Vihdoin?! Yli 14 vuoden odotuksen jälkeen Googlen puhelimet saapumassa virallisesti Suomeenkin - myös tuki ja huolto

Petteri Pyyny
20. maaliskuuta, 2024 21:40

Siitä on kulunut 14 vuotta, kun ensimmäinen Googlen brändiä kantava kännykkä, Nexus One lanseerattiin.
Sen jälkeen yhtiöltä on tullut erilaisilla kulmilla kännyköitä tasaisen varmasti, vuodesta toiseen.
Mutta yhtä varmaa on ollut myös se, että kännyköitä ei myydä virallisesti Suomessa. Ei Googlen kautta, eikä myöskään Googlen hyväksymien virallisten jälleenmyyjien kautta. Kaikki Suomessa myydyt puhelimet on hankittu epävirallisia reittejä, joko kotimaisille elektroniikkakaupoille jälleenmyyntiin tai suoraan kuluttajille.
Ja myöskään minkäänlaista virallista, Googlen hyväksymää huoltoa tai tukea ei suomalaisille Googlen puhelinten käyttäjille ole tarjottu, koskaan.
Nyt kuitenkin näyttää siltä, että kirous on haihtumassa. Android Authority oli huomannut tulossa olevan Google Pixel 8a kännykän takuutietojen vuotaneen jo Googlen sivuille.
Ja takuutiedoista löytyi yllätys: nyt myös Suomi on listalla mukana. Uuden maan ilmestyminen Googlen puhelinten takuutietojen luetteloon on tähän saakka merkinnyt sitä, että puhelinta on tarkoitus myös myydä virallisestikin kyseiseen maahan.
Laajeneminen ei kuitenkaan tarkoittane sitä, että vanhempia malleja, kuten Pixel 8 Prota tai Pixel Foldia voisi jatkossa ostaa Googlelta Suomeen. Mutta tulevien mallien osalta vaikuttaa hyvältä.
Varmaahan mikään ei ole ennenkuin Pixel 8a virallisesti julkaistaan, mutta varovaisen optimistisia olemme.

Lue myös nämä
Tägit
Google Pixel Android
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.