Apple sensuroi käsittämättömästi iPhone-sanakirjasovellusta

Kirjoittaja Markus Lehtiniitty @ 6.8.2009 17:46 Kommentteja (6)
Apple sensuroi käsittämättömästi iPhone-sanakirjasovellusta Applen toiminta yhtiön iPhone- ja iPod touch -laitteiden App Store -kaupan sovellusten hyväksymisen osalta on kerännyt rankkaa kritiikkiä jo pitkään. Viimeisin outo tapahtuma tällä saralla on, että Apple pakotti kehittäjän sensuroimaan iPhonelle tarkoitettua sanakirjasovellusta.

Ninjawords-nimisen sanakirjasovelluksen hyväksymisprosessi kesti kokonaisuudessan kolme kuukautta. Sovelluksen kehittäjän mukaan Apple ei hyväksynyt sovellusta "kyseenalaisen sisällön" vuoksi ja lähetti mukana sovelluksesta kuvankaappaukset, joissa näkyivät englannin kielen "fuck"- ja "shit"-sanat.

Kehittäjän mukaan he kuitenkin olivat kiinnittäneet erityistä huomiota, että erilaiset ei niin kauniit sanat eivät näkyisi hakutuloksissa kuin vasta sitten, kun käyttäjä on ne kirjoittanut kokonaisuudessaan. Mielenkiintoisen asiasta tekee se, että Apple ei hyväksynyt Ninjawords-sanakirjasovellusta vaikka App Storesta löytyi jo ennestään useita sanakirjasovelluksia, jotka paljastivat Applelle epämukavat sanat paljon helpommin.

Kolmen kuukauden vatvomisen, useiden hylkäysten ja sensuroinnin jälkeen Apple kuitenkin lopulta hyväksyi Ninjawords-sovelluksen ohjelmistokauppaansa. Edellä mainittujen sanojen ohella myös muun muassa sanat "ass", "snatch", "pussy", "cock" ja "screw" eivät Applelle kelvanneet, ja kehittäjä joutui poistamaan ne sovelluksestaan. Sanojen sensuroinnista vielä naurettavampaa tekee se, että sovelluksen ikärajaksi on asetettu 17 vuotta.

Asiasta Daring Fireball -blogissa kertonut John Gruber onkin osuvasti todennut (vapaasti suomennettuna): "Apple vaatii käyttäjältä 17 vuoden ikää, jos haluaa ostaa sensuroidun sanakirjan, josta on jätetty pois puolet sanoista joita (Applen pääjohtaja) Steve Jobs käyttää joka päivä".

Viime aikoina merkittävin uutinen App Storen hyväksymisrintamalta on ollut Google Voice -sovelluksen hylkääminen ja jo hyväksyttyjen kolmansien osapuolten sovellusten heittäminen ulos kaupasta. Lisäksi kerroimme eilen Applen ensin hyväksyneen yli 900 melko turhaa sovellusta App Storeen heittääkseen ne myöhemmin kaikki kerralla ulos. Applen App Store -politiikkaa vaivaavat satunnaiset ominaisuudet sekä erityisesti suuri linjattomuus - kehittäjät eivät koskaan voi tietää, mitä Apple seuraavaksi keksii.

Kaikesta negatiivisesta App Storea ympäröivästä julkisuudesta huolimatta se on ollut järjetön menestys Applelle. Apple avasi App Storen reilu vuosi sitten ja ensimmäisen vuoden aikana kehittäjät toivat kauppaan ladattavaksi yhteensä yli 65 000 sovellusta ja peliä, joita käyttäjät latasivat yhteensä yli 1,5 miljardia kertaa. Käytännössä kaikki puhelinvalmistajat ja mobiilialustojen kehittäjät ovat jo seuranneet tai ovat seuraamassa Applen esimerkkiä ohjelmistokaupoissa.

Lisää uutisotsikoita

6 kommenttia »

  1. virheinen @ 6.8.2009 20:14

    lasten lelupuhelimessa kun ei saa kirosanoja koskaan näkyäkään =)

  2. matso (vahvistamaton) @ 6.8.2009 23:13

    Kalliita leluja sitä nykysin lapsille ostetaan.

  3. Teemu (vahvistamaton) @ 7.8.2009 02:35

    Vai ei kukko-sanakaan kelvannu, ihme pulju tuo Apple...

  4. JokinPaha (vahvistamaton) @ 7.8.2009 10:12

    ei kukko eikä ruuvi

  5. spheroid @ 7.8.2009 11:25

    http://www.macrumors.com/2009/08/06/phil...pproval-issues/

  6. lolboy (vahvistamaton) @ 7.8.2009 12:36

    Aasi, napata, kissanpentu, kukko ja ruuvi ovat ilmeisesti pahoja sanoja....:P

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.

Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.
Ohjeet
Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Hintavertailun suosituimmat

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
alkaen 398 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 900 Nokia Lumia 900
alkaen 529 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 610 Nokia Lumia 610
alkaen 188 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
alkaen 242 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
alkaen 429 €
vertaa hintoja >>
Nokia 500 Nokia 500
alkaen 119 €
vertaa hintoja >>
Nokia 701 Nokia 701
alkaen 199 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy Note Samsung Galaxy Note
alkaen 499 €
vertaa hintoja >>
HTC One S HTC One S
alkaen 519 €
vertaa hintoja >>
Apple iPhone 4S (16 GB) Apple iPhone 4S (16 GB)
alkaen 619 €
vertaa hintoja >>

Lisää puhelimia Edukas.fi:ssä >>

Evil tracking pixel[tm] - It'll steal your money and wife.

Uusimmat testit

Ensikokemukset Samsung Galaxy S III:sta Ensikokemukset Samsung Galaxy S III:sta
Arvostelussa HTC One S: HTC:n uusi tuleminen Arvostelussa HTC One S: HTC:n uusi tuleminen
Testissä Lumia 710: Lumioiden keskihintainen vaihtoehto Testissä Lumia 710: Lumioiden keskihintainen vaihtoehto
Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus
Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan

Tuoreimmat uutiset

Nokia Lumia 900 häviää iPhonelle sekä kustannuksissa että katteessa Nokia Lumia 900 häviää iPhonelle sekä kustannuksissa että katteessa (31.5.2012 13:33)
Tutkimusyhtiö IHS iSuppli on selvittänyt kuinka paljon Lumia 900- ja iPhone 4S -älypuhelinten valmistus maksaa Nokialle ja Applelle. Lukuja verrattiin puhelinten jälleenmyyntihintoihin, minkä ....
Kommentteja (25)
Kuvissa: Näyttääkö seuraava iPhone tältä? Kuvissa: Näyttääkö seuraava iPhone tältä? (30.5.2012 10:55)
9to5mac.com-verkkosivusto on julkaissut kuvia puhelimen rungosta, joka kuuluu sen mukaan seuraavalle iPhonelle. Mikäli kuvat todella esittävät Applen seuraavan puhelimen designia, vahvistavat ....
Kommentteja (28)
Nokia 808 Pureview -älypuhelimen myynti alkaa Suomessa kesäkuussa Nokia 808 Pureview -älypuhelimen myynti alkaa Suomessa kesäkuussa (29.5.2012 16:40)
Palkittu Nokia 808 Pureview -älypuhelin tulee myyntiin Suomessa kesäkuussa. Nokia ei vahvistanut vielä tarkkaa päivämäärää. Puhelimen julkistuksen yhteydessä vuoden alussa sen verottomaksi jälleenmyyn....
Kommentteja (14)
Ensikokemukset Samsung Galaxy S III:sta Ensikokemukset Samsung Galaxy S III:sta (29.5.2012 15:43)
Puhelinvertailun toimitukseen saapui tänään virallisena julkaisupäivänä uusi Samsung Galaxy S III. Puhelimen saatavuus on ollut heikkoa suuresta kysynnästä johtuen, joten edes kaikille ennakkotilaajille ....
Kommentteja (17)
Tuotanto-ongelmat viivästyttävät sinisen SGS3:n toimituksia Tuotanto-ongelmat viivästyttävät sinisen SGS3:n toimituksia (29.5.2012 14:36)
Syynä sinisten Galaxy S III Pebble Blue -puhelinten heikkoon saatavuuteen on laitteen tuotannossa ilmenneet ongelmat. Ongelma koskettaa nimenomaan sinistä väriä ja siinä käytettyä kiiltävää ....
Kommentteja (2)
Puhelinvertailun uutiset RSS-virtana Lisää Puhelinvertailun otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
Nokia Lumia 900 Nokia Lumia 900
Nokia Lumia 610 Nokia Lumia 610
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
Nokia 500 Nokia 500
Nokia 701 Nokia 701
Samsung Galaxy Note Samsung Galaxy Note
HTC One S HTC One S
Apple iPhone 4S (16 GB) Apple iPhone 4S (16 GB)

Linkkejä

Uutisarkisto

Tilaa AfterDawnin viikoittainen uutiskirje.