Nokian matkapuhelintoimintojen myynti venyy huhtikuun puolelle

Manu Pitkänen
24. maaliskuuta, 2014 8:27

Nokia ja Microsoft ovat päivittäneet Devices & Servicesiä koskevan kaupan toteutumisaikataulua. Aiemmin yhtiöt uskoivat kaupan toteutuvan ensimmäisen neljänneksen aikana, mutta uusien tietojen mukaan vaaditut prosessit saadaan maaliin huhtikuun aikana.
Kauppa on saanut viranomaishyväksynnän jo Yhdysvalloista ja EU:sta, mutta tietyissä Aasian maissa kilpailuviranomaiset käsittelevät asiaa edelleen. Asiaa ei ole vielä ratkaistu Kiinassa, jossa kilpailevat matkapuhelinvalmistajat ovat olleet huolissaan patenttilisenssien hintakehityksestä kaupan hyväksymisen jälkeen. Myös Koreassa on pelätty patenttilisenssien hintojen nousevan kaupan myötä.
Intiassa hankaluutena on käynnissä oleva verokiista, mutta Nokian mukaan se ei tule vaikuttamaan kaupan toteutumisen aikatauluun. Viime viikolla kerrottiin Nokiaa vastaan nostetusta uudesta verokanteesta, mutta Nokian mukaan se on täysin absurdi ja India Cellular Association on vaatinut luopumaan uudesta kanteesta perustuslain vastaisena.
Aikataulumuutoksen ansiosta Nokia saattaa vielä esitellä muutaman uuden Lumian.

Lue myös nämä
Tägit
Nokia Microsoft Nokia Lumia Windows Phone
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.