Teknologiayhtiöt yrittävät päästä käsiksi sveitsiläisten kellovalmistajien osaamiseen

Manu Pitkänen
29. maaliskuuta, 2014 17:04

Sveitsiläisen kelloteollisuuden kirkkaimpiin nimiin kuuluvien Jean-Claude Biverin ja Nick Hayekin mukaan teknologiayritykset ovat yrittäneet hyötyä sveitsiläisvalmistajien osaamisesta omien älykellohankkeiden edistämiseksi.
Swatchin toimitusjohtaja Hayek kertoi Financial Timesille, että käytännössä kaikki älykellojen parissa työskentelevät yhtiöt ovat olleet heihin yhteydessä ja yrittäneet viritellä erilaisia yhteystyökuvioita. Swatch on kuitenkin kieltäytynyt ehdotuksista, koska niiden ei ole nähty hyödyttävän kellovalmistajaa millään tavoin. Sen sijaan Swatch haluaa pitää tietotaitonsa tiukasti omissa hyppysissä.
Google esitteli viime viikolla älykelloille suunnitellun Android Wear -käyttöjärjestelmän ja tällä viikolla se kertoi yhteistyöstä Luxottican kanssa, minkä myötä markkinoille on tulossa Ray-Ban- ja Oakley-merkkisiä älylaseja.
Jean-Claude Biverin mukaan Apple olisi yrittänyt suorasukaisesti rekrytoida Hublot-luksuskellobrändin ja muiden valmistajien työntekijöitä. Hublotin toimitusjohtajana työskennelleen Biverin mukaan hän on henkilökohtaisesti nähnyt Applen lähettämiä sähköposteja.
Apple on rekrytoinut viime aikoina työntekijöitä muotiteollisuudesta, esimerkiksi Yves Saint Laurentin toimitusjohtaja Paul Deneve ja Burberryn toimitusjohtaja Angela Ahrendts ovat kertoneet siirtymisestään teknologiavalmistajalle. Tässä mielessä väitteet yhteydenotoista kellovalmistajien työntekijöiden suuntaan tuntuvat uskottavilta. Applen on jo pitkään huhuttu kehittävän iWatch-älykelloa.

Lue myös nämä
Tägit
Apple Android Wear Apple Watch
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.