Palaute
 
 

Motorola vs. Nokia, 2007

Kirjoittaja Markus "msly" Lehtiniitty @ 29.12.2006 12:11 Kommentteja (6)

Motorola arvioi nousevansa maailman matkapuhelinmarkkinoiden markkinajohtajaksi vuoden 2008 syksyyn mennessä. Rohkea väite Motorolan mobiilidivisioonaa johtavalta Ron Garriguesiltä. Voisin lyödä vetoa, että ei tule toteutumaan. Tällähän hetkellä tilanne on se, että Nokialla on markkinoista noin 35 prosenttia ja Motorolalla vähän päälle 20 prosenttia.

Motorola on kasvattanut osuuttaan viime vuosina rajusti. Välillä Motorola oli pudonnut jopa Samsungin taakse kolmannelle sijalle, mutta on tullut sieltä takaisin entistä vahvempana. Motorola voi yhä kasvattaa markkinaosuuttaan, mutta myös Nokia kasvattaa. Motorola saavuttaa Nokiaa, mutta aiempaa hitaammin.

Motorolan kasvun ja nousun takana on ollut RAZR-malli ja sen jatkovariaatiot. Jossain vaiheessa RAZR menee pois muodista ja siinä vaiheessa Motorolalla pitäisi olla seuraava hitti taskussa. Mutta ainakaan RAZR:in nykyinen seuraaja KRZR ei ole saanut markkinoilla aikaan odotetun kaltaista, villiä vastaanottoa. Sama ongelma seuraavan hitin löytämisessä on myös toisella viime hittien luojista: LG:n pitäisi löytyä jatkoa Chocolate-mallilleen. Nokian valikoimasta ei yksittäisiä hittejä löydy ja näin Nokian eteneminen on tasaisempaa.

Matkapuhelinten markkinaosuudet ratkaistaan Aasiassa ja siellä Nokia on toistaiseksi ollut erittäin vahva. Nokian osuus tullee hieman laskemaan Aasiassa, mutta samaan aikaan Nokia vihdoin saanee hieman ryhtiä Pohjois-Amerikan toimintoihinsa panostamalla niihin selvästi aiempaa enemmän. Tämä tasoittaa Aasian pieniä menetyksiä.

Nokia myös parantaa asemiaan yleisesti mallistonsa osalta. Mallistoon on vihdoin tulossa odotettuja ohutpuhelimia, Multimedia-ryhmä tekee vakuuttavia N-sarjan puhelimia ja yrityspuhelinten E-sarja alkaa saamaan tulta alleen.

Oma veikkaukseni on, että Nokia tulee kasvattamaan markkinaosuuttaan vuonna 2007 hieman. Samoin myös Motorola. Kumpikaan ei kuitenkaan kasvata osuuttaan selvästi toista enempää ja näin puntit säilyvät aika lailla nykyisellään kamppailussa matkapuhelinten maailmanherruudesta.





6 kommenttia »

  1.  (vahvistamaton) @ 6.1.2007 16:02

    Vitut mikään paska motorola voittaa nokiaa!!!Jos nouseekin kärkeen niin Nokia vallottaa sen heti takas vaika mikä olisi,ja jos mulla olis motorola olisin heittäny sen roskiin vaikka olis ollu mailman paras känny!!

  2. Markus (vahvistamaton) @ 6.1.2007 17:28

    Motorola alkaa ehkä jo taipumaan. Motorolahan antoi tällä viikolla tulosvaroituksen, osaltaan myönsivät tuotevalikoimansa heikkoudet.

  3. (vahvistamaton) @ 8.1.2007 16:38

    Itse en usko Motorolan nousevan 1., sillä Nokian N-sarjathanovat menestnee yllättävän hyvin. Ulkomaillaki (Euroopassa) näkee Siemenssiä ja Samsungia Nokia oheella. Kiinassa itse huomasin, että LG oli yllättävaän yleinen, jälleen kerran Nokan ohjeella. Vain Amerikassa Motorola on selvä 1. puhelin. Nokia on myös julkaissut 1. ohueen puhelimen itseltään, sehän voisi saada jotain suosiota? :D

  4. Markus @ 9.1.2007 19:12

    Ja ei tuo Motorolan asema Jenkeissäkään mitenkään kiveen hakattu ole. Tällä hetkellähän Motorola on siellä markkinajohtaja, mutta vielä muutama vuosi sitten Nokia oli Jenkkien markkinoitten ykkönen.

    Ja Nokialla oli jenkkimarkkinan suhteen pitkä musta aika, jolloin ei kyllä paljoa mennyt putkeen. Mutta nyt panostus sinne päin on kasvamassa, mm. vain Amerikkaan tehty N75 on tästä yksi oiva esimerkki.

  5. hessu (vahvistamaton) @ 13.1.2007 02:23

    Toivottavasti moto pesee NOKIAN heikkolaatuiset räpellykset. Laajassa tuttavapiirissä ja useilla eri foorumeilla erittäin paljon huonoja kokemuksia NOKIAN ala-arvoisista tuotteista sekä jälkimarkkinoinnista. Ainoa keino vaikutta tuohon laillistettuun huijaukseen on olla ostamatta kyseistä tuotemerkkiä.

  6. Ari (vahvistamaton) @ 18.11.2008 21:17

    Hessun kanssa samaa mieltä. Olen ostanut vuoden (2008) sisään kolme nokialaista joista yksi on toiminut. Takuuhuollot olleet
    pelkkää viivytystaktiikkaa ja perusteluina aina pelkkä kakkarunoutta.Romuille ei viitsitä muuta tehdä kuin ajeluttaa autolla edestakaisin niin kauan kuin asiakas jaksaa uskoa oikeuden toteutumiseen. Pistää miettimään millä sais nokian rikollisen toiminnan kuriin.

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.



Uusimmat testit

Testissä Android 2.1:llä varustettu Samsungin Galaxy Spica Testissä Android 2.1:llä varustettu Samsungin Galaxy Spica
Testissä Nokia X6 Comes with Music Testissä Nokia X6 Comes with Music
Testissä Nokia N900 - aito mobiilitietokone, sekä hyvässä että pahassa Testissä Nokia N900 - aito mobiilitietokone, sekä hyvässä että pahassa
Ensikokemukset Nokian N900:sta: tehokkuus vakuuttaa, mutta matka on vielä kesken Ensikokemukset Nokian N900:sta: tehokkuus vakuuttaa, mutta matka on vielä kesken
Sankaripuhelin testissä, onko HTC Hero ensimmäinen oikea iPhonen tappaja? Sankaripuhelin testissä, onko HTC Hero ensimmäinen oikea iPhonen tappaja?

 
Viikon kysymys

Helpsonin maksullisen puhelinpalvelun numero on


Tuoreimmat uutiset

Tiedot Jackeey Wallpaper -taustakuvien tietoturvaongelmista ovat virheellisiä Tiedot Jackeey Wallpaper -taustakuvien tietoturvaongelmista ovat virheellisiä (29. July, 2010 16:24)
Black Hat -tietoturvatapahtuman löydökset ovat nousseet tällä viikolla kuumiksi puheenaiheiksi, ja matkapuhelinpuolella esiin ovat nousseet uutisoinnit, joiden mukaan Jackeey Wallpaperin tuottamat ....
Kommentteja (6)
Sonera vahvisti iPhone 4:n kytkyhinnat Sonera vahvisti iPhone 4:n kytkyhinnat (29. July, 2010 14:51)
Omaa iPhone 4 -puhelinta huomenna kärkkyvät kuluttajat saivat tänään Soneralta odotettuja uutisia, kun operaattori paljasti iPhone 4 -kytkypakettien hinnat. 16 gigatavun flash-muistilla varustetun ....
Kommentteja (31)
Nokian oma verkkokauppa ottaa vastaan N8-tilauksia 469 euron hintaan Nokian oma verkkokauppa ottaa vastaan N8-tilauksia 469 euron hintaan (29. July, 2010 11:26)
Nokian N8-puhelimen ilmaantuminen puhelinmyymälöihin on pian käsillä, joten kuluttajat haluavat sitä ennen vertailla eri jälleenmyyjien asettamia hintoja. Yhdeksi ostopaikaksi on tällä viikolla ....
Kommentteja (25)
EuroDroid: Design by Community osoittaa kuinka kovasti Nokialta halutaan Android-puhelimia EuroDroid: Design by Community osoittaa kuinka kovasti Nokialta halutaan Android-puhelimia (28. July, 2010 11:51)
Aiemmin tänä vuonna Nokia käynnisti Design by Community -projektin, jossa kaikki halukkaat pääsivät äänestämällä vaikuttamaan tulevan konseptipuhelimen suunnitteluun. Ominaisuuksien osalta asiat ....
Kommentteja (31)
iPhone 4 Suomeen ja useisiin muihin maihin perjantaina iPhone 4 Suomeen ja useisiin muihin maihin perjantaina (26. July, 2010 22:34)
Applen menestyneen iPhone 4 -puhelimen myyntiluvut paranevat tämän viikon perjantaina taas merkittävästi, kun yritys tuo puhelimet myyntiin lähes pariin kymmeneen maahan. Tiedotteen mukaan ....
Kommentteja (42)
Uutiset RSS-virtana Lisää nämä otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia 5230 Nokia 5230
HTC Desire HTC Desire
Nokia 5530 XpressMusic Nokia 5530 XpressMusic
Samsung I9000 Galaxy S 8GB Samsung I9000 Galaxy S 8GB
Nokia 5800 XpressMusic Nokia 5800 XpressMusic
Nokia X6 Nokia X6
Nokia N8 Nokia N8
Nokia C5 Nokia C5
Apple iPhone 4 32GB Apple iPhone 4 32GB
Nokia N900 Nokia N900

Linkkejä

Uutisarkisto