Android 9.0 Pie:n uusi tumma teema, esteettömyysvalikko ja paikkaa vaihtanut hakupalkki

Matti Robinson
1. lokakuuta, 2018 17:48

Androidin viimeisimmän version pienempiin muutoksiin kuuluvat käyttöliittymää hiukan parantavat kolme ominaisuutta, jotka eivät välttämättä vaikuta isoilta uudistuksilta, mutta helpottavat ja mukavoittavat joidenkin elämää kovasti.
Näistä selkeästi toivotuin on ollut tumma teema. Jo Oreon myötä tarjottiin tummaa teemaa silloin kuin taustakuva siihen soveltui. Nyt tumman teeman voi valita itse suoraan kohdasta Asetukset -> Järjestelmä -> Näyttö -> Teema. Valinnan voi tehdä Pimeän, Värikkään ja Valoisan välillä. Näistä ensiksi mainittu on tummin ja jälkimmäisin vaalein.


Tumma teema ei välttämättä tosin ole yhtä tarpeellinen kuin uusi estettömyysvalikko, joka tarjoaa helpomman pääsyn Androidn estettömyystoimintoihin. Aiemmin toiminnot on piiloitettu asetuksiin, jotka saattavat olla erityisesti esteettömyysasetuksia tarvitseville melkoinen sekasotku.
Toiminnon ollessa päällä käyttöliittymän oikeassa alanurkasta löytyy valikon ikoni, josta aukeaa itse esteettömyysvalikko.

Lisäksi Google on muuttanut hakupalkin paikkaa, jolla on tarkoitus helpottaa haun käyttöä. Aiemmin hakupalkki on löytynyt käyttöliittymän ylälaidasta, mutta Android 9.0 Pien myötä hakupalkki on oletuksena alalaidassa, jossa se on helpommin sormien ulottuvissa.
Lue täältä lisää Android Pie:n uusista ominaisuuksista.

Lue myös nämä
Tägit
Android miniopas opas
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.