Samsung hätyyttelee jo 20 prosentin osuutta puhelinmarkkinoista

1
Markus Lehtiniitty

Samsung hätyyttelee jo 20 prosentin osuutta puhelinmarkkinoista
Maailman toiseksi suurin puhelinvalmistaja, korealainen Samsung onnistui myymään vuoden 2009 toisella neljänneksellä huhti-kesäkuussa 52,3 miljoonaa puhelinta.

Samsungin puhelinmyynti ylitti odotukset ja nousi sekä vuoden alkuun että viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Vuoden 2009 ensimmäisellä neljänneksellä Samsung myi 46 miljoonaa ja vuosi sitten toisella neljänneksellä 45,7 miljoonaa puhelinta. Samsungin myymien puhelinten keskihinta oli 124 dollaria, jossa oli kaksi prosenttia kasvua vuoden ensimmäiseen neljännekseen verrattuna.

Samsungin tavoitteena on jatkossakin kasvattaa osuuttaan puhelinmarkkinoista. Nokian 268 miljoonan puhelimen kokonaismarkkina-arvioon perustuen Samsungin markkinaosuus toisella neljänneksellä lähestyi jo 20 prosentin rajapyykkiä ollen tarkalleen 19,5 prosenttia. Samsung uskoo mahdollisuuksiinsa sekä kehittyneillä että kehittyvillä markkinoilla ja yhtiö arvioi myyvänsä vuoden 2009 aikana yli 200 miljoonaa puhelinta.

Toisen korealaisvalmistajan, LG:n, tapaan Samsungin menestystä markkinoilla on vauhdittanut hyvä, kattava valikoima kosketuspuhelimia sekä Etelä-Korean valuutan wonin heikkous, joka on nostanut korealaisten hintakilpailu- ja tuloksentekokykyä merkittävästi.



Kokonaisuutenakin paljon muutakin kuin puhelimia valmistavan Samsungin toisen neljänneksen tulos oli hyvä ja Samsung tekikin vahvimman tuloksensa kahteen ja puoleen vuoteen.

Suurista puhelinvalmistajista ainoastaan Motorola ei ole vielä julkistanut toisen neljänneksen osavuosikatsaustaan. Nokia myi toisella neljänneksellä 103,2 miljoonaa puhelinta, Samsung 52,3 miljoonaa, LG 29,8 miljoonaa ja Sony Ericsson 13,8 miljoonaa. Nokia myi siis yhä enemmän puhelimia kuin sen kolme suurinta kilpakumppania myivät yhteensä.

Lisää Samsungin tuloksesta voi lukea uutistoimisto Reutersin uutisesta


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
231 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -18%

Motorola Lenovo ThinkPhone
519 € Dustin Home
539 € Proshop
557 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -16%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentit (1)

Anonyymi käyttäjä
Innov (vahvistamaton)

1

Samsungilla on nyt OIKEAT tavoitteet -eli...
Samsung uskoo mahdollisuuksiinsa sekä kehittyneillä että kehittyvillä markkinoilla ja yhtiö arvioi myyvänsä vuoden 2009 aikana yli 200 miljoonaa puhelinta.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.