In English  Suomeksi  På svenska

Norjalaisille korealainen mobiilitelevisio

Kirjoittaja Matti "Siggy" Vähäkainu @ 21.8.2008 15:56 Kommentteja (2)

Norjalaisille korealainen mobiilitelevisio Norjan yleisradioyhtiö NRK, TV2 ja ruotsalainen mediayhtiö MTG ovat valinneet mobiilitelevisioteknologiakseen korealaisen t-dmb:n ohi Nokian tukeman dvb-h-standardin. Yhtiöiden perustaman NMTV-yhteisyrityksen on tarkoitus aloittaa yhdeksän ilmaisen kanavan lähetys tänä talvena.

NMTV:n esityksen mukaan t-dmb on oikea valinta sen tavoittavuuden johdosta. Mobiilitelevision koelähetysten on tarkoitus tavoittaa 1,4 miljoonaa norjalaista Oslon seudulta, jossa asuu noin kolmannes maan väestöstä. EU-standardiksi maaliskuussa hyväksytty dvb-h, ei ole saanut aivan kaikkien muidenkaan tukea taakseen, sillä Iso-Britannia otti käyttöön viime keväänä Qualcommin MediaFLO-teknologian. Kaikki norjalaiset yritykset eivät kuitenkaan ole t-dmb:n kannalla. Norjalaislehti Kampanjen mukaan maan suurin teleoperaattori Telenor pitää t-dmb:n valintaa vääränä.

Nokialla ei olla kuitenkaan huolissaan. Dvb-h-standardin liikkeelle lähtö on tapahtunut hyvin, Nokian mobiilitelevisioliiketoiminnan kehitysjohtaja Jarl Eklund kertoi Digitodaylle. Hollannissa, Sveitsissä ja Itävallassa käytetään jo dvb-h:ta kaupalliseen mobiilitelevisioon ja t-dmb:n ainoa aluevaltaus on puolestaan Korea. Matkapuhelinvalmistajista ainoastaan korealaiset LG ja Samsung ovat julkaisseet t-dmb-yhteensopivia puhelimia.


2 kommenttia »

  1. LaLLi80 @ 21.8.2008 16:54

    MobiiliTV on hyvä idea, mutta eipä se kovaan suosioon nouse kun protokollat kilpailee markkinoista. Yhdelläkään ei ole valtaosaa maailman markkinoista ja siksi laitteiden kehitys on nihkeää ja laitteet kalliita.

  2. opalaisen @ 22.8.2008 00:49

    Mobiilitv tän vuosikymmenen suurin floppi. Oikea digiviritin kännyköissä olisi asiaa.

Kommentoi uutista

Uusimmat testit

Testissä Nokian vaikuttava kosketusnäytöllinen 5800 XpressMusic Testissä Nokian vaikuttava kosketusnäytöllinen 5800 XpressMusic
Testissä Nokian lippulaiva N96 - lunastaako televisiopuhelin odotukset? Testissä Nokian lippulaiva N96 - lunastaako televisiopuhelin odotukset?
Testissä Sony Ericssonin kosketusnäyttöinen G900 Testissä Sony Ericssonin kosketusnäyttöinen G900

Tuoreimmat uutiset

Mitä Apple paljastaa huomenna puhelimiin liittyen? Mitä Apple paljastaa huomenna puhelimiin liittyen? (5.1.2009 17:57)
Huomenna starttaavat kunnolla vauhtiin vuotuiset Macworld-messut, joille Apple osallistuu viimeisen kerran. Applen keynote-esityksen pitää yhtiön tuotemarkkinoinnista globaalisti vastaava johtaja ....
Kommentteja (12)
LG myynyt yli 5 miljoonaa Viewty-kosketusnäyttöpuhelinta LG myynyt yli 5 miljoonaa Viewty-kosketusnäyttöpuhelinta (5.1.2009 16:36)
LG on myynyt yli viisi miljoonaa KU990 Viewty -kosketusnäyttöpuhelinta, kertoo korealainen The Korea Times -sanomalehti verkkosivuillaan. Viidestä miljoonasta myydystä Viewty-puhelimesta ....
Kommentteja (4)
Symbianin säätiöiminen teki lopun ruotsalaisesta UIQ:sta Symbianin säätiöiminen teki lopun ruotsalaisesta UIQ:sta (5.1.2009 12:56)
Muun muassa monissa Sony Ericssonin ja Motorolan älypuhelimissa käytettyä UIQ-käyttöliittymää ja -sovellusalustaa kehittänyt ruotsalainen UIQ Technology -yhtiö on jättänyt konkurssihakemuksen. ....
Kommentteja (3)
Nokian Comes with Musicin myynti sujunut hyvin Nokian Comes with Musicin myynti sujunut "hyvin" (5.1.2009 12:35)
Nokian Comes with Music -palvelun myynnin on kerrottu sujuvan "hyvin". Palvelu on toistaiseksi saatavilla vasta Ison-Britannian markkinoilla. Asiasta kertoi Financial Times Nokian toimitusjohtaja ....
Kommentteja (9)
Palmin ensimmäisestä Nova-puhelimesta tietoja Palmin ensimmäisestä Nova-puhelimesta tietoja (5.1.2009 12:13)
Palm julkistanee täysin uuden Nova-käyttöjärjestelmänsä ohella myös ensimmäisen sitä käyttävän puhelimensa CES-messuilla, jotka alkavat torstaina 8. tammikuuta Yhdysvaltain Las Vegasissa. ....
 
Uutiset RSS-virtana Lisää nämä otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia 5800 XpressMusic Nokia 5800 XpressMusic
Nokia E51 Nokia E51
Nokia 3120 classic Nokia 3120 classic
Samsung SGH-U600 Samsung SGH-U600
Nokia N95 Nokia N95

Arkisto

Linkkejä