppukäyttäjän kannalta merkittäviä uudistuksia, vaan kyse on pikemminkin järjestelmän taustalla olevien palasten muuttumisesta tässä vaiheessa. Käyttäjälle näkyviä muutoksia alkaa tipahtelemaan Android 15:een tulevien kuukausien aikana, kun käyttöjärjestelmä kehittyy kohti varsinaista kuluttajille tarkoitettua julkaisua.
Nyt siis julkaistiin Android 15 Developer Preview 1, joka on nimensä mukaisesti tarkoitettu vain ja ainoastaan sovelluskehittäjille.
Kuluttajille näkyvin muutos uutukaisessa on uusittu näytönjako, jossa on nyt ensimmäistä kertaa mahdollista jakaa halutessaan vain osa näkyvillä olevasta ruudusta toiselle osapuolelle. Toiminto tulee toimimaan kaikissa standardia Androidin näytönjakoa käyttävissä sovelluksissa. Eli vaikkapa videopuhelun aikana voit jakaa pientä osaa puhelimesi ruudusta videopalaverin osallistujille, tarvitsematta jakaa koko näyttöä.
Kokeiluversio on saatavilla Googlen Pixel -malleille alkaen, siten että vanhin Android 15:a tukeva Pixel on Pixel 6 -sarja.

Android 15 julkaisun aikajana


Kuten ylläolevasta aikajanasta näkyy, varsinaiset innokkaille kuluttajille tarkoitetut beta-versiot on tarkoitus julkaista huhtikuussa 2024. Lopullinen, tavallisille kuluttajille tarkoitettu julkaisu tapahtuu syksyllä 2024.
Jo nyt tietoa löytyy varsin hyvin siitä, mille nykyisistä puhelinmalleista Android 15 tullaan aikanaan julkaisemaan.

Lue myös nämä
Tägit
Android Android 15
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.