iPhonelle ensimmäinen navigointisovellus - mutta vain amerikkalaisille

Markus Lehtiniitty

iPhonelle ensimmäinen navigointisovellus - mutta vain amerikkalaisille
Applen iPhonelle on julkaistu ensimmäinen navigointisovellus: XRoad G-Map. Aiemmin iPhonelle tarjolla olleet karttaohjelmat eivät ole sisältäneet varsinaisia navigointiominaisuuksia.

Valitettavasti XRoad G-Map sisältää kuitenkin karttatietoa vain Yhdysvalloista ja sieltäkin varsin valikoiden. Mukana kerrotaan olevan suurin osa länsi-Amerikasta ja muutamia alueita myös idästä. Kokonaisuutena karttojen kattavuus on siis heikohko Yhdysvaltainkin osalta. Karttaohjelmalla on kokoa kuitenkin lähes gigatavun verran, sillä kartat tulevat sen mukana ja niitä ei jatkuvasti ladata verkon yli kuten esimerkiksi Google Mapsin mobiiliversio tekee.

XRoad G-Mapin ominaisuuksiin kerrotaan kuuluvan muun muassa erilaisten paikkojen (POI) tallennus ja muokkaus, muistiinpanomahdollisuudet sekä palveluiden etsintä sijainnin perusteella. Hintaa XRoad G-Mapilla on 19,99 dollaria ja se ei ole saatavilla muualla kuin Yhdysvalloissa.



Aiemmin tunnettu navigaattorivalmistaja TomTom on ilmoittanut tuovansa navigointisovelluksen iPhonelle, mutta se on ilmeisesti törmännyt jonkinlaisiin ongelmiin sovelluksensa kanssa. Myös Applen App Storen lisenssiehdot ovat olleet hidastamassa navigointisovellusten tuloa iPhonelle.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Gigantti
99 € Telia
149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Google Pixel 10 Pro XL – hinta laskenut -30%

Google Pixel 10 Pro XL
949 € Power
959 € Verkkokauppa.com
959 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 1359 €

Google Pixel 10a – hinta laskenut -26%

Google Pixel 10a
429 € Verkkokauppa.com
429 € Gigantti
429 € Power

Alin hinta viikko sitten: 579 €

Honor Magic8 Lite 5G – hinta laskenut -25%

Honor Magic8 Lite 5G
299 € Verkkokauppa.com
299 € Gigantti
299 € Power

Alin hinta viikko sitten: 399 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.