Nokia tiedotti eilen ostavansa saksalaisen cellity-yhtiön tietyt omaisuuserät. Käytännössä Nokia ostaa cellityn 14 työntekijän tiimin vahvistamaan omaa palveluliiketoiminnan Services-yksikköään.
Nokia kertoi vahvistavansa kaupalla osaamistaan sosiaalisen verkostoitumisen alueella. cellityn nykyiset palvelut eivät siirry Nokialle ja ne tulaan lopettamaan. cellity on tarjonnut palvelua, joka mahdollistaa yhteystietojen keräämisen useammista verkkopalveluista yhteen paikkaan. Esimerkiksi puhelimen osoitekirjan, Gmailin, LinkedInin, Twitterin tiedot on voinut yhdistää yhdeksi sosiaaliseksi osoitekirjaksi.
cellityn tiimi tulee luultavasti auttamaan Nokiaa erityisesti Ovi Contacts ja Nokia Messaging -sovellusten jatkokehittelyssä sekä sosiaalisten verkostopalveluiden integroinnissa puhelinten osoitekirjaan.
"cellityllä on erittäin kyvykäs ja innovatiivinen tiimi, jonka halusimme Nokialle. Tämän yritysjärjestelyn myötä voimme kiihdyttää palvelukehitystämme joillakin avainalueistamme", sanoi Nokian Services-yksikön johtoon kuuluva Christof Hellmis Nokian tiedotteessa.
"Olemme erittäin innostuneita, että Nokia on valinnut tiimimme ja teknologiamme. Meidän sosiaalisiin verkostopalveluihin liittyvän kokemuksemme ansiosta voimme auttaa Nokia kehittämään palvelutarjontaansa", sanoi puolestaan cellityn toimitusjohtaja Nils Weitemeyer.
Nokia odottaa kaupan toteutuvan vuoden 2009 kolmannen neljänneksen aikana.
Aiemmin Nokia on ostanut Saksasta muun muassa gate5:n, Plazesin ja bit-siden.








keke (vahvistamaton) @ 25.7.2009 16:48
Tekeekö mikään kilpailija yhtä paljon yritysostoja kuin Nokia?
erpe (vahvistamaton) @ 25.7.2009 21:08
Ostais nyt vielä Palmin! :)
msly @ 26.7.2009 18:02
@1.
"Perinteisistä" puhelinvalmistajista Nokia on panostanut voimakkaimmin viime aikoina palveluliiketoimintaan, joka näkyy myös yritysostojen määrässä. Eihän Nokia puhelinlaitteiden osalta ole viime aikoina yritysostoja ole tehnyt.
Nokian yritysostojen määrä on lisääntynyt Olli-Pekka Kallasvuon johtajuuskaudella, joka tosin johtunee enemmän strategian kuin johtajan vaihtumisesta...
xbax (vahvistamaton) @ 30.7.2009 21:46
Vieläpä kun nämä ostokset ikinä näkyisivät tuotteissa...