RIM BlackBerry Storm 2 tuo taas omanlaisensa kosketusnäytön?

Markus Lehtiniitty

RIM BlackBerry Storm 2 tuo taas omanlaisensa kosketusnäytön?
RIM on julkistamassa ja tuomassa lähiaikoina markkinoille toisen sukupolven kosketusnäyttöpuhelimensa, joka ainakin toistaiseksi tunnetaan nimellä BlackBerry Storm 2. Uudesta puhelimesta on nyt ilmestynyt YouTube-palveluun pari uutta esittelyvideota, jotka löytyvät liitettynä tämän jutun lopusta.

Ensimmäisenkin BlackBerry Stormin yhdeydessä RIM käytti omaa uniikkia kosketusnäyttötekniikkaa, jolle oli annettu nimeksi SurePress. Siinä näyttö oli periaatteessa "klikattava", eli näyttö vaatii selkeää painallusta mutta toisaalta tarjosi hyvän vasteen. SurePress-kosketusnäyttöä on kuitenkin yleisesti kritisoitu sen tarjoamasta heikosta käyttökokemuksesta.

Uuden BlackBerry Storm 2:n myötä RIM on viemässä konseptiaan eteenpäin. BlackBerry Storm 2:n kosketusnäytössä tullaan käyttämään ns. Piezo-tekniikkaa, jonka ansiosta näytön pitäisi yhä tarjota hyvä tuntuma mutta samaan aikaan kosketuksen pitäisi rekisteröityä herkemmin. Videon mukaan näytön käyttäminen tuntuu aivan siltä kuin painelisi näytön alla olevia näppäimiä. Lisäksi uusi näyttö mahdollistaa nyt myös monikosketuksen.



Uusi kosketys-BlackBerry on tulossa markkinoille kahtena varianttina: CDMA-verkkoon tarkoitettuna 9550:nä ja GSM- ja WCDMA-verkkoihin tarkoitettuna 9520:nä. Verrattuna edeltäjäänsä uuden kosketusnäytön ohella BlackBerry Storm 2:n suurin uudistus on sen WLAN-yhteys.

Suomen markkinoilla BlackBerry Storm 2:ta, kuten muitakaan RIM:n puhelimia, ei varsinaisesti tultane näkemään. Älypuhelinmarkkinoiden näkökulmasta ja erilaisen kosketusnäyttönsä ansiosta kyseessä on tästä huolimatta mielenkiintoinen laite. RIM:n odotetaan julkistavan uuden BlackBerryn melko pian ja markkinoillekin sitä odotetaan jo syyskuussa.

Olemme kertoneet BlackBerry Storm 2:sta jo aiemminkin.

Alta löytyy kaksi videota, joista ensimmäisellä esitellään enemmän BlackBerry Storm 2:n taustalla olevaa tekniikkaa, mukaan lukien kosketusnäyttö, ja toisella enemmän itse puhelinta:





Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Honor Magic7 Lite – hinta laskenut -46%

Honor Magic7 Lite
199 € Elisa
369 € DNA
399 € Power

Alin hinta viikko sitten: 369 €

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Gigantti
99 € Power
99 € Telia

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Google Pixel 10 Pro XL – hinta laskenut -30%

Google Pixel 10 Pro XL
949 € Gigantti
949 € Power
949 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 1359 €

Motorola Moto G17 – hinta laskenut -28%

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.