Huippuedulllisen "lippulaivan tappajan" saatavuus tarkentui

Matti Robinson
30. huhtikuuta, 2014 15:38

OnePlus One on varmasti yksi tämän hetken hypetetyimmistä laiteuutuksista. Huippuraudalla varustettu Android-laite on puskenut myyntihinnan niin alas, että Nexus-laitteet ovat helisemässä.
OnePlus on nyt selventänyt hieman tilannetta ja tarkentanut laitteiden toimitusaikoja. Foorumilla julkaistu aikataulu on varsin selkeä ja kertoo, että yhtiö haluaa pitää toimintansa läpinäkyvänä, joka on mukava nähdä. Viestissä kerrotaan, että esimerkiksi musta 64 gigatavun versio on ollut paljon suositumpi kuin 16 gigatavun valkoinen versio, joten tuotantoa lisätään ja vähennetään siltä osin kuin se on järkevää. Yleisesti suosio on yllättänyt OnePlussan.

Valmiina on 100 kappaletta laitteita puhelimiaan kyseenalaisen markkinointikampanjan mukana tuhonneille, toukokuun puolivälin jälkeen tulossa on isompi erä 16 gigatavun valkoista-versiota, jota seuraa kesäkuun alussa suurempi erä haluttua 64 gigatavun mustaa versiota. Myöhemmin kesäkuussa yleinen saatavuus paranee ja OnePlus kertoo, että kesäkuuksi varauksia on vielä helposti saatavilla.
Puhelin täytyy varata, jonka jälkene OnePlus kutsuu henkilön ostamaan laitteen, kun vapaita laitteita on tarjolla.

Lue myös nämä
Tägit
Android OnePlus
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.