Tutkimus: matkapuhelimen käyttö ei aiheuta aivokasvaimien riskiä

Janne Yli-Korhonen
11. maaliskuuta, 2024 18:04

Tampereen yliopisto kertoo laajasta kansainvälisestä COSMOS-tutkimuksesta, jossa selvitettiin aivokasvaimien ilmaantuvuutta yli 250 000 matkapuhelimen käyttäjällä. Tutkimuksen tavoitteena oli arvioida, onko eniten matkapuhelimia käyttävillä muita suurempi aivokasvaimien riski.
Tutkimus on julkaistu Environment International -lehdessä ja lopputulos on selvä: matkapuhelimen käytön määrällä ei ole yhteyttä aivokasvaimien riskiin.

"Tulokset osoittavat, että niillä, jotka puhuivat eniten matkapuhelimessa, ei ole suurempi riski sairastua aivokasvaimiin kuin muilla", sanoo ympäristölääketieteen professori Maria Feychting Karoliinisessa instituutissa.

Matkapuhelimien ja muiden langattomien viestintävälineiden lähettämän radiotaajuisen sähkömagneettikentän mahdollisista terveysriskeistä on keskusteltu jo ainakin 20 vuotta. WHO ja EU ovat kuuluttaneet korkealaatuista tutkimusta asian selvittämiseksi.
Tämän taustan vuoksi COSMOS-tutkimus aloitettiin lähes 20 vuotta sitten.
Vuosina 2007 - 2013 yli 250 000 ihmistä viidessä maassa täytti kyselyn matkapuhelimen käytöstään. Osallistujien aivokasvaimista saatiin tiedot eri maiden syöpärekisterien kautta.
Eniten puheaikaa kännykällä käyttäneillä 10 %:lla osallistujista ei ollut aivokasvainten ilmaantuvuudessa eroa niihin nähden, jotka käyttivät matkapuhelinta selvästi vähemmän.
Myöskään niillä, jotka olivat käyttäneet matkapuhelinta jo ainakin 15 vuotta ennen tutkimuksen alkua, ei ollut suurempaa riskiä kuin lyhemmän ajan matkapuhelinta käyttäneillä.
Jotkin aiemmat tutkimukset ovat raportoineet yhteyden matkapuhelimen käytön ja aivokasvainten esiintymisen välillä, mutta niissä tiedot matkapuhelimen käytöstä oli kerätty vasta sairastumisen jälkeen.
COSMOS on tähän mennessä ainoa etenevä kohorttitutkimus, jossa on pystytty keräämän yksityiskohtaista tietoa matkapuhelimen käytön määrästä.
"Tällöin aivokasvaimeen sairastuneet potilaat voivat yliarvioida aiemman matkapuhelimen käytön määrää enemmän kuin terveet vertailuhenkilöt. Tällainen muistiharha voi aiheuttaa näennäisen yhteyden matkapuhelimen käytön ja sairastumisriskin välille", sanoo professori Anssi Auvinen, joka johti Suomessa toteutettua osiota.

COSMOS-tutkimushanke

  1. Hanke käynnistyi 2009 Säteilyturvakeskuksen ja Tampereen yliopiston yhteistyönä. Suomessa hankkeessa mukana on ollut myös Syöpärekisteri, josta saatiin tiedot aivokasvaimien esiintymisestä.
  2. Tutkimukseen lähti mukaan noin 15 000 operaattorien yksityisasiakasta.
  3. Suomessa puhelutietoja on saatu kolmelta isolta operaattorilta (Telia, Elisa ja DNA).
  4. Osallistujille tehtiin kolme kyselykierrosta viiden vuoden välein.
  5. Aiemmin COSMOS-tutkimuksessa on analysoitu matkapuhelimen käytön yhteyttä päänsärkyyn, tinnitukseen ja kuulonalenemaan.

Lue myös nämä
Tägit
Tampereen yliopisto älypuhelin tutkimus
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.