Nokian 10 suurinta virhettä viime vuonna

18
Markus Lehtiniitty

Nokian 10 suurinta virhettä viime vuonna
Nokian viime vuosi ei loppujen lopuksi sujunut aivan kirkkaimpien tähtien alla. Nokia muun muassa putosi älypuhelinten kehityksessä jälkeen ja laajentuminen palveluliiketoimintaan ei vielä ottanut täysillä tuulta alleen.

Renegade Fanboy -niminen blogi on julkaissut nyt hyvän listan Nokian viime vuoden TOP 10 -virheistä. Alta löytyy vapaasti käännettynä pääkohdat virheistä, jotka Renegade Fanboyn mukaan olivat Nokian suurimmat viime vuonna. Lisää niistä voi lukea Renegade Fanboyn alkuperäisestä artikkelista. Virheet eivät ole missään tietyssä järjestyksessä.

Nokian suurimmat virheet viime vuonna Renegade Fanboyn mukaan olivat:

1. N96:n tuominen markkinoille

N96, joka vielä toistaiseksi edustaa Nokian malliston lippulaivamallia, epäonnistui tuotteena täysin. Se tarjosi yksinkertaisesti liian vähän uutta.



2. Lataa-palvelun huomiotta jättö

Applen viime vuonna tuoma App Store -ohjelmistokauppa on mullistanut koko mobiilialaa. Ensimmäisen kerran lisäohjelmien asentaminen puhelimiin on tullut suuren yleisön tietouteen. Nokia sen sijaan ei ole tehnyt vuoteen mitään parantaakseen puhelimistaan löytyvää Lataa-palvelua.

3. Ovi-palvelun valmistumisen odotus

Nokia odottaa liikaa, että se saisi Ovi-palvelunsa valmiiksi, ennen kuin se alkaisi panostaa sen esille tuomiseen enemmän. Tämä on väärä lähestymistapa Renegade Fanboyn mukaan.

4. Puoli vuotta myöhässä

Ehkä yksi merkittävimmistä epäonnistumista Nokian osalta vuonna 2008 oli myöhästyminen. Nokian olisi pitänyt tuoda kaikki puoli vuotta aiemmin markkinoille, niin tilanne voisi nyt olla hyvinkin erilainen. 5800 XpressMusicin olisi pitänyt tulla markkinoille jo kesällä, N96:n alkuvuodesta ja N97:n joulumarkkinoille. Myös palvelupuolella aiemmista markkinoilletuloista olisi ollut suurta hyötyä.

5. Yhteensopivuusongelmat palveluissa

Nokian oma musiikkikauppa ei toistaiseksi toimi kuin Microsoftin Internet Explorer -selaimella ja Maps on Ovi -karttapalvelu vaatii erillisen lisäosan asentamista selaimeen. Renegade Fanboyn mukaan näin ei voi menestyä suuressa mittakaavassa.

6. Nokia ei johda innovaatioilla vaan seuraa muita

Älypuhelinmarkkinoita veivät viime vuonna uusilla ideioilla eteenpäin Apple, RIM ja Google. Nokia puolestaan on jäänyt nyt älypuhelimissakin perässähiihtäjän rooliin - kuten aiemmin on tapahtunut simpukka- ja liukukansipuhelimissa ja viimeksi kosketusnäyttöpuhelimissa. Miksi Nokia ei markkinajohtajana innovoi enemmän ja luo uusia markkinoita?


7. Markkinoinnin pehmeys

Nokia ei ole nostanut markkinoinnissaan esille tarpeeksi omia vahvuuksiaan ja samalla lyönyt kilpailijoitaan niiden heikkouksista. Nokian olisi pitänyt korostaa älypuhelintensa toimintoja, esimerkiksi Applen iPhonesta yhä uupuvaa kopioi ja liitä -ominaisuuden löytymistä S60-alustan älypuhelimista.

8. Tuotetarjoaman sekavuus

Nokia tekee paljon kaikkea ja loppujen lopuksi myös paljon päällekkäistä - varsinkin palveluissa. Lisäksi puhelinpuolella palveluja ei tueta kunnolla. 5800 XpressMusic ei toistaiseksi tue moniakaan Nokian palveluja, N-Gage-palvelun yhdistäminen puhelimiin tökkii ja parhaiden käytäntöjen siirtäminen kaikkiin tuotteisiin sujuu hitaasti. Palveluissa esiintyy paljon päällekkäisyyttä varsinkin erilaisten karttaperusteisten palvelujen, Files on Ovin ja Share on Ovin sekä ohjelmien latauspalvelujen suhteen.

9. Keskeneräisyys

Nokian vuotta 2008 leimasi myös suuri keskeneräisyys. Muun muassa N96 ja 5800 XpressMusic tuotiin markkinoille liian aikaisin bugien sävyttämien ohjelmistoversioiden kera ja palvelupuolella keskeneräisyys on näkyvissä lähes kaikessa. Erityisesti Apple eroaa Nokiasta siinä, että se tuo palvelunsa yleensä valmiimpina markkinoille.

10. Laitteiden muodostaman ekosysteemin huomiotta jättö

Renegade Fanboyn mukaan Nokia ei viime vuonna huomioinut tarpeeksi laitteidensa ympärille muodostettavissa olevaa ekosysteemiä. Tämä on kuitenkin ehkä jo korjaantumaisillaan. Merkkejä tästä ovat Philips-yhteistyö ja N79 Activen julkistaminen.

---

Viime vuoden aikana Nokia siis teki monia virheitä. Monet niistä liittyvät ennen kaikkea palveluihin, joissa Nokia on vielä melko tuore peluri. Vuodesta 2009 voidaan näiltä osin odottaa siis jo parempaa. Nokian tulisi kuitenkin kiihdyttää tahtiaan, joilla se palvelujaan kehittää tai muuten se ei tule pärjäämään.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
231 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -18%

Motorola Lenovo ThinkPhone
519 € Dustin Home
539 € Proshop
557 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -16%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentit (18)

Anonyymi käyttäjä
Olli (vahvistamaton)

1

"N96 ja 5800 XpressMusic tuotiin markkinoille liian aikaisin bugien sävyttämien ohjelmistoversioiden kera ja palvelupuolella keskeneräisyys on näkyvissä lähes kaikessa." -Kappas kehveliä, ihan tulee Microsoft mieleen :D

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Mikael (vahvistamaton)

2

Ostin 5800n ja en kyllä ole kovin tyytyväinen. Päivitetty kyllä on, mutta kamera ei silti välillä toimi, eikä pikavalinnat (näyttö ei reagoi painamiseen), välillä ei sammuttamisen jälkeen osaa käynnistyä (näppäimiin syttyy valot, mutta mitään muuta ei tapahdu) yms. Ensimmäinen ostamani puhelin, joka on vaatinut uudelleen käynnistämisen jopa neljä kertaa päivässä. Akkukin on pitänyt irrottaa vähintään pari kertaa viikossa, noiden käynnistymisongelmien takia (vertailun vuoksi: edellisestä ei tarvinnut kertaakaan).

Lisäksi lataa -valikko on SURKEA! Esim. pdf-lukuohjelma on merkitty ilmaiseksi, mutta pitää kuitenkin ostaa lisenssi (sama homma lähes kaikkien ohjelmien kanssa). Ja lisenssit ei ole mitään halpoja. Pdf mainitaan tuetuksi formaatiksi nokian tuotesivuilla, mutta Nokian mukaan se ei tarkoita, että ohjelmat eivät voisi olla maksullisia (kysyin tästä aspasta ja sanoivat, että nokia tekee yhteistyötä ohjelmistovalmistajien kanssa ja siitä syystä myös maksullisia ohjelmia vaativat formaatit ynnä muut voidaan mainita sivuilla tuettuina).

Se ainakin on varmaa, että on tasan tarkkaan viimeinen ostamani nokialainen! Olen omistanut jo kaksi surkeaa nokialaista peräkkäin ja mitta on tullut täyteen!

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
J.J-75

3

Mjoo, huomattuhan tuo on ollut hyvinkin pitkään. Loppujen lopuksi lafka laajenee niin isoksi että kaikki menee vain päin persettä.

Naurettavaa, että kukaan ei tunnu huomaavan, että Nokia on kussut tuotteitaan läpi vuosikymmenen. Bukisia paskoja puhelimia on myyty satoja miljoonia silti. Nosanokaapa viisaat malli jossa ei ollut vikaa. Semmosia ei ollu kuin venttikymppi aikanaan. 2110 ja 2110i mallit. Ne kesti ja oli puhelimia. Mutta mitä pitemmälle tietokoneistaminen mene, sen paskempia ja epävarmempia kaikki puhelimet on. 6100 oli katastrofi jo. 25 kertaa huollossa ja 7. puhelin meni viimein sitten vajaan vuoden käytön jälkeen eräälle kaverille. Onhan se kans kun ei tuotteet kestä soittamista edes.. sitte penätään resetoimista jokapäivä ettei sekoa kun ei ole ilmotettu kuinka paljon saa viestejä lähettää ettei paska jumiudu. Kaikissa malleissa on sen jälkeen ollu vika lokitietojen täyttymisessä eikä Nokia ole osannu edes säällistä reset nappulaa laittaa kuin 80 -luvun eletroniikka peleissä konsanaan. Vaan kauhee ruljanssi akun, kuoren ja kortin irrottamiseksi ois tehtävä. Mälsää, miksi ei vois resetoida vaikka joka yö ittensä ja palauttaa ennalleen tiedot. Kello klo 3 aikaan yöllä sais vaikka ajastaa. Liian iso yhtiö ja idiootteja liikaa. Eivät testaa eikä jouda testaamaan kaikkia malleja.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
J.J-75

4

Mjoo, huomattuhan tuo on ollut hyvinkin pitkään. Loppujen lopuksi lafka laajenee niin isoksi että kaikki menee vain päin persettä.

Naurettavaa, että kukaan ei tunnu huomaavan, että Nokia on kussut tuotteitaan läpi vuosikymmenen. Bukisia paskoja puhelimia on myyty satoja miljoonia silti. Nosanokaapa viisaat malli jossa ei ollut vikaa. Semmosia ei ollu kuin venttikymppi aikanaan. 2110 ja 2110i mallit. Ne kesti ja oli puhelimia. Mutta mitä pitemmälle tietokoneistaminen mene, sen paskempia ja epävarmempia kaikki puhelimet on. 6100 oli katastrofi jo. 25 kertaa huollossa ja 7. puhelin meni viimein sitten vajaan vuoden käytön jälkeen eräälle kaverille. Onhan se kans kun ei tuotteet kestä soittamista edes.. sitte penätään resetoimista jokapäivä ettei sekoa kun ei ole ilmotettu kuinka paljon saa viestejä lähettää ettei paska jumiudu. Kaikissa malleissa on sen jälkeen ollu vika lokitietojen täyttymisessä eikä Nokia ole osannu edes säällistä reset nappulaa laittaa kuin 80 -luvun eletroniikka peleissä konsanaan. Vaan kauhee ruljanssi akun, kuoren ja kortin irrottamiseksi ois tehtävä. Mälsää, miksi ei vois resetoida vaikka joka yö ittensä ja palauttaa ennalleen tiedot. Kello klo 3 aikaan yöllä sais vaikka ajastaa. Liian iso yhtiö ja idiootteja liikaa. Eivät testaa eikä jouda testaamaan kaikkia malleja.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Buahaha (vahvistamaton)

6

Niin, Noksussahan on irrotettava akku, jotta puhelimen saisi edes jotenkin virkoamaan jatkuvista jumitiloista.

Nimim. Iphone käynnissä ostohetkestä 2kk putkeen, ilman jumeja.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Makko (vahvistamaton)

7

Kyllähän tässä muutama juttu on ihan tottakin, mutta suurin osa on tyhjänpäiväistä mussutusta. On totta että N96 on surkea laite suhteessa valtavaan hintaansa, mutta se on surkea ainoastaan symbianfriikeille. Iso osa ostajakunnasta ei lue blogeja ja niiden arviointia laitteiden sisällä olevista komponenteista, joten en usko että N96 on ollut täydellinen floppi.

Itse en lataa palvelua juuri käytä koska kaiken saa tietokoneella netistä. Mutta on totta että lataa ohjelma on melko kankea käyttää ja että sen voisi heittää kokonaan romukoppaan. Nokian tulisi kehitttää intuitiivisempi ohjelmistonlatauspalvelu kännykkään.

Oven suhteen voi sanoa sen, että tottakai palvelut olisi mukava saada valmiina käyttöön, mutta kun mietitään miten kauan sen täydellinen valmistuminen kestää, koen parempana että siitä saadaan edes joitain osia käyttöön. Kukaan ei voi myöskään väittää että Nokia olisi varsinaisesti tyrkyttänyt/mainostanut Ovi palveluita. Omasta mielestäni Ovi on jo ihan hyvällä mallilla, kun siihen kylkeen on kehitetty Ovi suitekin.

En allekirjoita millään tavalla että 5800 olisi jotenkin myöhässä. PAhinta mitä Nokia kuitenkin viime neljänneksellä ryssi oli 5800 mallin hehkutus vain vähän ennen joulua ja N97 julkistaminen jolloin suurin osa potentiaalisista ostajista jäi odottaman jompaakumpaa näistä malleista jä jätti ostamatta N79:n, N85:n tai N96:n.

Nokian musiikkikauppaa käytetään nykyään Nokia Music ohjelman kautta, joten yhteensopivuusväittelyn voi jättää omaan arvoonsa.
Miten Maps on Ovia voi tulkita virheeksi kun se on betaversio eikä valmis tuote.

Mitä nämä suuret ''innovaatiot'' sitten ovat. Kosketusnäytöllisiä luureja on ollut vaikka kuinka kauan. Markkinointiväki vain tykkää puhua mullistavista innovaatioista. Sanoisin ennemmin, että Nokia ei tällä hetkellä välttämättä voimakkaimmin määrää trendiä tai sitten määrää vaikka sitä on vaikea huomata.

Nokian markkinointi on mielestäni vertaansa vailla. Täynnä itseään oleva markkinointityyli osoittautuu yleensä luotaankarkottavaksi. Nokian brändinhallintaan ei kuulu yleiskuvaa tarkempi laiteominaisuuksien luetteleminen.

Nokia olisi voinut menetellä paremmin Ngage -alustan eteenpäin kehittämisessä ja varustaa useampia laitemalleja kykenevämmällä grefiikkakiihdytyksellä. Joidenkin paleveluiden päällekkäisyys on myöskin tosiasia. Ei se 5800 niin kauhean keskeneräinen ollut. Ekosysteemijauhanta on roskaa.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
sepi (vahvistamaton)

8

Jaa, hyvä että on irroitettava akku noksussa.

Nimin. Nokian E50 käynnissä tällä hetkellä noin puoli vuotta putkeen, ilman jumeja.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
NokiaSucks (vahvistamaton)

9

Nokialaiset jäi N73:n jälkeen eikä vituta yhtään.. Päin vastoin!

Niinkuin J.J-75 sanoi "Loppujen lopuksi lafka laajenee niin isoksi että kaikki menee vain päin persettä." - näinhän se menee, saman huomaa mm. microsoftista jne..
Kompleksi on vain niin ISO että ei enään ole mahdollista pitää koko konserttia hanskassa! Kun suunnittelun joka osaalueilla on vähintään sata tyyppi tekemässä niin eihän siitä voi yksinkertaisesti tulla mitään muutakuin bugia toisensa jälkeen + kaikki muu kärsii!

Välillä tuntuu että Nokian periaatteet on tyyliä: Kunhan kapula on "hyvännäköinen" niin muusta ei ole väliä. Pistetään buginen ja epäkäyttäjäystävällinen symbian joka v****n puhelimeen ja kukaan ei huomaa mitään! :)

No ei kyllä onnistu! Eka multa lähti Nokia, sitten Windows ja mitä enemmän olen Applen käyttäjäkuntaa, on elämäkin mennyt parempaan suuntaan!

Ps. Se muuten stemmas! hehe..

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
surffari (vahvistamaton)

10

hieman kommenttia makon kommenttiin:
"Nokian musiikkikauppaa käytetään nykyään Nokia Music ohjelman kautta, joten yhteensopivuusväittelyn voi jättää omaan arvoonsa."

tuo ohjelma ei ole yhteensopiva puhelimien kanssa, ei löydä sinihampaalla, vaikka puhelin löytyykin pc-suitessa. lisäksi siellä on musiikki jossain ihme formaatissa, joka ei sitten taas ole yhteensopiva esim winampin, muiden tietokoneiden, ipodin eikä auton kanssa.

itsellä 5800 xpressimusa, ja siinä kun pistää kuulokkeet luuriin kiinni, niin niin puhelin kyselee että haluatko ottaa kuulokkeet käyttöön tms. ihme vehje, miksi ihmeessä muuten olisin kuulokkeet siihen tökännyt, musiikkisoittimeen? vähänkö repesin! ei oo kyllä suunnittelijoilla ollut intoa saada käytettävyyttä helpoksi... mutta kun aikansa tappelee, ja lataa operan niin nettikin toimii, ja pystyy jopa lukemaan viestit hotmailista, perusselaimella ei pysty. säätää pitää kaikkea, mutta muuten ihan hyvä puhelin.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Jonathan (vahvistamaton)

11

@Makko

Aikamoista selittelyn makua oli kommentissasi, mutta puutun vain yhteen: "Mitä nämä suuret ''innovaatiot'' sitten ovat."

Tuskin kukaan täällä sinulle kertoo sitä seuraavaa innovaatiota, mutta artikkelissa kerrotut esimerkit olivat aika hyviä. Myös Palmin Pre on erittäin hyvä esimerkki tuotteesta jossa on oikeasti innovatiivinen käyttöliittymä, miksi 5800 ei ollut sellainen, vaikka oli pahasti myöhässä?

"Kosketusnäytöllisiä luureja on ollut vaikka kuinka kauan."

Niin on, mutta ainoastaan kosketusnäytöllä varustetut olivat aika harvassa, ja aivan eri tavalla toteutettuna. Ja kannattaa katsoa edes vähän sen raudan taakse, käyttöliittymä on softaa, ei rautaa. :)

Ja pakko sanoa vielä ngagesta: Miten on mahdollista että pienen amerikkalaisen kännykkävalmistajan kännyköille tehdään myydään pelejä pari kertaluokkaa enemmän kuin Nokian, maailman suurimman valmistajan ngage-pelialustalle, jota on yritetty jo vuosikausia saada ilmaan?

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
keke (vahvistamaton)

12

Se 5800 kysyy millaiset kuulokkeet olet siihen tökännyt, ei sitä, otetaanko ne käyttöön. Esim. linjaulostulo on ihan eri asia kun kuulokkeet. samoin video-ulostulo, kuten myös se 5800:n kauko-ohjain.

Mutta noista nokian virheistä olen samaa mieltä. Esim. OVI. Mikä se edes on? Itselläni on 5800:n kanssa OVI suite. Pitäisi vaihtaa PC-suiteen, sillä OVIssa kun vahingossa painaa väärää nappia, rupeaa aina jokni uusi ohjelma asentumaan. Myös se musavalikko on outo. Miten sillä voi siirtää mitään puhelimeen? Onneksi Nokialla on usein jotain vaihtoehtoisia tapoja, kuten ihan perinteinen muistikorttimoodi.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
psp (vahvistamaton)

13

Renegade Fanboy -niminen blogi on julkaissut nyt hyvän listan Nokian viime vuoden TOP 10 -virheistä.

Erittäin osuva artikkeli!!!

MITEN TÄMÄN JUTUN SAISI TOIMITETTUA NOKIAN JOHDOLLE???

Tämän on tajunnut tavallinen kadunhenkilökin mutta NOKIA (JOHTO) yksin ei!!!

TULKAA NYT HELVETISSÄ ALAS SIELTÄ NORSUNLUUTORNISTA JA KUUNNELKAA KULUTTAJIA!!!

ps. hyvä esimerkki Nokian jääräpäisyydestä on valikoissa esiintyvä jankutus... haluatko ottaa tämän ja tämän käyttöösi. Joka kerta täytyy painaa yksi turha kerta. Siihen rupeaa väsymään pitkässä juoksussa. En kait kukaan valitse asioita jos en halua ottaa niitä käyttöön. Ymmärrän kysymyksen jos olen poistamassa tärkeitä tiedostoja tai jos sata vuotta sitten olisi kysytty (jankutettu) samoja asioita useaan kertaan kun laitteet olivat uusia ja ihmeellisiä. Tämä sama jankutus toistuu ns. lippulaivatuotteissa, joiden kohderyhmä on mielestäni kokeneemmat kuluttajat.

ps. jos OLLILA olisi remmissä Nokia olisi edelleen alan ykkönen eikä poukkoileva perässähiihtäjä.

pps. tällä osakekurssilla olisi tilaa uudistaa radikaalisti niin johtoa kuin tuoteitakin... vähemmän on usein enemmän!!!

t. osakkeenomistaja

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Keke (vahvistamaton)

14

@psp

Kyllä nämä jutut on varmasti Nokialla huomattu. Pitäisikö muutosten näkyä puhelimissa heti seuraavalla viikolla? Jos jokin asia on tietyllä tavalla tehty jo pitemmän aikaa niin ei sitä niin helposti muuteta esim. nämä valikkojankutukset. Kaikenmaailman lakisääteiset asiat yms. pitää ottaa huomioon.

Toivottavasti kuitenkin homma muuttuu mahdollisimman nopeasti, muuten Nokialla tulee olemaan vaikeata.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Ingenjör (vahvistamaton)

15

N96 oli kyllä buginen ja väliin putoja. Ja uudistuksia N95:seen ei vain tullut tarpeeksi.

Itseä kyllä ihmetyttää mikä siinä 5800 XM tulossa kesti. Nokiallahan on jo kokemusta kosketusnäytöistä, esim. Internet Tabletit ja monta vuotta sitten tullut Symbian S90 alusta.

Mutta 5800 XM taas toimii kuin junan vessa. Ja se mielestäni tuotiinkin liian myöhään markkinoille eikä sitä ole vieläkään kaikkialta saatavina vaikka on hittipuhelin, on nimittäin myynyt 1½ kuukaudessa MILJOONA kappaletta. Mielestäni puhelin olisi voitu tuoda markkinoille huonmpanakin, mutta pari kk aikaisemmin.

Onhan Nokia lisännyt latauspalveluun (ainakin 5800 XM) Beta Labsin ilmaiset sovellukset, mutta tällä saralla olisi todellakin paljon parannettavaa. Esimerkiksi, tuoda 3rd party softat ja freeware softat yhteen paikkaan. Sillä S60 alustallehan kyllä on tarjolla tuhansia ohjelmia, ja monia jopa ilmaiseksi, mutta käyttäjät eivät tiedä mistä niitä hakea...

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Minä (vahvistamaton)

16

Seuraava suuri juttu ovat rannepuheliment. Mitenkähän kauan Nokialta menee asian tajuamiseen ja markkinoille saattamiseen. Uskoisin, että silloin eletään vuotta 2012.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Jartsuli (vahvistamaton)

17

"Mikael @ 25.1.2009 22:31

Ostin 5800n ja en kyllä ole kovin tyytyväinen. Päivitetty kyllä on, mutta kamera ei silti välillä toimi, eikä pikavalinnat (näyttö ei reagoi painamiseen), välillä ei sammuttamisen jälkeen osaa käynnistyä (näppäimiin syttyy valot, mutta mitään muuta ei tapahdu) yms. Ensimmäinen ostamani puhelin, joka on vaatinut uudelleen käynnistämisen jopa neljä kertaa päivässä. Akkukin on pitänyt irrottaa vähintään pari kertaa viikossa, noiden käynnistymisongelmien takia (vertailun vuoksi: edellisestä ei tarvinnut kertaakaan)."

Mikael, vie laitteesi huoltoon ja pitä meteliä että pistävät kuntoon, nimittäin voin omana kokemuksena sanoa että itsellä on ko kapula toiminut kuin junan vessa.. Tai no, käytin huollossa sen kuulokevian takia ja samalla he sanoivat että siihen on saatavilla myös softapäivitys.. Mitään ongelmaa en ollut laitteen softassa huomannut, päivitin ihan vain siksi että 'etsi' toimintoon tuli googlen palvelu. Elikkä, itse puhelin on minulla toiminut aivan loistavasti.. ei kaatuillut kertaakaan tms. Pari softaa tuossa ei meinaa ihan toimia, mini-opera ja google maps, ja luulen tuon johtuvan enemmänkin softista kun niitä ei tietääkseni ole juuri hierottu tuohon luuriin.

Ikävää että sulle tuli huono luuri, toivottavasti omasta ei tule samanlaista :)

Ainoana miinuksena laitteessa pitäisinkin sitä että OS on niin tuore, siihen ei meinaa löytyä palikkaa kuten aikaisempiin symppareihin.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Jussi (vahvistamaton)

18

Hyvä lista ja olen samaa mieltä useimmista kohdista.

Viime vuosina on ollut käytössä 6150, 6210, 6810, 3230, E51 ja nyt E71.

Mitään suurempia ongelmia ei koskaan ole ollut ja puhelimet kestivät ainakin ennen jopa 'liiankin hyvin'. 6150 hajosi vasta kun luuri jäi auton alle (puhelin jäi henkiin, mutta näyttö hajosi). 6810 ja 3230 ovat edelleenkin kaverin käytössä. E51 toimii myös hyvin, mutta halusin vaihtaa parempaan.

E71 on älyttömän hyvä puhelin, toimii moiteettomasti (pari kertaa olen joutunut käynnistämään uudestaan), mahtuu taskuun ja näppis on toimiva. Kamera on toisaalta keskinkertainen ja ehkä näyttökin voisi olla tarkempi, muuten olen erittäin tyytyväinen.

Hiukan huolestunut olen Nokian nykytilanteesta. Kaipaisin enemmän hypeä ja innovaatioita...

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.