Nokian N900 jo ennakkotilattavaksi, lisäviitteitä hinnoittelusta

Kirjoittaja Markus Lehtiniitty @ 29.8.2009 16:08 Kommentteja (29)
Nokian N900 jo ennakkotilattavaksi, lisäviitteitä hinnoittelusta Nokia on tuonut torstaina julkistamansa Maemo-laite N900:n jo ennakkotilattavaksi omassa verkkokaupassaan ainakin Saksassa ja Italiassa. Samalla myös laitteen hinnoittelusta on saatu lisävihiä.

Julkistuksen yhteydessä Nokia kertoi N900:n tulevaksi hinnaksi 500 euroa ennen veroja, joka Suomen arvonlisäveron kanssa tarkoittaisi 610 euron hintaa. Sekä Italian että Saksan Nokian verkkokaupoissa N900:lla on hintaa 599 euroa.

N900:n hinnoittelua Suomessa voidaan spekuloida, kun verrataan hinnoittelua N97:een. Saksan Nokia-kaupassa N97:n hinta on 549 euroa, Italiassa 599 euroa ja Suomessa 649 euroa. Suomalaisesta Nokia Online Kaupasta N900:aa ei toistaiseksi löydy, mutta perustuen muiden maiden hinnoitteluun, voisi N900:n hinnan Nokian Suomi-kaupassa veikata asettuvan joko 649 tai 699 euroon.

Nokian omien kauppojen hinnoittelu on kuitenkin tavallisesti yleistä hintatasoa korkeampi, joten N900:aa saanee myös Suomesta edullisimmillaan 600-650 eurolla sen saapuessa markkinoille täällä markkinoille. N900:n hinnoittelu tulee siis varsin kilpailukykyinen sen sisältämiin ominaisuuksiin nähden.

Tietoa siitä, koska N900 Suomen markkinoille on tulossa, ei kuitenkaan toistaiseksi ole. Nokia kertoi julkistustiedotteessaan vain laitteen saapuvan "valituille markkinoille" lokakuussa 2009.

Nokia N900 on ensimmäinen myös puhelinominaisuuksilla varustettu Maemo-käyttöjärjestelmällinen laite. N900 ja sen Maemo-käyttöjärjestelmä ovat alustavasti keränneet paljon kiinnostusta ja positiivista palautetta - varsinkin kun reaktioita verrataan N97:ään sekä Symbianin ja S60:n yhdistelmään. Erityisesti Maemon käyttöliittymä vaikuttaa ennakkoarvioiden ja -videoiden perusteella lupaavalta ja sen myötä Nokialla on ehkä vihdoin Applen iPhonen tasolle tai ainakin lähelle yltävä tuote.

Lisää uutisotsikoita

29 kommenttia »

  1. eekoo @ 29.8.2009 16:25

    Kiitos Nokia, sinä kotimaan arvostettu vientivaltti, että rankaiset aina isänmaatasi muita maita huokeammilla hinnoilla. Amen

  2. superkick @ 29.8.2009 16:30

    "Nokialla on ehkä vihdoin Applen iPhonen tasolle tai ainakin lähelle yltävä tuote."

    Meinasi taas trollivaihde ilmeisesti iskeä silmään lol.

  3. meemo (vahvistamaton) @ 29.8.2009 16:41

    Verkkokauppa.com sivuilta voi myös ennakkotilata. Oli sijalla 7 suosittu listalla.

  4. msly @ 29.8.2009 16:42

    @2.

    Eikö tuo sitten ole mielestäsi totta ja miksi ei?

    N900 ja Maemo jäävät toki monilla osa-alueilla vielä iPhonella, mutta taas myös tuhoavat toisaalta iPhonen monilla osa-alueilla.

    Paremman käyttöliittymän ja ilmeisestikin N97:ää herkemmän, mutta silti yhä vielä resistiivisen kosketusnäytön myötä mielestäni on järkevää pitää N900:aa todellisena iPhonen haastajana, joka myös pääsee - kuten sanottua - iankin lähelle.

  5. juupa juu... (vahvistamaton) @ 29.8.2009 16:44

    Itseäni hieman ihmetyttää tuo Nokian hinnoittelu. Miksi ulkomaat saa Nokian tuotteita halvemmilla hinnoilla kuin Suomalaiset?

  6. seppo (vahvistamaton) @ 29.8.2009 16:45

    Eekoo...ei jeesus mikä kommentti... Olisiko verotuksella jotain tekemistä asian kanssa? Et ole kyllä keittiön terävin veitsi ;)

  7. Ibanez90 @ 29.8.2009 17:02

    Nokia voisi ottaa huomioon tuon verotuksen. Varmasti tekisivät voittoa vaikka hintaa oli 100e vähemmän. Nykysin tuntuu ettei se nokiakaan niin suomalainen ole. Oheistarvikkeissa lukee made in japan tai made in china ja suurimmassa osassa kännyköitä made in hungary. Joissain N ja E sarjan puhelimissa sentään lukee Made in Finland tai Designed in Finland. Tuo on kyllä aivan syvältä että suomalainen nokia myy kalleimmalla täällä suomessa vaikka ymmärrän hyvin että se johtuu verotuksesta. msly voisi vaikka jossain vaiheessa taas tehdän samanlaisen todella hyvän vertailun kuten viimeksi että Iphone 3gs vs N900 :) Tai vaikka Nokian lippulaiva n97 vs tämä ;)

  8. Yesse @ 29.8.2009 17:04

    Hinta on kyllä korkea.Toivottavasti vielä sais ton joku päivä.

  9. eekoo @ 29.8.2009 17:49

    No shit seppo? Ei se siitä asiasta sen miellyttävämpää tee, että Suomessa maksaa enemmän. Viestissä oli jopa ehkä hitunen huumoria, vai kirjoitanko huomaamattani kaikki viestini yhtä vammaisella tavalla kuin tuon ensimmäisen ;)

  10. Verot maksaa (vahvistamaton) @ 29.8.2009 18:08

    Minusta N900:sen hinta on kohdillaan. iPhone jää valovuoden päähän rautapuolella. iPhonen vahvuus on erittäin käyttäjäystävällinen käyttöliittymä sekä laaja valikoima lisäsovelluksia. Nyt Nokia ottaa käyttöliittymässä aimoharppauksen kiinni ja uskon, että myös sovelluspuolella kehitystä tapahtuu. Tosin siinä Apple on edelleen lähes valovuoden etumatka siinä osassa.

    Rautapuolella iPhone ottaa kuokkaan 100-0. Jos N900:sen näytön kosketusherkkyys on kohdillaan minulle on aivan yksi hailee jos ei multithouchia pysty käyttämään. N900 sisältää kaikki toiminnot mitä kunnon huippukännykältä voi vaatia.

    Ja mitä hintaan tulee vielä, niin kyllä verot kuuluu maksaa. Suomi on Suomi juuri sen takia, että meillä yhteiskunnassa on toimiva verojärjestelmä. Se tulee aina ottaa huomioon, kun tuotteita ostelee.

    Ostoon menee että heilahtaa N900, kunhan vaan markkinoille saapuu.

  11. abcdefg (vahvistamaton) @ 29.8.2009 18:22

    @10

    Miten voit sanoa, että kosketusherkkyys on kohdillaan kun et ole sitä päässyt kokeilemaan, saati kukaan muukaan? Rautapuolella nuo voat samantehoiset ja laatutuntumaltaan iPhone kyllä voittaa, ainoa mikä on parempi N900:ssa on kamera.

  12. Romisku @ 29.8.2009 19:27

    @11
    Miten voit sanoa, että iPhone voittaa laatutuntumassa, kun et ole sitä päässyt kokeilemaan, saati kukaan muukaan? Ja ihan huomiona näin lukutaidon omaavana, edellinen kommentoija käytti lauseen alussa sanaa jos, kun kosketusherkkyydestä mainitsi.

  13. Tuomari (vahvistamaton) @ 29.8.2009 19:29

    @2. Äläs nyt, HTC:n muovikuorikin oli paljon laadukkaampi kuin Nokian muovikuori. :D

  14. Romisku @ 29.8.2009 20:41

    @13 Ilmeisesti tarkoitettu minulle. Tottakai kaikkien muiden muovikuoret ovat aina parempia kuin Nokian. Vaikka tekisivät metallikuorisen laitteen, niin se on silti huonompi kuin muiden muovit, kuten kommenteissa Booklet-uutisen kommenteistakin näkyi. Se vaan on muotia haukkua tässä maassa Nokiaa ja sen vasta julkaistuja tuotteita. Pieni trolli loppuun ;D Jos tämän luurin kyljessä olisi ompun kuva ja se muuten olisi samanlainen, se olisi maailman paras puhelin heti julkistuksen yhteydessä :D

  15. Ibanez90 @ 29.8.2009 21:28

    @14

    Monia varmasti vi***aa että meni ostamaan n97 joka oli todella monien mielestä paska. Jos siinä olis ollut omena logo niin sitten olisi ei se logo siinä vaikuta vaan maine. Applella on osaksi hyvä maine. Kuten esim puhelimissa. Onko se niin vaikea tajuta sitä että esim n97 yksinkertaisesti tuntuu todella laaaduttomalta niin se vaan on. jos vertaa n97 ja iphone 3gs niin kyllähän sen nyt heti tajuaa että kumpi on parempi missäkin jutuissa vaikka merkit olisi toisteppäin.

  16. Tuomari (vahvistamaton) @ 29.8.2009 21:56

    @14 itseasiassa tuo oli tarkoitettu fanittaja toimitukselle, mutta meneehän se noinkin. :D

    @15 enemmän se näyttää sinua vituttavan kun omaa ostostaan pitää täällä aina perustella. :d

  17. Romisku @ 29.8.2009 22:00

    @15
    Aivan, kyseisen puhelimen laatu on todettu tietyiltä osin huonoksi. Mutta täsä onkin kysymys puhelimesta, joka on juuri julkaistu, eikä ketään vielä harmita se, että on ostanut sen. Varmasti voit myöntää, että Nokiallakin on, varsinkin E-sarjassa, ollut erittäin laadukkaita tuotteita. Jos et tuota ymmärtänyt oikein kunnolla, niin kerron uudelleen. Jos Nokia julkaisee millaisen tahansa puhelimen, se todetaan heti ensimmäisen uutisen yhteydessä olevissa kommenteissa huonoksi ja nitiseväksi. Kun taas jos julkaisijana on esim. Apple, puhelin tai laite on aina loistava, on siinä millaisia puutteita tahansa. Älä silti ymmärrä väärin, Apple on tunnettu hyvästä laadustaan, mutta jonkin tuotteen haukkuminen jo ennen kuin kukaan on päässyt sitä testaamaan on järjetöntä.

  18. Rhk @ 29.8.2009 23:49

    juu u.. Menee iPhone 3GS tilaukseen.. edistystä nokialta jokatapauksessa mutta ei se riitä ei se riitä.

    - viduttaa vaan nyt jos apple meinaa laskea hintoja tuon n900 takia.. mitä tuskin kyllä tulee tapahtumaan mikäli nuo on nokialaisen hinnat :)

  19. solana @ 30.8.2009 13:00

    Nokian pitäisi nimetä raflaavammin kännyköitään tai erottaa jokin brändi kokonaan omakseen Toyotan Lexuksen tyyliin. Tätäkin nyt kutstuaan Maemoksi sen käyttiksen perusteella, mikä viittaa siihen, että ihmiset haluavat muuta, kuin pelkkiä harmaita numerosarjoja.

    Applella on muutama tuote, joita on helppo markkinoida ja personoida.

  20. Ahmeeli @ 30.8.2009 13:40

    On se kumma kun joka uutiseen pääsee sekä toimituksen puolelta että kommenttien kautta tämä Iphone vs. Nokia saaga. Yksikään teistä (tod.näk) ei ole N900ää päässyt kokeilemaan saati vertailemaan laatutuntumaa mihinkään, joten pitäkää ne kommentit itsellänne. Kiitos.

  21. N900i (vahvistamaton) @ 30.8.2009 18:30

    Ei nyt voi sanoa, että kukaan ei olisi N900:sta Suomessa hiplannut. Tuotetta kuitenkin kehitetään aika suurelta osin täällä.

    Pitää kyllä paikkansa fanipoikien osalta.

  22. jake (vahvistamaton) @ 30.8.2009 19:31

    @15
    ja moni on varsin tyytyväinen hankittuaan N97 - sanovat monet sen nimittäin parantuneen selkeästi parin päivityksen myötä... ja joidenkin mielestä se vaikuttaa paljon paremmalta käytössä kuin kuvittelivatkaan ennen sitä ...luettuaan näitä 'etukäteis-arvioita' kavereilta, joilla ei ko 97:aa edes ollut, mutt haukkua se täälläKIN piti - you know - varmuuden vuoksi tai oman vika-valinnan takia...

  23. muranziel @ 31.8.2009 22:06

    Saatana. oisivat voineet ilmoittaa pariviikkoa etukäteen. Ehdin jo hommata Omnia HD:n mutta tämä kyllä kieltämättä kiinnostaa vieläkin enemmän.

  24. N900 (vahvistamaton) @ 1.9.2009 20:08

    http://kauppa.nokia.fi/nokia-fi/product....3&culture=fi-FI Suomessakin hinta Nokian kaupassa 599.

  25. Joo (vahvistamaton) @ 1.9.2009 20:43

    No on aika kilpailukykyinen hinta kun tietää että että Nokian suorat hinnat ovat normaalisti kalliita...

  26. LaruX (vahvistamaton) @ 1.9.2009 21:32

    Tilasin. Nyt odotellaan kieli pitkällä! Mahtava gadget!

  27. amtiainen @ 2.9.2009 00:38

    Ei taida voittaa edelleenkään iPhonea. Puhelin on kyllä varmasti hyvä mutta pääseekö se silti aivan tasoihin iPhonen helppokäyttöisyyteen on vähän siinä ja siinä.

    S60 jälkeen Maemo alusta tuntuu taivaalliselta mutta kun alkuinto laantuu niin luulen että Maemoon suhtaudutaan sen jälkeen kuin se olisi ihan normi Nokia käyttis. Se ei riitä että ollaan lähellä iPhonea, vaan sen pitäisi olla parempi jotta se voittaisi vuosia hallinneen iPhonen kovan brandin. Jos iPhonen haluaa laittaa kampoihin tuotteen tulisi olla parempi jokaisella osa-alueella.

    Megasuosittu tuosta N900 tulee joka tapauksessa vaikkei se nyt myisikään yhtä paljon kuin iPhone. Samalla voi vain äimistellä että maailman suurimmalta matkapuhelinvalmistajalta kesti 2,5 vuotta ennen kuin se sai aikaiseksi iPhonen kilpailijan. Olisi maailman suurimmalta valmistajalta voinut odottaa vähän nopeampaa reagointia. Varsinkin nykymaailmassa tuo 2,5 vuotta on melkein ikuisuus.

  28. AtteK0 @ 18.10.2009 14:24

    Nokia Flagship-storessa Aleksanterinkadulla kävin kokeilemassa. Kapasitiivinen näyttö ei sovi minulle, haluan resistiivisen (ctrl+c /ctrl+v toimi mainiosti mustaamisen sekä styluksen kanssa). Flash-pelit pyörivät. Näyttö oli herkkä, herkempi kuin odotin. Youtubessa ei mitään ongelmia, selain on uskomaton tässä laitteessa.

  29. Tiimoo @ 18.10.2009 21:25

    Missäpäin lippulaivamyymälää se siellä on? Kävin kattoon enkä löytänyt kuin 10000000000000000000000 x n97. Tosin ei siinä puhelimessa mitään vikaa, mutta pisti vaan silmään.

    Acer Aspire 7520G

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.

Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.
Ohjeet
Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Hintavertailun suosituimmat

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
alkaen 398 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 900 Nokia Lumia 900
alkaen 529 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 610 Nokia Lumia 610
alkaen 188 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
alkaen 242 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
alkaen 429 €
vertaa hintoja >>
Nokia 500 Nokia 500
alkaen 119 €
vertaa hintoja >>
Nokia 701 Nokia 701
alkaen 199 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy Note Samsung Galaxy Note
alkaen 499 €
vertaa hintoja >>
HTC One S HTC One S
alkaen 519 €
vertaa hintoja >>
Apple iPhone 4S (16 GB) Apple iPhone 4S (16 GB)
alkaen 619 €
vertaa hintoja >>

Lisää puhelimia Edukas.fi:ssä >>

Evil tracking pixel[tm] - It'll steal your money and wife.

Uusimmat testit

Ensikokemukset Samsung Galaxy S III:sta Ensikokemukset Samsung Galaxy S III:sta
Arvostelussa HTC One S: HTC:n uusi tuleminen Arvostelussa HTC One S: HTC:n uusi tuleminen
Testissä Lumia 710: Lumioiden keskihintainen vaihtoehto Testissä Lumia 710: Lumioiden keskihintainen vaihtoehto
Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus
Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan

Tuoreimmat uutiset

Nokia Lumia 900 häviää iPhonelle sekä kustannuksissa että katteessa Nokia Lumia 900 häviää iPhonelle sekä kustannuksissa että katteessa (31.5.2012 13:33)
Tutkimusyhtiö IHS iSuppli on selvittänyt kuinka paljon Lumia 900- ja iPhone 4S -älypuhelinten valmistus maksaa Nokialle ja Applelle. Lukuja verrattiin puhelinten jälleenmyyntihintoihin, minkä ....
Kommentteja (25)
Kuvissa: Näyttääkö seuraava iPhone tältä? Kuvissa: Näyttääkö seuraava iPhone tältä? (30.5.2012 10:55)
9to5mac.com-verkkosivusto on julkaissut kuvia puhelimen rungosta, joka kuuluu sen mukaan seuraavalle iPhonelle. Mikäli kuvat todella esittävät Applen seuraavan puhelimen designia, vahvistavat ....
Kommentteja (28)
Nokia 808 Pureview -älypuhelimen myynti alkaa Suomessa kesäkuussa Nokia 808 Pureview -älypuhelimen myynti alkaa Suomessa kesäkuussa (29.5.2012 16:40)
Palkittu Nokia 808 Pureview -älypuhelin tulee myyntiin Suomessa kesäkuussa. Nokia ei vahvistanut vielä tarkkaa päivämäärää. Puhelimen julkistuksen yhteydessä vuoden alussa sen verottomaksi jälleenmyyn....
Kommentteja (14)
Ensikokemukset Samsung Galaxy S III:sta Ensikokemukset Samsung Galaxy S III:sta (29.5.2012 15:43)
Puhelinvertailun toimitukseen saapui tänään virallisena julkaisupäivänä uusi Samsung Galaxy S III. Puhelimen saatavuus on ollut heikkoa suuresta kysynnästä johtuen, joten edes kaikille ennakkotilaajille ....
Kommentteja (17)
Tuotanto-ongelmat viivästyttävät sinisen SGS3:n toimituksia Tuotanto-ongelmat viivästyttävät sinisen SGS3:n toimituksia (29.5.2012 14:36)
Syynä sinisten Galaxy S III Pebble Blue -puhelinten heikkoon saatavuuteen on laitteen tuotannossa ilmenneet ongelmat. Ongelma koskettaa nimenomaan sinistä väriä ja siinä käytettyä kiiltävää ....
Kommentteja (2)
Puhelinvertailun uutiset RSS-virtana Lisää Puhelinvertailun otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
Nokia Lumia 900 Nokia Lumia 900
Nokia Lumia 610 Nokia Lumia 610
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
Nokia 500 Nokia 500
Nokia 701 Nokia 701
Samsung Galaxy Note Samsung Galaxy Note
HTC One S HTC One S
Apple iPhone 4S (16 GB) Apple iPhone 4S (16 GB)

Linkkejä

Uutisarkisto

Tilaa AfterDawnin viikoittainen uutiskirje.