In English  Suomeksi  På svenska

Androidin käyttöliittymästä kuvia, lopullinen versio lähestyy

Kirjoittaja Markus "msly" Lehtiniitty @ 19.8.2008 18:50 Kommentteja (2)

Androidin käyttöliittymästä kuvia, lopullinen versio lähestyy Ensimmäisen Googlen Android-käyttöjärjestelmällä toimivan puhelimen julkistus on aikaisempien tietojen mukaan vain muutaman viikon päässä. Ensimmäinen Android-puhelin tullee olemaan HTC Dream.

Google on nyt julkistanut sovelluskehittäjille Android-alustansa kehitystyökalupaketista version 0.9, jonka myötä Androidin käyttöliittymästä on ilmestynyt myös tuoreita kuvankaappauksia.

Uudet kuvankaappaukset paljastavat muun muassa uuden aloitusnäytön, jolla on ns. widget-ohjelmia, joita voi raahata näytöllä. Vastaavanlainen ratkaisuhan on muun muassa juuri testissämme olleessa Samsungin TouchWiz SGH-F480:ssa.

Muutenkin Androidin käyttöliittymä vaikuttaa varsin tyylikkäältä, vaikkakin värejä olisi voinut ehkä käyttää enemmänkin, esimerkiksi alla näkyvässä laskimessa.






2 kommenttia »

  1. Teemu @ 19.8.2008 22:21

    Ei yhtään hullumman näköinen... Ihan mielenkiinnolla odotan miltä lopullinen versio näyttää :)

  2. BlasterX @ 20.8.2008 13:49

    Talvella tulee nykyisen puhelimen (Samsung D600e) iäksi 3 vuotta, ja siihen saumaan olisi tarkoitus ostaa uusi luuri. Tämä on todellakin varteenotettava vaihtoehto... Toivottavasti tuovat markkinoille edes suht valmiin tuotteen, ettei tarvi päivitellä.

Kommentoi uutista

Uusimmat testit

Testissä Nokian vaikuttava kosketusnäytöllinen 5800 XpressMusic Testissä Nokian vaikuttava kosketusnäytöllinen 5800 XpressMusic
Testissä Nokian lippulaiva N96 - lunastaako televisiopuhelin odotukset? Testissä Nokian lippulaiva N96 - lunastaako televisiopuhelin odotukset?
Testissä Sony Ericssonin kosketusnäyttöinen G900 Testissä Sony Ericssonin kosketusnäyttöinen G900

Tuoreimmat uutiset

Mitä Apple paljastaa huomenna puhelimiin liittyen? Mitä Apple paljastaa huomenna puhelimiin liittyen? (5.1.2009 17:57)
Huomenna starttaavat kunnolla vauhtiin vuotuiset Macworld-messut, joille Apple osallistuu viimeisen kerran. Applen keynote-esityksen pitää yhtiön tuotemarkkinoinnista globaalisti vastaava johtaja ....
Kommentteja (12)
LG myynyt yli 5 miljoonaa Viewty-kosketusnäyttöpuhelinta LG myynyt yli 5 miljoonaa Viewty-kosketusnäyttöpuhelinta (5.1.2009 16:36)
LG on myynyt yli viisi miljoonaa KU990 Viewty -kosketusnäyttöpuhelinta, kertoo korealainen The Korea Times -sanomalehti verkkosivuillaan. Viidestä miljoonasta myydystä Viewty-puhelimesta ....
Kommentteja (4)
Symbianin säätiöiminen teki lopun ruotsalaisesta UIQ:sta Symbianin säätiöiminen teki lopun ruotsalaisesta UIQ:sta (5.1.2009 12:56)
Muun muassa monissa Sony Ericssonin ja Motorolan älypuhelimissa käytettyä UIQ-käyttöliittymää ja -sovellusalustaa kehittänyt ruotsalainen UIQ Technology -yhtiö on jättänyt konkurssihakemuksen. ....
Kommentteja (3)
Nokian Comes with Musicin myynti sujunut hyvin Nokian Comes with Musicin myynti sujunut "hyvin" (5.1.2009 12:35)
Nokian Comes with Music -palvelun myynnin on kerrottu sujuvan "hyvin". Palvelu on toistaiseksi saatavilla vasta Ison-Britannian markkinoilla. Asiasta kertoi Financial Times Nokian toimitusjohtaja ....
Kommentteja (9)
Palmin ensimmäisestä Nova-puhelimesta tietoja Palmin ensimmäisestä Nova-puhelimesta tietoja (5.1.2009 12:13)
Palm julkistanee täysin uuden Nova-käyttöjärjestelmänsä ohella myös ensimmäisen sitä käyttävän puhelimensa CES-messuilla, jotka alkavat torstaina 8. tammikuuta Yhdysvaltain Las Vegasissa. ....
 
Uutiset RSS-virtana Lisää nämä otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia 5800 XpressMusic Nokia 5800 XpressMusic
Nokia E51 Nokia E51
Nokia 3120 classic Nokia 3120 classic
Samsung SGH-U600 Samsung SGH-U600
Nokia N95 Nokia N95

Arkisto

Linkkejä