Julkistamattomista Nokia N97 ministä ja N900:sta uudet lehdistökuvat julkisuuteen

Kirjoittaja Markus Lehtiniitty @ 26.8.2009 11:09
Julkistamattomista Nokia N97 ministä ja N900:sta uudet lehdistökuvat julkisuuteen Nokian N900 ja N97 mini saattavat olla kaksi kaikkien aikojen pahiten ennen virallista julkistustaan julkisuuteen vuotanutta puhelinta. Siltä ainakin tuntuu, sillä lähes joka päivä puhelimista tipahtelee jotain uutta tietoa tai kuvia. Mobile-review on myös julkaissut molemmista puhelimista jo kattavat ensikatsausartikkelinsa.

Nyt samainen ranskalainen Be Geek -sivusto, joka eilen toi julkisuuteen ensimmäisen virallisen kuvan N900:sta, on esitellyt ensimmäisen lehdistökuvan myös N97 ministä sekä uuden kuvan N900:sta.

N97 minin ensimmäinen lehdistökuva paljastaa laitteesta uuden ruskean väriversion - aiemmin on nähty vain musta malli. Lisäksi mielenkiintoista on, että näytön alapuolelta löytyy vain "N97"-teksti eikä mini-lisänimestä löydy viitteitä ainakaan lehdistökuvasta.

Uudessa N900-kuvassa näytöllä puolestaan käytössä on chat-keskustelusovellus ja edellisestä vuotaneesta lehdistökuvasta poiketen myös laitteen näppäimistö on löytänyt tiensä kuvaan.

N900:n ja N97 minin ominaisuudet ja muut tiedot on käyty jo useasti aiemminkin läpi. Lyhyesti N900 on ensimmäinen puhelinominaisuuksin varustettu Maemo-käyttöjärjestelmän laite ja N97 mini on hieman karsittu, 100 euroa edullisempi versio N97:stä.

Sekä N900:n että N97 minin julkistus tulee tapahtumaan Nokia World -tapahtumassa ensi viikon tiistaina, 2. syyskuuta. Kun kyseisistä malleista tiedetään jo lähes kaikki ennen julkistusta, kääntyy katse osaltaan jo muuallekin. Julkistaako Nokia edellä mainitun kaksikon ohella vielä muitakin uusia puhelimia ensi viikolla? Luultavasti, mutta ne tulevat sijoittumaan edullisempiin hintaluokkiin.

Nokia on muuten hieman muuttanut ja tarkentanut Nokia Wolrdin ohjelmaa vähän aikaa sitten. Nyt yhdeksältä paikallista aikaa Nokian toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo avaa tapahtuman "Welcome to Nokia World 09" -nimikkeen alla ja 09:20-09:50-välisenä aikana Nokian Markets-yksikön johtaja Anssi Vanjoki kertonee muun muassa N900:sta ja N97 ministä keynote-esityksessään "The Future of Consumer Driven Mobile Solutions".

Tapahtuman toisena päivänä, 3. syyskuuta, keskitytään enemmän palveluihin. Kello 09:40 paikallista aikaa Nokian Services-yksikön johtaja Niklas Savander kertoo Nokian palvelu-uutisista keynote-esityksessä "Delivering on People & Places", mitä seuraa kello 10:15 Nokian kehitysjohtaja Mary T. McDowellin keynote-esitys "Bridging the gap: Mobile solutions for the next billion".

Alta löytyy uudet lehdistökuvat N900:sta ja N97 ministä:


Nokia N900


Nokia N97 mini

Lisää uutisotsikoita

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.

Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.
Ohjeet
Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Hintavertailun suosituimmat

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
alkaen 398 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 900 Nokia Lumia 900
alkaen 529 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 610 Nokia Lumia 610
alkaen 188 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
alkaen 242 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
alkaen 429 €
vertaa hintoja >>
Nokia 500 Nokia 500
alkaen 119 €
vertaa hintoja >>
Nokia 701 Nokia 701
alkaen 199 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy Note Samsung Galaxy Note
alkaen 499 €
vertaa hintoja >>
HTC One S HTC One S
alkaen 519 €
vertaa hintoja >>
Apple iPhone 4S (16 GB) Apple iPhone 4S (16 GB)
alkaen 619 €
vertaa hintoja >>

Lisää puhelimia Edukas.fi:ssä >>

Evil tracking pixel[tm] - It'll steal your money and wife.

Uusimmat testit

Ensikokemukset Samsung Galaxy S III:sta Ensikokemukset Samsung Galaxy S III:sta
Arvostelussa HTC One S: HTC:n uusi tuleminen Arvostelussa HTC One S: HTC:n uusi tuleminen
Testissä Lumia 710: Lumioiden keskihintainen vaihtoehto Testissä Lumia 710: Lumioiden keskihintainen vaihtoehto
Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus
Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan

Tuoreimmat uutiset

Nokia Lumia 900 häviää iPhonelle sekä kustannuksissa että katteessa Nokia Lumia 900 häviää iPhonelle sekä kustannuksissa että katteessa (31.5.2012 13:33)
Tutkimusyhtiö IHS iSuppli on selvittänyt kuinka paljon Lumia 900- ja iPhone 4S -älypuhelinten valmistus maksaa Nokialle ja Applelle. Lukuja verrattiin puhelinten jälleenmyyntihintoihin, minkä ....
Kommentteja (25)
Kuvissa: Näyttääkö seuraava iPhone tältä? Kuvissa: Näyttääkö seuraava iPhone tältä? (30.5.2012 10:55)
9to5mac.com-verkkosivusto on julkaissut kuvia puhelimen rungosta, joka kuuluu sen mukaan seuraavalle iPhonelle. Mikäli kuvat todella esittävät Applen seuraavan puhelimen designia, vahvistavat ....
Kommentteja (28)
Nokia 808 Pureview -älypuhelimen myynti alkaa Suomessa kesäkuussa Nokia 808 Pureview -älypuhelimen myynti alkaa Suomessa kesäkuussa (29.5.2012 16:40)
Palkittu Nokia 808 Pureview -älypuhelin tulee myyntiin Suomessa kesäkuussa. Nokia ei vahvistanut vielä tarkkaa päivämäärää. Puhelimen julkistuksen yhteydessä vuoden alussa sen verottomaksi jälleenmyyn....
Kommentteja (14)
Ensikokemukset Samsung Galaxy S III:sta Ensikokemukset Samsung Galaxy S III:sta (29.5.2012 15:43)
Puhelinvertailun toimitukseen saapui tänään virallisena julkaisupäivänä uusi Samsung Galaxy S III. Puhelimen saatavuus on ollut heikkoa suuresta kysynnästä johtuen, joten edes kaikille ennakkotilaajille ....
Kommentteja (17)
Tuotanto-ongelmat viivästyttävät sinisen SGS3:n toimituksia Tuotanto-ongelmat viivästyttävät sinisen SGS3:n toimituksia (29.5.2012 14:36)
Syynä sinisten Galaxy S III Pebble Blue -puhelinten heikkoon saatavuuteen on laitteen tuotannossa ilmenneet ongelmat. Ongelma koskettaa nimenomaan sinistä väriä ja siinä käytettyä kiiltävää ....
Kommentteja (2)
Puhelinvertailun uutiset RSS-virtana Lisää Puhelinvertailun otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
Nokia Lumia 900 Nokia Lumia 900
Nokia Lumia 610 Nokia Lumia 610
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
Nokia 500 Nokia 500
Nokia 701 Nokia 701
Samsung Galaxy Note Samsung Galaxy Note
HTC One S HTC One S
Apple iPhone 4S (16 GB) Apple iPhone 4S (16 GB)

Linkkejä

Uutisarkisto

Tilaa AfterDawnin viikoittainen uutiskirje.