Nokia on valottanut kännykällä maksamisen tulevaisuutta julkistamalla uuden Nokia Money -palvelun. Yhdessä Yhdysvaltalaisen Obopayn kanssa kehitetty palvelu pyrkii helpottamaan rahatransaktioita erityisesti kehittyvillä markkinoilla. Nokia hehkuttaa palvelua yhtä helpoksi käyttää kuin soittaminen tai tekstaaminen.
Palvelu toimii lähes kaikissa puhelimissa ja on riippumaton pankkitileistä. Erilliselle Nokia Money -tilille talletettuja rahoja voi käyttää muun muassa juna- tai leffalippuihin, prepaid-liittymiin tai vaikka laskujen maksamiseen.
Nokian Mary McDowell huomauttaa, että "maailmassa on 4 miljardia kännykän käyttäjää, mutta vain 1,6 miljardia pankkitiliä, joten kysyntää mobiilimaksamiselle on". Pankkitilivertaus toimii kuitenkin lähinnä vain kehittyvillä markkinoilla, joten nähtäväksi jää kuinka palvelu toteutetaan Suomessa -- vai toteutetaanko ollenkaan.
Palvelua tullaan esittelemään ensi viikolla Nokia World -tapahtumassa ja lanseeraaminen tapahtuu valikoiduilla markkinoilla ensi vuoden alussa. Odotammekin mielenkiinnolla tullaanko kaikki heinäkuussa raportoimamme uudet tavaramerkit (Booklet, Money sekä C- ja Xseries) virallistamaan kaikelle kansalle ensi viikolla.








Yesse @ 26.8.2009 18:19
Kyllä sitä keksitään:D
arcanix @ 26.8.2009 18:38
No periaatteessa ei huono idea, mutta mitenköhän toteutus suomessa. Jumalaton kikkailu jo nytkin, että missä käy electron, visa/mc debit tai uudet yhdistelmäkortit.
keke (vahvistamaton) @ 26.8.2009 20:08
Kyllä näyttää Nokia siirtävän katsettaan enemmän ja enemmän kehittyville markkinoille. Ilmeisesti jako on seuraavanlainen: Nokia tähyää kehittyvien markkinoiden valta-asemaa oikeastaan melkein kaikessa mitä voi näytöllä tehdä ja muut tyytyvät taistelemaan nykyisistä asiakkaista.
Dreamlore @ 26.8.2009 20:19
Eipä tulla tätä näkemään Suomessa kuin korkeintaan lyhyenä, pienen alueen epäonnistuneena kokeiluna.
Matkakaverina Asus EeePC 701 | Ubuntu 9.04 | Nokia 5800XM | Windows 7 @ 266MHz & 160MB RAM - Ja sama 64 megalla :) |
kikuu @ 26.8.2009 21:10
No tämä on ainakin aisa, missä Nokia ei ole muita jäljessä!! :)
Voisi olla ihan toimiva idea. Saa nähdä miten tuollaisen pystyy toteuttamaan järkevästi.
jake (vahvistamaton) @ 26.8.2009 22:18
Täällä Suomessakin on muualta muuttaneita, jotka lähettävät rahaa joka tilistään kotiväelleen kuka minnekin. Siihenkin tää toiminto sopinee.
Samoin kuin moneen muuhunkin pienmaksuun, tms
Tiedä vaikka kehittäisivät jotain ton mahdollisuuden varaan...
Joo (vahvistamaton) @ 26.8.2009 23:04
Jos ja kun kaupat (ja pankit) rupeavat rahastamaan kortilla maksamisesta niin toivottavasti tuosta saa ilmaisen vaihtoehdon.
Kunhan vielä Nfc ratkaisut tulevat puhelimiin niin niin eiköhän se vaihtoehto eteen tule.
http://www.talouselama.fi/uutiset/articl...elama/-26082009
730 (vahvistamaton) @ 26.8.2009 23:13
http://www.paymentsnews.com/citi_cards/
http://money.cnn.com/2009/03/12/technolo...rtune/index.htm
Kyl sitä täälläkin osataan,taisivat olla asialla ennen muita.
Että nyt kyllä nokiakin tulee mukaan kun homma on jo valmis.
Rahalla saa ja kännykällä pääsee.