Microsoft yrittää tuoda Android-sovellukset Windows Phone -puhelimiin

Manu Pitkänen
8. heinäkuuta, 2014 11:48

The Vergen toimittaja Tom Warren kertoi Twitterissä, että Microsoft yrittää parhaansa mukaan saada Android-sovellukset toimimaan Windows Phonella. Sivusto kertoi asiasta jo helmikuussa ja Warrenin uuden kommentin perusteella ainakaan vielä ei ole syytä olettaa, että projekti oltaisiin laitettu jäihin.
Microsoft ei ole oikein missään vaiheessa onnistunut saamaan kehittäjien mielenkiintoa heräämään Windows Phone -sovellusten luomisesta. Suosittuja sovelluksia on joko puuttunut tai uusimmat ominaisuudet ovat tulleet niihin jälkijunassa.
Mielenkiinto on kohdistunut iOS:ään ja Androidiin, joissa liikkuu enemmän rahaa ja käyttäjämassat ovat aivan toista luokkaa. Windows Phone on jäänyt "toisen luokan kansalaiseksi". Android-sovellusten helppo porttaaminen Windows Phonelle voisi lisätä selvästi Microsoftin mobiilialustan kiinnostavuutta.
Eilen @evleaks paljasti, että Microsoft työstäisi parhaillaan Android-pohjaista Lumia-puhelinta. Yhtiön tuotevalikoimassa on jo X-mallistoon kuuluvia Android-puhelimia, mutta Lumiat ovat toistaiseksi olleet aina Windows Phone -pohjaisia.
Windows Phone -ekosysteemissä eletään hyvin mielenkiintoisia aikoja. Microsoftin on tehtävä jotakin radikaalia, jotta Windows Phonella olisi mahdollisuudet kasvaa varteenotettavaksi alustaksi. Jää nähtävksi tuleeko Microsoft hyödyntämään Android-sovelluksia Windows Phone -ekosysteemissään samalla tavalla kuin esimerkiski BlackBerry.

Lue myös nämä
Tägit
Android Microsoft Windows Phone Windows Phone Store
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.