Vuodesta 2021 tulee uuden kameratrendin debyyttivuosi

Matti Robinson
19. huhtikuuta, 2021 15:38

Luotettu mobiilivuotaja Ice universe on Twitterissä kertonut sisäpiiritietojaan tämän vuoden kenties tärkeimmästä älypuhelinten ominaisuustrendistä. Kyseessä on tietysti näyttöpaneelin alle sijoitetut kamerat.
Tällä uudella teknologialla saadaan älypuhelimen etupaneeli entistä puhtaammaksi ylimääräisistä häiriöistä ja pois näytön tieltä. Älypuhelinvalmistajat ovat viimeisten vuosien ajan etsineet erilaisia ratkaisuja selfie-kamerat piilottamiseen. Näitä ovat ollet mm. motorisoidut esiin ponnahtavat kamerat.
Kenties elegantein ratkaisu on kuitenkin sama kuin sormenjälkilukijalla eli kamera piilotettaisiin näyttöpaneelin alle. Tällaisia toteutuksia on jo esitelty mm. Oppon toimesta ja kehitetään Samsungillakin.
Ice universen mukaan Oppo ja Samsung eivät kuitenkaan jää ainoiksi, jotka julkaisevat kyseisenlaisen laitteen jo tänä vuonna. Vuotajan twiitin mukaan vuoden toisella neljänneksellä tulee Oppon sekä Samsungin taittuva laite (kenties Galaxy Z Fold3?), Xiaomin Mi Mix 4 sekä Vivon ja ZTEN omat puhelimet.
Kaikissa näissä käytetään väitetysti näytön alle piilotettua kameraa. Mahdollista on toki, että tilanne muuttuu suuntaan tai toiseen, mutta vaikuttaa siltä, että 2021 kruunataan tämän teknologian debyyttivuotena.

The second half of the year is when the Under Display Camera officially debuts, including at least Samsung (folding), Xiaomi (MIX4), OPPO (folding), vivo and ZTE (greatly improved version)

-- Ice universe (@UniverseIce) April 19, 2021

Lue myös nämä
Tägit
Oppo Samsung etukamera älypuhelin
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.