Microsoftilta lipsahti: Paljasti Lumioiden seuraavan käyttöjärjestelmän nimen

Manu Pitkänen
20. tammikuuta, 2015 9:55

Microsoft näyttää lipsauttaneen myöhemmin tänä vuonna markkinoille saapuvan Windows 10 -käyttöjärjestelmän puhelinversion nimen, joka on yksinkertaisesti Windows 10.
Jo viime vuoden puolella selvisi, että Microsoft aikoo hankkiutua eroon Windows Phone -käyttöjärjestelmän nimen Phone-loppuosasta. Windows 10:n esittelyn jälkeen on kuitenkin heitetty ilmoille arvioita, ettei seuraavan Windowsin puhelinversiota kutsuttaisikaan samalla nimellä kuin työpöytäversiota.
Puhelinversion nimeksi on ehdotettu Windows Mobilea (joka oli Windows Phonea edeltäneen puhelinalustan nimi) sekä Windows 10 for Phonea.
Viime viikolla esitellyn Lumia 532 -älypuhelimen tuotesivulla kuitenkin ilmaistaan selvästi, että laite on yhteensopiva Windows 10:n kanssa (Windows 10 Ready), mikä viittaa vahvasti siihen suuntaan, että puhelinkäyttöjärjestelmän nimikin on yksinkertaisesti Windows 10. Tieto ei löydy suoraan tuotesivulta, vaan se mainintaan törmää sivun lähdekoodista (josta se myös näkyy Googlessa linkin esittelytekstinä).
Microsoft järjestää huomenna Windows 10 -aiheisen lehdistötilaisuuden, missä kuultaneen lopullinen totuus tästäkin aiheesta.

Lue myös nämä
Tägit
Microsoft Windows Phone Windows 10 Nopeat Microsoft Lumia Microsoft Lumia 532
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.