OnePlussan myyntikielto päättyy - emoyhtiö sopimukseen Nokian kanssa

Petteri Pyyny
24. tammikuuta, 2024 16:22

OnePlussan emoyhtiö Oppo on ollut pitkässä ja riitaisassa lisensointikiistassa kotimaisen Nokian kanssa.
Taustalla on riita Nokian omistamista 5G-patenteista, joita Oppo on kieltäytynyt lisensoimasta - ainakaan Nokian asettamilla ehdoilla. Kyseinen riita on ollut nimenomaan suomalaisen, verkkolaite-Nokian kanssa, eli Nokia-merkillä kännyköitä myyvä HMD ei ole kytkeytynyt jupakkaan mitenkään.
Uhkana on ollut pitkään, että Oppon ja OnePlussan myynti lakkaa Suomessakin, sillä Saksasta yhtiö joutui oikeuden päätöksellä vetäytymään jo pari vuotta sitten.
Nyt kiistaan on saatu sopu, sillä Oppo on suostunut lisensoimaan Nokian teknologiat käyttöönsä. Lisäksi Oppo maksaa Nokialle myös aiemmilta vuosilta lisenssimaksuja, takautuvasti.
Sopimus tarkoittaa sitä, että yhtiöiden välillä kesken olleet oikeusjutut päättyvät, kaikissa maissa. Samalla myös Oppon ja OnePlussan myyntikielto Saksassa päättynee pikimmiten.
Sekä Nokia että OnePlus tiedottivat sopimuksesta lehdistötiedotteiden muodossa.

Lue myös nämä
Tägit
OnePlus Oppo patentti Nokia
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.