Janne Yli-Korhonen
12. elokuuta, 2025 19:44
HONOR julkisti heinäkuun alussa taittuvanäyttöisen Magic V5 -laitteensa eli tavallisesta puhelimesta tabletiksi muuttuvan puhelimen. Jo tuolloin HONOR vahvisti laitteen tulevan saataville Suomessa, mutta tarkemmat tiedot jätettiin pimentoon.
Nyt yhtiö on tiedottanut, että HONOR Magic V5 esitellään virallisesti Suomen markkinoille 27. elokuuta ja laite tulee myyntiin 1. syyskuuta.
Hintatietoja ei kuitenkaan vielä paljastettu, vaan ne kerrotaan esittelyn yhteydessä.
Magic V5 on valmistajan mukaan maailman ohuin taittuvanäyttöinen laite. Sen paksuus on 8,8 millimetriä, ja painoa on 217 grammaa.
Yksi laitteen merkittävimmistä ominaisuuksista on pii-hiili-akkujärjestelmä, sillä kapasiteettia on 5820 mAh. Laitteesta löytyy myös 6100 mAh:n akulla varustettu malli.
Laitteessa on myös esimerkiksi Qualcomm Snapdragon 8 Elite -piirisarja, 7.95" päänäyttö, 50 megapikselin pääkamera, 50 megapikselin ultralaajakulma ja 64 megapikselin telekamera.
Päivityslupaus on myös mainio, sillä laitteelle on annettu 7+7-päivityslupaus, joka tarjoaa käyttäjille 7 vuotta Android-päivityksiä sekä 7 vuotta ohjelmisto- ja tietoturvapäivityksiä.
HONORin laite kilpailee vahvasti Samsungin Galaxy Z Fold7:n kanssa, jossa on muun muassa 200 megapikselin pääkamera.