Suomalainen HMD esitteli uutta brändiään

Janne Yli-Korhonen
26. helmikuuta, 2024 10:58

Suomalainen HMD eli Human Mobile Devices esitteli Barcelonan MWC-messuilla uutta brändiään ja tulevaisuutta. Jo aiemmin HMD julkaisi omat verkkosivunsa laitteilleen.
HMD on tunnettu aiemmin Nokia-puhelimista, joita se on tehnyt vuodesta 2016 lähtien. Nokia-puhelinten myyntiä jatketaan tulevaisuudessakin, mutta niiden lisäksi HMD alkaa luomaan uusia HMD Original -laitteita.

"Seitsemänvuotisen matkamme aikana olemme saavuttaneet yhdessä paljon. Suunnitelmana on tehdä vielä enemmän nyt, kun esittelemme maailmalle uuden HMD:n. Haluamme olla positiivisen ja kannattavan muutoksen suunnannäyttäjä monibrändistrategiallamme: kehitämme uusia HMD-alkuperäislaitteita, luomme Nokia-puhelimia ja teemme yhteistyötä tunnettujen kumppaneiden kanssa", sanoo Jean-Francois Baril, HMD:n perustaja ja toimitusjohtaja.

Vielä HMD ei uusia puhelimia julkaissut, mutta tällaisia on luvassa heinäkuun aikana. Yksi tulevista uutuuksista on The Barbie Flip Phone. HMD kertoo sen olevan tyylikäs retrosimpukkapuhelin.
HMD:lta löytyy pari helposti itsekorjattavaa puhelinta, ja jatkossakin tällaisia laitteita on luvassa. HMD:n mukaan tänä kesänä HMD-laitteiden korjattavuus nousee seuraavalle tasolle, sillä näytön korjaamiseen tarvittavien vaiheiden määrä vähenee huomattavasti.
"Vuosi sitten esittelimme HMD:n ensimmäisen itsekorjattavan puhelimen ja saimme loistavan vastaanoton. Nyt haluamme asettaa itsellemme uusia tavoitteita ja viedä korjattavuuden käsitystä yhä eteenpäin. Yhä useammat ihmiset etsivät helposti korjattavia laitteita, jotta he voisivat pitää puhelimensa käytössä pidempään – säästää vaivaa ja rahaa korjauksissa. Olemme innoissamme siitä, että voimme tehdä tästä prosessista mahdollisimman helpon tästä kesästä alkaen," sanoo James Robinson, HMD:n varatoimitusjohtaja, Eurooppa, Amerikka ja Enterprise.

Lisäksi HMD julkaisi ensimmäisen version kehittäjille ja yritykselle suunnatusta innovaatioalustasta. Se sisältää suunnittelutiedostoja ja ohjelmistointegraatiota koskevia tietoja, jotka ovat nyt saatavilla HMD:n verkkosivuilla. Näiden tietojen avulla kehittäjät voivat tuoda lisäominaisuuksia esimerkiksi kuoriin.

Lue myös nämä
Tägit
Mobile World Congress HMD Global älypuhelin korjattavuus Nokia
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.