Sony Ericssonilta W715-musiikkipuhelin - mutta saapuuko se Suomeen?

12
Markus Lehtiniitty

Sony Ericssonilta W715-musiikkipuhelin - mutta saapuuko se Suomeen?
Sony Ericsson julkisti tänään W715-musiikkipuhelimen Walkman-sarjansa jatkoksi. W715:n lisäksi Sony Ericsson julkisti tänään myös C510 ja W508 -puhelimet, joista kerroimme jo aiemmin.

Varmuutta W715:n saapumisesta Suomen markkinoille ei kuitenkaan toistaiseksi ole. Sony Ericssonin englanninkielisen lehdistötiedotteen mukaan kyseessä on vain Vodafone-operaattorille räätälöity malli. Sony Ericsson on kuitenkin lähettänyt W715:stä myös suomenkielisen lehdistötiedotteen, joka ei kuitenkaan tarjoa täyttä vahvistusta W715:n Suomeen saapumisen osalta.

W715 on nelitaajuus-GSM- ja kaksitaajuus-3G-puhelin (tuetut 3G-taajuudet 900/2100 MHz). GSM-verkoissa se tukee GPRS- ja EDGE-yhteyksiä ja 3G-verkoissa HSPA-yhteyksiä. W715:n TFT-näyttö on kooltaan 2,4 tuumaa ja tarkkuudeltaan 240x320 pikseliä.



Erityisesti W715:ssä on panostettu musiikkiin. Tutun Walkman-musiikkisoittimen lisäksi W715:stä löytyvät myös TrackID- ja SensMe-ominaisuudet. Musiikkitoimintojen ohella W715:n tärkeimpiin ominaisuuksiin kuuluvat 3,2 megapikselin kamera, GPS-paikannus, Wayfinder Navigator ja Google Maps -karttasovellukset, stereo-Bluetooth, WLAN, FM-radio RDS-tuella, NetFront-internetselain, 120 megatavun sisäinen muisti ja microSD-muistikorttipaikka. W715:ssä on myös sisäänrakennettu kiihtyvyysanturi, joka mahdollistaa näytön automaattisen kääntymisen puhelimen asennon mukaiseksi sekä muun muassa musiikkisoittimen liikeohjauksen.

W715 on hyvin pitkälti yhtenevä aiemmin julkistetun W705-mallin kanssa. W715 eroaa kuitenkin W705:stä sisältämällään GPS-paikannuksella.

W715:n odotetaan saapuvan markkinoille tietyillä markkinoilla vuoden 2009 ensimmäisen neljänneksen aikana kahtena eri värivaihtoehtona, mustana ja hopeana. Puhelinvertailu.com on yrittänyt saada tietoa W715:n Suomeen saapumisesta Sony Ericssonilta ja päivitämme vahvistuksen saatuamme tiedon osaksi tätä juttua.

PÄIVITYS: Sony Ericssonin myynnistä Suomessa ja Virossa vastaava Jon Grundström vahvisti, että W715 tulee saataville Pohjoismaissa ja näin ollen myös Suomessa - ilman operaattorisidonnaisuuksia. Vodafonen yksinoikeus W715:ää kohtaan koskee vain niitä maita, joissa Vodafone toimii.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (12)

Anonyymi käyttäjä
Teemu

2

Saapuu Suomeen. Näin päättelisin ainakin siitä, että sähköpostiin tuli uutukaisesta lehdistötiedote suomeksi.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Makko (vahvistamaton)

3

Aika laimeeta on Erkinkin meno, kuten Motorolankin kohdalla aiemmin mainitsin. Sony Ericsson ja varsinkin Motorola ovat jyrkänteen reunalla.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Tuomas (vahvistamaton)

4

Korjatkaa, jos vanhat silmäni harittavat liikaa, mutta mun mielestä tuo on ominaisuuksiltaan ja ulkonäöltään ihan samanlainen kuin W705. Mun mielestä tässä julkistuksessa julkaistiin ennemminkin vain pari uutta värivaihtoehtoa W705:lle.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Make (vahvistamaton)

5

tietääkseni sony ericssonilla menee hyvin ja toi puhelin on erittäin hieno. ottasin mielummin ko iPhonen

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Aleksi (vahvistamaton)

7

Aika hieno kännykkä. Ei kai se kosketusnäyttö
niin pakollinen ole kaikissa kännyköissä.
Onko 3,5 mm kuulokeliitäntä?

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
eki (vahvistamaton)

8

Aika ruma eikä pärjää iPhonelle. Näppäinpuhelimet on vintage-laitteita

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Aleksi (vahvistamaton)

9

Onko sitten niin hienoa ko saa likasil sormilla
rämpytellä sitä näyttöä. Ei semmoseen kyllä ikinä saada
niin hyvää näppituntumaa ko kunnon näppäinkännyköissä.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
tms (vahvistamaton)

10

ite myöskin odotan näitä kahta mallia, en ota iphonea koska se on kömpelö

tarvitsen puhelimen jossa voi säätää musiikkia suoraan takintaskun läpi. se onnistuu perinteisillä näppäimillä, vaan yritäppäs kosketusnäytöllä = pitää repiä iso tiiliskivi aina taskusta ulos..

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Niin... (vahvistamaton)

11

No on kyllä tyylikkäimpiä liukukantisia mitä oon nähny... Vois hankkia tän w910 seuraajaks. Ja on kyl normi puhelinten näppäimillä niin paljon nopeempi kirjottaa kuin iphonella, kunhan T9 toimii. (tätäkin touchilla kirjoittelen joten puhun kokemuksella ;)

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
wizor (vahvistamaton)

12

Hieno on ja tällä viikolla saan moisen hypisteltäväksi. Mutta miksei tätä mallia näy vertailussa täällä vieläkään?

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.