Huawein tavoitteena reilun satasen 5G-puhelin

Matti Robinson
21. tammikuuta, 2020 20:30

Älypuhelimet tulevat tänä vuonna siirtymään tosiasiassa 5G-aikaan, vaikka 5G-yhteyksiin on voinut päästä käsiksi jo viime vuoden puolella. Monet puhelimista, erityisesti halvemmista sellaisista, tulee kuitenkin edelleen pysymään 4G-ajassa, kuten uudet Snapdragon-suorittimetkin ennustavat.
Kuinka paljon kuluttajan tulee siis sijoittaa, jotta saa vuoden 2020 aikana huippunopeita 5G-yhteyksiä tukevan laitteen?
Huawein vastaus on yllättävä, sillä yhtiön tavoitteena on tuoda tämän vuoden aikana tai kenties ensi vuoden alusta markkinoille 5G-puhelin, jonka hinta on vain noin 1028 Kiinan yuania eli noin 134 euroa.
Tällä hetkellä halvimmasta 5G-puhelimesta joutuu maksamaan vielä yli 250 euroa, joka ei sekään ole paljoa älypuhelinrintamalla. Huawei ja muut kiinalaisvalmistajat ovat hilanneet älypuhelinten hintoja alas jatkuvasti, ja uusin haaste Huaweilta laittaa kovasti painetta muiden valmistajien edullisempiin laitteisiin.
Esimerkiksi Qualcommin 765G -pelipuhelinpiiristä saa 5G-yhteyksillä varustettua versiota, jota nähdään varmasti keskihintaisissa laitteissa, mutta Huawein oman HiSilicon piiribrändin huippuedulliset 5G-tuotteet ovat todennäköisesti huomattavasti heikommin varusteltuja muiden ominaisuuksien osalta.
Juuri mobiilipomonsa vaihtaneelle Samsungille tällaiset haasteet ovat erityisen vaikeita. On kilpailtava 5G-rintamalla samalla painaen tuotantokustannuksia alas.
Samsungin uusi älypuhelinjohtaja saattaakin tuoda mukanaan säästötalkoita, joissa esimerkiksi piirivalmistusta ulkoistetaan.

Lue myös nämä
Tägit
Nopeat
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.