In English  Suomeksi  På svenska

Mitä jäi käteen Nokian pääomamarkkinapäivästä?

Kirjoittaja Markus "msly" Lehtiniitty @ 4.12.2008 21:18 Kommentteja (9)

Mitä jäi käteen Nokian pääomamarkkinapäivästä? Nokia järjesti tänään Espanjan Barcelonassa järjestetyn kaksipäiväisen Nokia World -tapahtuman jatkoksi pääomamarkkinapäivän New Yorkissa, Yhdysvalloissa. Isoimmat uutiset olivat Nokian arviot loppuvuoden ja ensi vuoden puhelinmyynnistä. Nokia laski arviotaan vuoden 2008 viimeisen vuosineljänneksen myynnistä sekä odottaa puhelinmarkkinoiden kappalemääräisesti pienenevän ensi vuonna 5 prosenttia tai enemmän. Lisätietoa näistä Nokian arvioista löytyy Nokian omasta lehdistötiedotteesta.

Nokia kertoi käytännössä koko päivän kestäneessä pääomamarkkinapäivätapahtumassaan kuitenkin paljon muutakin. Alta löytyy koottuna ja jaoteltuna muutamia mielenkiintoisia tänään kerrottuja tietoja.

TUOTEVALIKOIMA

-Nokian näkemyksen mukaan matkapuhelimesta on yhä enemmän tulossa mobiilitietokone (mobile phone -> mobile computer).

-Nokian tavoitteena on vuonna 2009 parantaa ja yksinkertaistaa puhelimien ja palveluiden käyttöliittymiä. Yksityiskohtaisemmin tähän ei paneuduttu.

-Yksi koko ei sovi kaikille = yksi laite ei riitä. Nokia tarjoaa laajan valikoiman erilaisia laitteita.

-Nokian vuoden 2009 älypuhelinmallistosta kolmannes sisältää joko kosketusnäytön tai QWERTY-täysnäppäimistön tai molemmat.

-Vuoden 2009 mallistosta puolessa GPS-paikannus. Kaikissa S60-puhelimissa tulee olemaan Kartat-sovellus.

-GPS-paikannus on laajenemassa myös yksinkertaisempiin Series 40 -laitteisiin. Navigaatio-ominaisuuksien kerrottiin laajenevan myös halpapuhelimiin (entry market).

-Nokia aikoo keskittyä pienempään määrään puhelimia, joiden joukossa on enemmän ns. sankarituotteita. Esimerkkeinä sankarituotteista voidaan pitää esimerkiksi N95:ää tai E71:tä.

-Devices-ryhmän johtajan Kai Öistämön mukaan Nokian laitteiden on oltava yksinkertaisia, kauniita sekä korkeinta laatua (simple, beautiful, of highest quality).

-Nokialla on paras laitevalikoima puhelinmarkkinoilla.

MYYNTILUKUJA

-1200/1208-mallia on myyty yli 135 miljoonaa kappaletta!

-6300-malli on ollut Nokian eniten liikevaihtoa tuottanut puhelin. Sitä on myyty yli 40 miljoonaa kappaletta.

-Nseries-laitteiden kumulatiivinen myynti ylittää 100 miljoonan laitteen rajapyykin vuoden 2009 ensimmäisen neljänneksen aikana. Kiina on nykyään suurin Nseries-markkina.

-Nokia tähtää kosketusnäyttöpuhelinmarkkinoiden ykköseksi vuoden 2009 aikana.

OHJELMIEN JAKELU


-Tulossa pian: Nokian Mosh-, WidSets- ja Download!-palvelut yhdistetään. Nokian mukaan tämä on julkistettu jo elokuussa, mutta kovin suurta ääntä Nokia ei tästä ole pitänyt.

KARTAT, PAIKANNUS JA NAVIGOINTI

-Nokia on selkeä markkinajohtaja GPS-laitteissa.

-Nokialla on markkinoilla yli 20 GPS-paikannuksella varustettua laitetta. Niitä myytiin yhteensä lähes seitsemän miljoonaa kappaletta kolmannella vuosineljänneksellä 2008. Kokeilunavigointilisenssi oli niistä mukana 70 prosentissa.

-Nokia Maps 3.0 on parempi kuin Google Maps for mobile: karttojen lataus ennalta, enemmän näkymiä, parempi reitinsuunnittelu, kävelyohjeet, navigointi, POI-jako (SMS, MMS, Bluetooth, infrapuna)

-Nokia on rakentanut karttaosaamisensa yritysostoin: NAVTEQ, gate5, Plazes

-LG:n KT610-puhelimessa on Ovi Maps -karttasovellus, joka vastannee Nokia Mapsia

-Nokian kyselytutkimuksessa 91 % haastatelluista oli kokeillut karttapalveluja mobiililaitteessa, 47 % käytti niitä vähintään kerran kahdessa viikossa

MUISTA PALVELUISTA

-Nokian voima palveluliiketoiminnassa on myytyjen laitteiden määrä. Nokia myy vuosittain yli 400 miljoonaa mobiililaitetta. Yksittäisellä liiketoimintapäätöksellä jokin palvelu voidaan viedä mukaan näihin kaikkiin. Nokian palveluliiketoimintojen johtajan Niklas Savanderin mukaan millään muulla yhtiöllä ei ole mahdollisuutta tehdä mitään vastaavaa.

-35 % Nokian musiikkikaupan kävijöistä vierailee kaupassa mobiililaitteella

-Comes with Music -palvelun kanssa myytävien puhelimien määrä nousee ensi vuoden aikana yli seitsemään malliin

-Kolmannella vuosineljänneksellä 2008 aloitettiin N-Gage-pelien latausoikeuksien liittäminen osaksi myyntipakkausta. Tätä tehdään jatkossa lisää ja enemmän.

-yli 35 % N-Gage-pelin ostaneista palaa ostamaan vähintään toisenkin pelin. Savanderin mukaan tämä on poikkeuksellisen korkea lukema missään palvelubisneksessä.

MUUTA MIELENKIINTOISTA

-150 osatoimittajaa toimittaa Nokialle yli 120 miljardia erilaista komponenttia.

-Yli miljardi ihmistä käyttää Nokia-laitetta joka päivä.

-Nokia on monia kilpailijoitaan vähemmän haavoittuva talouskriisin myötä mahdollisesti pieneneville subventioille, sillä Nokian myynnistä suurempi osuus syntyy markkinoilla, joilla subventiot eivät ole niin isossa roolissa.

-Nokian markkinointi keskittyy jatkossa neljän teeman ympärille: konvergenssi, sähköposti, navigaatio ja musiikki. Varsinainen vain yksittäistä laitetta koskeva mainonta on vähenemään päin.

-Yli 80 % N95-käyttäjistä käyttää nettiä laitteellaan.

-Nokia poistuu Japanin markkinoilta lukuun ottamatta Vertu-luksuspuhelimia. Samanaikaisesti Nokia kuitenkin aloittaa toimitukset Koreaan, jonka markkinoilla Nokia ei aiemmin ole ollut mukana.

-Kehittyvillä markkinoilla ns. high-end on 100 eurossa, joka kehittyneillä markkinoilla edustaa alahintaluokkaa.

---

Nokia kertoi pääomamarkkinapäivänään siis yllättävänkin paljon erilaisia pieniä tietoja koskien sitä sun tätä. Pääomamarkkinapäivän esityskalvot löytyvät Nokian sivuilta PDF-tiedostona (Varoitus! Tiedosto on suuri, sillä se sisältää yli 300 sivua).


9 kommenttia »

  1. ExogenBoy @ 4.12.2008 23:09

    "Yli miljardi ihmistä käyttää Nokia-laitetta joka päivä"

    Miten tämä on edes teoriassa mahdollista?

  2. Markus Lehtiniitty @ 5.12.2008 00:13

    Miksei olisi?
    Maailmassa on kohta neljä miljardia puhelimen käyttäjää, ja näistä yli miljardilta löytyy siis Nokian laite. Ja puhelinta yleensä käytetään joka päivä...

  3. ExogenBoy @ 5.12.2008 09:42

    Ei kun tuo edellyttäisi, että jokainen 4 miljardista käyttäisi kännykkää joka päivä 365 päivää vuodessa. Ei millään, vaikka käytöksi laskettaisiin vain se, että kännykässä on virrat päällä. Olis sanonut vaikka kuukausittain, niin päästään vähän lähemmäksi, mutta se nyt ei tietty kuulosta yhtä kivalta. Toi 4 miljardiakin perustuu "tilaajille", ei "käyttäjille".

  4. Joker_ @ 5.12.2008 10:52

    Enpä ole itse koskaan törmännyt kännykän omistavaan ihmiseen, joka käyttäisi omistaansa laitetta vain kerran kuukaudessa. Kyllä kännykkä on nimenomaan jokapäiväinen hyödyke. Yhden tekstiviestin lähettäminen tai puhelun soittaminen/vastaanottaminen riittää käyttämiseksi. On melko merkityksetöntä, että kuukaudessa voi olla päivä tai pari, jolloin ei välttämättä käytä puhelinta.

    Jos muuten maailmassa on 4 miljardia kännykän käyttäjää, niin Nokian markkinaosuudella YLI miljardi ihmistä käyttää heidän laitteitaan.

  5. qwerty @ 5.12.2008 11:16

    "-Nokia on selkeä markkinajohtaja GPS-laitteissa."

    Eli Nokia on nyt siis maailman suurin kameroiden, MP3-soitin, puhelinten ja nyt myös GPS-laitteiden valmistaja.

  6. ExogenBoy @ 5.12.2008 11:21

    Joker, pointti on se, että ottaen käyttäjien maailmanlaajuisen jakautumisen ja käyttöfrekvessin huomioon Nokia ei voi millään tavalla väittää miljardin ihmisen käyttävän päivittäin kännykkää. Käyttökeskiarvo on eri asia kuin päivittäisten käyttäjien keskiarvo.

    Olettaen että Noksun markkinaosuus on samalla sama kuin jakauma käyttäjissä ja että tilaaja=käyttäjä, voisi olla lähes totta, että miljardi ihmistä viikossa käyttää Nokian laitteita.

    Koska edellisten oletusten paikkaansapitävyydestä en ainakaan itse löydä pikku googlauksella mitään faktatietoa, pidän todennäköisimpänä sitä, että miljardiin päästään pikemminkin kuukausi kuin viikkotasolla.

  7. Juha Watt Tolvanen @ 5.12.2008 20:54

    ExogenBoylle sanoisin että tuo on jo selvää pilkun nussimista. Jos minulta kysytään niin sanoisin että ihan oikein on tuo virke muotoiltu, eikä siitä tarvitse ruveta kiistelemään: "Jos vaikka jotkin noista käyttäjistä on jättänytkin käyttämättä puhelinta yhtenä päivänä vuoden 365 päivästä, niin tuo virkehän on silloin valetta." Ainakin itselleni selvisi heti mitä tekstissä sanottiin enkä houmannut minkään sortin epäkohtaa.

Kommentoi uutista

Uusimmat testit

Testissä Nokian vaikuttava kosketusnäytöllinen 5800 XpressMusic Testissä Nokian vaikuttava kosketusnäytöllinen 5800 XpressMusic
Testissä Nokian lippulaiva N96 - lunastaako televisiopuhelin odotukset? Testissä Nokian lippulaiva N96 - lunastaako televisiopuhelin odotukset?
Testissä Sony Ericssonin kosketusnäyttöinen G900 Testissä Sony Ericssonin kosketusnäyttöinen G900

Tuoreimmat uutiset

Maailman suurin tietokonevalmistaja: Nokia Maailman suurin tietokonevalmistaja: Nokia (6.1.2009 16:08)
Nokia on ottanut maailman suurimman tietokonevalmistajan kruunun itselleen. Tähän johtopäätökseen päätyy Tomi T. Ahonen laskelmiensa perusteella blogiinsa kirjoittamassa artikkelissaan. Ahonen ....
 
Samsung myi yli 10 miljoonaa kosketusnäyttöpuhelinta viime vuonna Samsung myi yli 10 miljoonaa kosketusnäyttöpuhelinta viime vuonna (6.1.2009 15:44)
Samsung on ilmoittanut myyneensä yli 10 miljoonaa kosketusnäytöllä varustettua puhelinta menneen vuoden 2008 aikana. Asiasta kertoo korealainen The Chosun Ilbo verkkosivuillaan. Tutkimus- ....
Kommentteja (1)
Nokia luottaa operaattoreihin tekstiviestihaavoittuvuuden estossa Nokia luottaa operaattoreihin tekstiviestihaavoittuvuuden estossa (6.1.2009 15:17)
Nokia luottaa odotetusti operaattoreihin taistelussa viikko sitten julkisuuteen tullutta tekstiviestihaavoittuvuutta vastaan. Curse of Silence -nimellä tunnettu haavoittuvuus Nokian tietyissä ....
 
Motorolalta uusia puhelimia - mukana kosketusnäyttö- ja ympäristömallit Motorolalta uusia puhelimia - mukana kosketusnäyttö- ja ympäristömallit (6.1.2009 11:59)
Motorola on julkistanut CES-messujen alla kolme uutta puhelinta. Näistä yksi tosin tulee saataville vain Yhdysvalloissa AT&T-operaattorin kautta. Motorola julkisti tänään MOTOSURF A3100:n, ....
Kommentteja (4)
Mitä Apple paljastaa huomenna puhelimiin liittyen? Mitä Apple paljastaa huomenna puhelimiin liittyen? (5.1.2009 17:57)
Huomenna starttaavat kunnolla vauhtiin vuotuiset Macworld-messut, joille Apple osallistuu viimeisen kerran. Applen keynote-esityksen pitää yhtiön tuotemarkkinoinnista globaalisti vastaava johtaja ....
Kommentteja (13)
Uutiset RSS-virtana Lisää nämä otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia 5800 XpressMusic Nokia 5800 XpressMusic
Nokia E51 Nokia E51
Nokia 3120 classic Nokia 3120 classic
Samsung SGH-U600 Samsung SGH-U600
Nokia N95 Nokia N95

Arkisto

Linkkejä