EU lätkäisi Applelle 1,8 miljardin euron sakot - Syrjii Spotifya, Tidalia ja muita musiikkipalveluita

Petteri Pyyny
4. maaliskuuta, 2024 22:30

Euroopan komissio on langettanut Applelle hurjan 1,8 miljardin euron sakot. Sakkoihin päädyttiin pitkään kestäneen tutkinnan jälkeen, jonka keskiössä oli Applen App Store ja sen käytännöt.
Apple on näihin päiviin asti estänyt kaikilta iPhone-sovelluksilta muut kuin App Storen kautta tapahtuvat maksut. Eli jos käyttäjä on ladannut puhelimelleen vaikkapa Spotifyn ja päättänyt tilata sen suoraan sovelluksen kautta, on Spotifyn pitänyt maksaa ns. "Apple-vero", joka on ollut välillä jopa 30 prosenttia maksun suuruudesta.
Eli käytännössä Apple on saanut itselleen parhaimmillaan lähes kolmanneksen Spotifyn tilausmaksusta. Maksut ovat menneet myös kaikista tulevista kuukausieristä. Vasta aivan viime vuosina Apple on hieman löysyttänyt "veronsa" suuruutta, mutta käytäntö on silti edelleen täsmälleen sama.
Euroopan Unionia edustavan komission näkökulmasta erityisen raskauttavaksi Applen toiminnan on tehnyt muutama seikka:


Komission raportin mukaan Apple piti käytäntönsä kuvatunlaisena lähes kymmenen vuoden ajan. Käytännössä useat palvelut joutuivat pitämään App Storen kautta tehtyjä tilauksia kalliimpina kuin mitä ne muuta kautta tilattuna olivat - johtuen Applen keräämistä provisioista.
Näin ollen iPhone ja iPad -käyttäjät ovat joutuneet tietämättään maksamaan musiikkipalveluiden tilauksista liian suurta hintaa, kun Apple on kieltänyt palveluita neuvomasta edullisemman tilausvaihtoehdon olemassaolosta.
Komissio langetti 1,8 miljardin euron suuruisen sakon Applelle vuosikymmenen kestäneen väärinkäytöksen vuoksi. Summa muodostuu Euroopan Unionin kilpailulainsäädännön pykälästä, jossa sakkojen suuruus johdetaan suoraan yhtiön liikevaihdon pohjalta.
Applelle määrätyt sakot maksetaan suoraan EU:n budjettiin ja ne vähentävät jäsenmaiden, kuten Suomen, tulevien vuosien jäsenmaksuja suhteessa kunkin maan jäsenmaksuihin.
Tänä keväänä App Store -pakko murtuu, mutta Applen keinoista mukautua EU:n uusiin vaatimuksiin käydään vielä kulisseissa isoa vääntöä.

Lue myös nämä
Tägit
Apple Spotify Euroopan komissio Euroopan Unioni Apple iPhone oikeusjuttu
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.