Benefonin kauan odotettu uutuuspuhelin, TWIG Discovery, on nyt päässyt vihdoinkin kauppoihin asti. Uusi TWIG:hän on Benefonin ensimmäinen oikea, aito uutuuspuhelin vuosiin. Benefon tiedotti nyt myyntiintulosta Suomessa ja muilla markkinoillakin yritetään päästä vauhtiin vielä tänä vuonna. Alun perin TWIG:iä odotettiin myyntiin jo kuukausia sitten.
Draamaahan TWIG:in odotus on ollut. Viimeiseksi ilmeisesti 10 000 puhelimen lasti oli ohjelmistopäivityksessä Salossa. Benefonin uutuusmallithan valmistetaan Kiinassa alihankintana.
TWIG Discoveryn kantava ominaisuus on GPS-navigaation ja -paikannuksen yhdistäminen puhelimeen. Puhelimen ja GPS:n yhdistäviä laitteita on aikaisemminkin ollut markkinoilla, mutta ne ovat olleet Pocket PC -käyttöjärjestelmällä varustettuja. Benefonin uutuus on ilmeisesti Euroopan markkinoiden ensimmäinen "peruspuhelin", josta löytyy GPS. Discoveryn suositushinta on 550 euroa.
Benefon on lupaillut aiemmin tuovansa ensi vuonna markkinoille 3-4 uutta puhelinmallia. Nekin luultavasti perustuvat samaan puhelimen ja GPS:n yhdistämisen ideaan. Näistä Benefon on nyt luvannut kertovansa lisää ensi kuussa.
Toistaiseksi uutta Benefonia ei vielä löydy vertailusta/hausta, mutta se on tulossa. En ole lisännyt sitä aiemmin, koska usko myyntiintuloon oli itselläni heikko ja uskonkin sen vasta nyt...








montero @ 12.11.2006 17:48
Olen käyttänyt Discoveryä muutaman viikon, ei ole pahaa sanottavaa.
Benefon on tehnyt kotiläksyt hyvin, laite on viimeistelty niin hyvin e
ettei loppukäyttäjien tarvitse pelätä joutuvansa koekaniineiksi :)
(kenttäkokeet on tehty siis benefonin puolesta)
Suosittelen laitetta,käykää tutustumassa lähimmän jälleenmyyjän luona.
akj @ 28.11.2006 21:52
Laitteesta kiinnostuneille on myös keskustelufoorumi osoitteessa www.benefon.info