Meta vahvisti: Mainokset saapuvat WhatsAppiin

Petteri Pyyny
16. kesäkuuta, 2025 19:29

Sosiaalisen median mainosjätti Meta on vahvistanut sen, mitä on epäilty jo pitkään: mainokset saapuvat pian Metan omistamaan WhatsAppiin.
Yhtiö esittelee uutisjulkaisussaan tapoja, joilla mainostajat ja yritykset voivat laajentaa näkyvyyttään WhatsAppissa. Mutta samalla Meta kertoo uudistuksista, joista käyttäjäkunta ei välttämättä tule hirvittävän paljoa pitämään.

WhatsAppin kanavien näkymään nousee omien keskusteluketjujen lisäksi myös "promoted channels" -nostoja, eli mainostajien omalle kanavalleen ostamaa näkyvyyttä - vaikkei kyseistä WhatsApp-kanavaa tilaisikaan.
Lisäksi WhatsAppin tarinoihin eli storyihin tullaan lisäämään Instagramista tuttuun tapaan päivitysten väleihin koko ruudun mainoksia, joko kuvina tai videoina.

Toistaiseksi Meta ei kuitenkaan aio lisätä mainoksia WhatsAppin päänäkymään, josta löytyvät käyttäjän omat keskustelut ja keskusteluryhmät. Myöskään viestiketjuihin itseensä ei olla vielä lisäämässä mainoksia.

Meta vakuuttelee, että mainokset tuodaan WhatsAppiin "vastuullisesti" ja "yksityisyyttä kunnioittaen". Yhtiön mukaan henkilökohtaiset viestit, puhelut ja tilapäivitykset pysyvät jatkossakin päästä-päähän salattuina, eikä edes Meta pysty lukemaan niiden sisältöä.

Sen sijaan mainonta kohdennetaan käyttäjän maan, kaupungin, sovelluksessa käytetyn kielen tai jo seurattujen WhatsApp-kanavien pohjalta.

Mainokset saapuvat WhatsAppiin tulevien kuukausien aikana, ilmeisesti vaiheittain ja aluksi vain osalle käyttäjistä.

Lue myös nämä
Tägit
sosiaalinen media mainokset Meta WhatsApp pikaviestin
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.