Nokia piti itseään aiemmin tällä viikolla esillä kolmen päivän mitalla. Ensin oli Capital Markets Day, josta tapahtumat sitten jatkuivat kaksipäiväisenä Nokia Worldina.
Myös neljä uutta puhelinta/mobiililaitetta esiteltiin ja tässä postissa keskitymme niihin. Yleisesti Nokian tulevaisuuden suuntauksista on tulossa lisää juttua ensi viikolla.
Alla näkyvätkin uudet mallit: järjestyksessä 2626, 6086, 6290, 6300. Numeroviidakko sai siis jälleen mukavan lisäyksen. :)
2626 on näistä aivan perusmalli ja kaiketi se on tänne Suomeenkin myyntiin tulossa vaikka pääosin onkin suunnattu kehittyville markkinoille. Halpapuhelinten erikoisuutena 2626:sta löytyy radio.
6086 on myös melko perussettiä. Täysin perussimpukkapuhelin, mutta tukee UMA:aa. Tavalliselle käyttäjälle se tuskin sanoo mitään. UMA-tuki tarkoittaa sitä, että puhelin osaa siirtyä saumattomasti GSM-verkosta (eli tavallisesta) WLAN-verkkoon kesken puhelua ja ilman, että puhelu keskeytyy. 6086:ssa on antiikkiselta tuntuva VGA-kamera. Muistikorttipaikka on mahtunut mukaan microSD-mallisena.
6290 on jo mielenkiintoisempi kuin kaksi edellistä. 6290 on lyhyesti sanottuna keskihintainen S60-ohjelmistoalustalla varustettu 3G-simpukka. Kuulostaa hyvältä, 6290:n muotoilu miellyttää ainakin minua. Kamera on 2 megapikseliä ja näyttö vaikuttaa speksien perusteella hienolta. Mielenkiintoisen 6290:sta tekee se, että S60-simpukkapuhelimia ei kuitenkaan mitään mielettömiä määriä ole ja ne muutamatkin ovat olleet aika isoja. 6290 sen sijaan on kompakti.
Viimeisenä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä: 6300. Mielestäni 6300 on ehdottomasti "coolein" Nokian uutuuksista. Muotoilu on eleettömän tyylikästä ja paksuudesta on puristettu turhia pois. 6300:n paksuus on välillä 11,7 - 13,1 mm, ilmeisesti ohuimmassa kohdassa paksuutta on tuo 11,7 ja paksuimmassa 13,1 millimetriä. 6300 on siis jo hoikka, mutta ei vielä lähellekään markkinoiden laihimpia. 6300:ssa on kylläkin melko hyvät ominaisuudet: 2 megapikselin kamera, hyvä näyttö, 135 megatavua sisäistä muistia + microSD-muistikorttipaikka ja niin edelleen.
Jos olet kiinnostunut joistakin näistä, helpommin ostaminen käy verkkokaupassa. Suosittelemme ostamista joko KLC.fi:stä
tai Pixmania.com:ista
.

omena- (vahvistamaton) @ 17.12.2006 19:46
Aika mielenkiintoisia nuo puhelimet, mutta eniten minuun iski tuo simpukka 6290 -malli. Olen lueskellut, että ne tulisivat kai jossain vuoden 2006 lopuilla tai -07 alulla. Ennakkotilauksinahan niitä saisi (epäilen) ,mutta ovatko ne jotenkin operaattorikohtaisia? Meinaan tuota UMA -juttua. Olisiko tässäkin 6290 mallissa se? Minä kun en ole mikään asiantuntija :)
päärynä (vahvistamaton) @ 17.12.2006 19:49
Aika kätevä pakkaus tuo todella on, tuo nokia 6290 :D
appelsiini (vahvistamaton) @ 17.12.2006 19:56
Juu-u, mutta eihän siinä toimi tuo UMA tai siis eihän se toimi siinä samassa verkossa?? :o
Markus (vahvistamaton) @ 17.12.2006 21:55
6290:ssa ei ole UMA-tukea. Mutta kyseinen ominaisuus on toistaiseksi vielä melko turhakin, ns. tulevaisuuden juttu ehkä mahdollisesti jos hyvin käy.
Cyka (vahvistamaton) @ 4.1.2007 19:48
Miksi Nokia ei halua pistää 3 Mpix kameraa tohon 6300:aan? Todellakin olisi erittäin haluttava kapula, vielä kun mukaan tulisi hyvänkokoinen muistikortti niin Ericssonit olis tiukoilla.
Markus (vahvistamaton) @ 5.1.2007 15:53
6300:sta on varmaan haluttu tehdä ohukainen malli ja tähän ei kolmen megapikselin kamera ole sopinut mukaan samaan kuoriin.
:D (vahvistamaton) @ 22.1.2007 16:25
kannattaa katoo nokia 6300 vähän hyvä :D
:D (vahvistamaton) @ 22.1.2007 16:26
aika kallis ois jos ois kolmen megapikselin kamera tossa nokia 6300
Jarski (vahvistamaton) @ 19.4.2007 21:48
Nokia 6300:ssa ei ole 3G -tukea.
Markus @ 19.4.2007 22:35
Hah tosiaan ei ole. Mielenkiintoinen virhe.
poulustelija (vahvistamaton) @ 5.6.2007 09:55
3G-tuki veisi ihan hel####### akkua :/
Harkitsen 6300 @ 5.7.2007 17:18
Kannattaako toi 6300 hankkia kertokaa siitä kaikki hyvät ja huonot puolet, onko kamera hyvä ja onko puhelin kestävä
(vahvistamaton) @ 6.7.2007 16:04
Tuleeko 6290 mahdollisesti vaikka Elisan pakettii jossain vaiheessa, että saisi halvemmalla?
Markus @ 6.7.2007 17:46
Kun ei ole toistaiseksikaan vielä tullut, niin voisi ajatella, että ei tulekaan. 6290:han on ollut jo vähän aikaa markkinoilla. Tämä on vain siis päättelyä, mutta veikkaisin että ei olisi tulossa 6290 Elisan 3G-pakettivalikoimiin.
(vahvistamaton) @ 6.7.2007 20:37
Jos tuon ostaisin nii mistä päin kannattaisi etsiä halvinta hintaa? Ja mikä se hinta olisi?
(vahvistamaton) @ 6.7.2007 22:50
Aikatos tossahan on linkitkin ihan alhaalla :D
(vahvistamaton) @ 12.7.2007 11:03
Mitä mieltä olette kun 6300 puhelimessa ei ole kuvausvaloa?
Onko se oikeesti hyödyllinen, vai ei?
Nykyinen puhelin on k700i, missä on valo, ja kun rupesin miettimään onko sitä tullut käytettyä niin ei tullut mieleen mitään tiettyä tilannetta :/
Kysymys on ihan siltä kannalta kun 6500 classicissa on valo, toisaalta puhutaan ihan eri hintaluokista myös :D
mikza (vahvistamaton) @ 19.7.2007 22:52
Hankin vasta nokia 6300:sen, enkä kadu yhtään! Mukana tuleva muistikortti on tarpeeksi suuri jopa 1,4 tunnin pituisiin videoihin ja lukisiin kuviin sekä musiikkikappaleisiin. Hyvässä valossa kameralla saa digikameran laatuisia kuvia. Puhelin on kätevä, ja mahtuu hyvin taskuun koska on siin ohut ja kevyt. Suuri plussa on myös metallikuoret, jotka eivä juurikaan naarmuudu. Kaiken kaikkiaan erityisen hyvä puhelin, suosittelen!
JounA (vahvistamaton) @ 20.7.2007 18:14
Kannattaako ostaa tuo Nokia 6300? Olen kuullut, että kamera ei ole hyvä huonossa valossa, onko totta? Saako kännykkään helposti pelejä sun muita sellaisia asioita?
mikza (vahvistamaton) @ 21.7.2007 15:11
Totta on että kamera ei ole yhtä hyvä huonossa valossa kun hyvässä, mutta jos kytkee yökuvauksen päälle, tai kuvaa vain valoisissa paikoissa, niin ei siinä sitten mitää vikaa ole! :D Pelejä puolestaan on sangen helppo ladata suoraan kännykästä nokia.com:in kautta.
mikza (vahvistamaton) @ 21.7.2007 15:12
nokia.com:in kautta saa myös soittoääniä, taustakuvia, teemoja yms..
JounA (vahvistamaton) @ 22.7.2007 17:55
Joo, päätin tästä kyseisen puhelimen ostaa (Nokia 6300). Yhdessä Expertissä sitä kokeilen ja olin kyllä todella tyytyväinen! Kamera on minusta todella laadukas! Vaikka olikin pieni aika kokeilla, tuli selväksi, että on kyllä hyvä kapula. OSTAN!
Toni (vahvistamaton) @ 1.8.2007 22:44
Tietääkö kukaan, että tarvitseeko tämä puhelin jonkin lisälaitteen, että EasyGO-GPS paikannussysteemi toimii?
äöä (vahvistamaton) @ 7.8.2007 23:52
joo ompas hieno toi nokia 6290. :))
Res (vahvistamaton) @ 13.8.2007 22:57
Miten toiminevat liitetiedostot 6300:ssa? Mainoksen mukaan voi avata ja lähettää - mutta onnistuuko esim. pdf:n lukeminen näytöltä?
tattoo (vahvistamaton) @ 23.8.2007 21:16
moro.
onko oikeesti niin ettei tossa 6290 ole hymiöitä ollenkaan?
kysyjä (vahvistamaton) @ 11.9.2007 14:14
mikä on ton nokia 6300 musiikin toistoaika s
tapsa (vahvistamaton) @ 14.10.2007 19:48
onko jotain parannuskeinoa,että 2626:sta näkisi mitä siinä lukee."peililasi" näytössä on todellakin hieno idea.
kata (vahvistamaton) @ 21.10.2007 17:32
Nokia 6290 ihana känny!! teistä
kata (vahvistamaton) @ 21.10.2007 17:33
siis eikö siinä oo graavisia hymiöitä
kata (vahvistamaton) @ 21.10.2007 17:33
Nokia 6290 siis
mahdollinen ostaja (vahvistamaton) @ 4.11.2007 11:06
onko tässä 6290:ssa WAPpia?
väinämöinen (vahvistamaton) @ 2.3.2008 15:14
vähäsiisti puhelin !
Ps:Painukaa VITTUUN saatana!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!