Osallistu ja voita!
Joka viikko arvotaan 10 kpl 20€ arvoisia CDON.com-lahjakortteja!
Kommentoi mitä tahansa Microsoft Showroomin artikkelia ja olet mukana arvonnassa!
x

Nokia E71 - paras Nokian puhelin?

Kirjoittaja Matti Vähäkainu @ 26.5.2008 14:00 Kommentteja (23)
Nokia E71 - paras Nokian puhelin? Mobiiliblogi The Boy Genius Report testasi ja kertoi, että tähän mennessä paras Nokian puhelin on uusi E71-älypuhelin. Uusi malli tulee syrjäyttämään edellisen E61:n ja siitä parannellun E61i:n. Tavallisesti Nokia ei ole pärjännyt kovin loisteliaasti Yhdysvaltojen älypuhelinmarkkinoilla vaan on ollut lähinnä haastaja muun muassa RIMin BlackBerry -puhelimille. Nokia E71 on blogin mukaan kuitenkin parantanut jokaisella osa-alueella ja Boy Genius väittääkin, että nyt pallo on heitetty muille älypuhelinvalmistajille.

BG:n mukaan Nokia on ensimmäistä kertaa onnistunut tekemään puhelimen, josta ei puutu edes sitä yhtä tärkeää ominaisuutta. Täällä kotimaassakin on huokailtu malli toisensa jälkeen miksi yritys ei voi tehdä yhtä hyvää puhelinta, jossa olisi kaikki tarpeellinen. Tietysti tämäkään malli ei ole kaikkien mieleen, mutta ominaisuuksista sitä tuskin voi haukkua. Vain sentin paksuisessa Nokia E71:ssä yhdistyy monipuoliset puhelin- ja datayhteydet, WLAN, Bluetooth 2.0, GPS, 3.2 megapikselin kamera ja QWERTY-näppäimistö. Ihmetystä aiheuttikin Nokian kyky pienentää puhelinta huimasti samalla lisäten ominaisuuksia.

Vaikka lähes kaikki on kohdallaan, niin pieniä puutteita nähdään mm. näppäinsijoittelussa. Erityiskiitosta saa taas ohut muotoilu, sähköpostiominasuudet, kuuluvuus ja korjaava tekstinsyöttö.

Kuvia Nokia E71:stä (BGR):


Lisää uutisotsikoita

23 kommenttia »

  1. Teemu @ 26.5.2008 18:43

    E71 on ehdottomasti erittäin mielenkiintoinen laite! Pakko päästä sitä testailemaan, kunhan Nokia sen vain saisi ensin myyntiin :)

  2. chopper (vahvistamaton) @ 26.5.2008 20:53

    Jaa-a, olisikohan ensimmäinen Noksu, joka suostuisi lataamaan usb-kaapelin kautta =)

  3. kallu55 (vahvistamaton) @ 27.5.2008 19:45

    N95 8GB vaikuttaa suorastaan möhköltä ja muoviselta kun vertaa sitä tähän E71 metallikuoriseen ja kyllä se on tosi että Nokia on ollut vanhanaikainen tässä latauspistokkeessa!

  4. Teppos. (vahvistamaton) @ 9.6.2008 22:50

    Siisti peli.Tää on saatava firman koko porukalle.

  5. Jakke (vahvistamaton) @ 10.6.2008 13:22

    Chopperille tiedoksi, että kyllä usb-kaapelin kautta latautuvia Nokialaisia on jo myynnissä, esim. Nokia 8600 luna. Mutta ei valitettavasti vielä kovin monia muita malleja.

  6. Heppuli (vahvistamaton) @ 18.6.2008 14:05

    Ehkä on siromman ja tukevamman oloinen, mutta silti ottaa vertailussa aika paljon takkiin N95 8GB vastaan ominaisuuksien suhteen... Vielä pienempi näyttökin.

  7. Tyyppi (vahvistamaton) @ 19.6.2008 21:36

    Heppuli, missä ominaisuuksissa ottaa takkiin?

  8. nalkki (vahvistamaton) @ 22.6.2008 11:08

    omistan itse jo tuollaisen ja ihan kiva peli on

  9. No ei nyt sentään kaikki tarpeellinen (vahvistamaton) @ 23.6.2008 21:09

    HSUPA puuttuu, SonyEricsson XPERIA X1:stä se jo löytyy. Mutta onhan E71:ssä sentään edes UMTS900.

  10. hane (vahvistamaton) @ 26.6.2008 13:49

    Onko E71:ssä lentotila?

  11. Agumon (vahvistamaton) @ 29.6.2008 12:11

    "hane @ 26.6.2008 13:49

    Onko E71:ssä lentotila?"

    Kaikissa nykyisissä s60 puhelimissa on lentokonetta varten offline-tila.

  12. järkipuelin (vahvistamaton) @ 30.6.2008 02:07

    luurissa näyttää olevan wlan, surffaan tällä siis selaimella ilmaiseksi wlan verkossa mikä sellainen jossain löytyy?

  13. Blip (vahvistamaton) @ 30.6.2008 13:54

    Joo, surffaat ilmaiseksi wlanin kautta. Ja soitat Voippipuhelut.

  14. Perseus (vahvistamaton) @ 2.7.2008 11:29

    Lähes jokainen Nokialainen lataa USB:n kautta kun vaan ostaa oikean kaapelin.

  15. Lauri (vahvistamaton) @ 7.7.2008 13:17

    Mulla on tämä puhelin nyt ollut viikon. Paras kaikista, mitä koskaan olen hypistellyt. Toimiva QWERTY, ohut mutta jämäkkä, data kulkee sutjakkasti, selain näyttää hyvin ja navigointi onnistuu paremmin kuin auton laitteella. Akku kestää, vaikka WLANia käyttää. Ehdottomasti hankkinnan arvoinen!

  16. Sampo (vahvistamaton) @ 16.7.2008 11:46

    Tilaukseen meni. E61 ollut raskaassa käytössä jo kohta puolitoista vuotta, tippunut kivilattialle ja portaita, saanut pölyä ja kosteutta eikä minkäänlaista vikaa ikinä (pari softajumia poislukien). Oppisivat ihmiset ostamaan E-sarjaa ni loppuisivat turhat valitukset..

  17. KooPee (vahvistamaton) @ 28.7.2008 12:12

    Täysosuma Noksulta. Paitsi että itse rauta on toimivaa, myöskin design on kohdallaan. Samoin ohjelmistopuoli.

    Ainoa kysymysmerkki on laitteen kestävyys. Edeltäjä E61 kesti tylytystä erinomaisesti. Toivottavasti (tämäkin) ominaisuus on siirtynyt seuraajaan.

  18. Jere (vahvistamaton) @ 6.8.2008 19:37

    "Perseus @ 2.7.2008 11:29

    Lähes jokainen Nokialainen lataa USB:n kautta kun vaan ostaa oikean kaapelin."

    Ja mikähän tämä kaapeli on?

    Ite ostin E71:n tänään. Piru vie, kun joutuu akun lataamaan malttamattomana. :D

  19. Miika (vahvistamaton) @ 12.8.2008 03:31

    Itsellä ollut e70 siitä asti kun tuli markkinoille.. Tähän mennessä ollut paras puhelin käytössä.. Kerran päivitin itse ohjelmiston usb kaapelilla. Qwerty näppäimistöön kun on tykästynyt niin kaiketi täytyisi tuommoinen sitten hankkia.. Vaikka ei tässä vanhassakaan mitään vikaa ole.. Tuota e71 kun kaupassa hypistelin nii vaan tuppasi painumaan usiampi nappula pohjaan yhdellä peukalon painalluksella. Onko jollain kokemusta että selaako nettiä 10 minuuttia ilman että puhelin ilmoittaa että muisti täynnä? Kun tämä 70 tuppaa piiputtamaan muistia jo sähköpostien lukaisun jälkeen..

  20. Jomppe (vahvistamaton) @ 30.8.2008 03:04

    Joo ei tästä enään puutu mitään musiikkikin soi aivan ihmeellisesti. Vanha ukko on ihastunut puhelimeen, perkules!

  21. JEESUS (vahvistamaton) @ 12.9.2008 18:04

    On itellä tippunut asfaltille juoksusta ja kestää. mukana toimitetaan hyvä tasku puhelimelle.

  22. ihminen (vahvistamaton) @ 28.9.2008 11:10

    kuinka paljon toi nokian E71 maksaa. meinaan ostaa tollasen

  23. Teemu (vahvistamaton) @ 30.9.2008 21:35

    Mä vaihtoin iPhone 3G:n tähän e71:een! Kuuluvuus ja akun kesto pikkasen eri luokkaa!

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.

Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.
Ohjeet

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Hintavertailun suosituimmat

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
alkaen 429 €
vertaa hintoja >>
Nokia N9 (16GB) Nokia N9 (16GB)
alkaen 394 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
alkaen 299 €
vertaa hintoja >>
HTC Desire HTC Desire
alkaen 399 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
alkaen 457 €
vertaa hintoja >>
Nokia C5-03 Nokia C5-03
alkaen 125 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S Plus i9001 Samsung Galaxy S Plus i9001
alkaen 298 €
vertaa hintoja >>
Nokia 500 Nokia 500
alkaen 135 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy Y S5360 Samsung Galaxy Y S5360
alkaen 98 €
vertaa hintoja >>
Nokia N900 Nokia N900
Ei vielä hintoja

Lisää puhelimia Edukas.fi:ssä >>

Evil tracking pixel[tm] - It'll steal your money and wife.

Uusimmat testit

Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus
Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan
Testissä Samsung Galaxy Note: parasta kahdella kädellä käytettynä Testissä Samsung Galaxy Note: parasta kahdella kädellä käytettynä
Testissä HTC Sensation XL: multimediapuhelin isolla näytöllä Testissä HTC Sensation XL: multimediapuhelin isolla näytöllä
Kattavassa testissä Nokia N9 Kattavassa testissä Nokia N9

Tuoreimmat uutiset

Nokialta tulee enää yksi Symbian-puhelin Nokialta tulee enää yksi Symbian-puhelin (4.2.2012 12:01)
Verkkolehti The Registerin mukaan Nokia ei aio enää tuoda markkinoille kuin yhden uuden Symbian-laitteen. Ohjelmiston kehitys siirrettiin viime vuonna Accenturelle ja Nokia ilmoitti joulukuussa ....
Kommentteja (10)
Motorola sai Applen laitteille myyntikiellon Saksassa Motorola sai Applen laitteille myyntikiellon Saksassa (3.2.2012 17:03)
Apple on joutunut oikeuden päätöksen jälkeen lopettamaan 3G-tekniikalla varustettujen iPadien sekä iPhone 3GS - ja iPhone 4 -mallien myynnin saksalaisessa nettikaupassaan. Oikeuden päätöksen ....
Kommentteja (9)
Suomalaistutkimus: Lumian käytettävyys lähes iPhone-tasoa Suomalaistutkimus: Lumian käytettävyys lähes iPhone-tasoa (3.2.2012 14:11)
Applea on perinteisesti kehuttu käytettävyyden kuninkaaksi, mutta myös Microsoft on kehuskellut oman mobiilialustansa hyvillä tuloksilla käyttäjätyytyväisyystesteissä. Åbo Akademin MediaCity-yksikössä ....
Kommentteja (19)
Windows Phone 8 -päivityksen yksityiskohdat paljastuivat Windows Phone 8 -päivityksen yksityiskohdat paljastuivat (3.2.2012 11:45)
Microsoftilta on vuotanut julki sisäiseen käyttöön tarkoitettu video, jossa yhtiön Windows Phone -johtaja Joe Belfiore selvittää seikkaperäisesti Windows Phone -alustan seuraavan suuren päivityksen ....
Kommentteja (12)
Google kiristää Android Marketin tietoturvaa Google kiristää Android Marketin tietoturvaa (3.2.2012 10:40)
Google on kertonut ottaneensa Android Marketissa käyttöön Bouncer-nimisen valvontajärjestelmän, jonka on tarkoitus estää haittaohjelmien pääsy Androidin viralliseen sovelluskauppaan. Bouncer ....
Kommentteja (6)
Puhelinvertailun uutiset RSS-virtana Lisää Puhelinvertailun otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
Nokia N9 (16GB) Nokia N9 (16GB)
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
HTC Desire HTC Desire
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
Nokia C5-03 Nokia C5-03
Samsung Galaxy S Plus i9001 Samsung Galaxy S Plus i9001
Nokia 500 Nokia 500
Samsung Galaxy Y S5360 Samsung Galaxy Y S5360
Nokia N900 Nokia N900

Linkkejä

Uutisarkisto

Tilaa AfterDawnin viikoittainen uutiskirje.