Palaute
 
Puhelinvertailu.com
  In English  Suomeksi  På svenska På norsk

iPhone 3GS:ää joutuu odottamaan Suomessa tajuttoman pitkään

Kirjoittaja Markus "msly" Lehtiniitty @ 15.9.2009 18:59 Kommentteja (25)

iPhone 3GS:ää joutuu odottamaan Suomessa tajuttoman pitkään Applen iPhonea Suomessa ainoana virallisena jakelukanavana myyvä Sonera on ajautunut suuriin toimitusvaikeuksiin tuoreimman iPhone 3GS -mallin kohdalla.

Tällä hetkellä uusien iPhone 3GS -tilausten arvioitu toimitusaika on 8-12 viikkoa, joka kuulostaa uskomattoman pitkältä ajalta ottaen huomioon, että laite saapui täällä markkinoille jo 31. heinäkuuta eli noin puolitoista kuukautta sitten. Pahimassa tapauksessa iPhone 3GS:n nyt tilatessaan sen saa vasta joulukuussa.

Soneran iPhonen saatavuudesta kertovan sivun mukaan "suuren kysynnän vuoksi laitteiden saatavuudessa on aluksi niukkuutta". Soneran mukaan se toimittaa laitteet tilausjärjestyksessä.

Saatavuudesta kertovan sivun mukaan kuitenkaan edes kaikkia viimeistään 31. heinäkuuta tehtyjä enakkotilauksia ei edes olla toimitettu vielä. Soneran tavoitteena on saada kaikki ennakkotilatut iPhone 3GS:t toimitettua syyskuun loppuun mennessä ja aloittaa ennakkomyynnin jälkeen tilattujen puhelinten toimitukset lokakuussa.

Kokonaisuutena iPhone 3GS:n saatavuus on siis ollut Suomessa heikko ja sellaisena se myös tulee pysymään näillä näkymin vielä pitkään. Soneran yhä kokemat ongelmat ovat hieman yllättäviä, sillä esimerkiksi Yhdysvalloissa iPhone 3GS:n saatavuus on jo parantanut huomattavasti.

Koska Sonera ei ole virallisesti kommentoinut iPhone 3GS:n myyntimääriä muuten kuin ennakkovarausten osalta, on toimitusongelmien perimmäistä syytä vaikea arvioida. Varmastikaan toimitusvaikeudet eivät ole olleet hyödyllinen asia Soneralle tai sitä paremmin Applellekaan, sillä heikko saatavuus on varmasti ajanut ainakin joitakin asiakkaita myös kilpailijoiden tuotteita kohti.

Applen antamien tietojen perusteella laskettujen lukujen mukaan heinä-elokuussa yhtiö toimitti yhteensä 3,6 miljoonaa iPhonea. Tämä tarkoittaisi, että tasaisella vauhdilla iPhonen kappalemääräinen myynti yltäisi kolmanneksellä neljänneksellä suunnilleen samoihin lukuihin huhti-kesäkuun lukujen kanssa.





25 kommenttia »

  1. Nitrok @ 15.9.2009 19:08

    Tämä on kyllä aivan ihmeellistä toimintaa sekä Soneralta että Applelta.
    Tuo toimittaminen tilausjärjestyksessä ei ole pitänyt aivan paikkaansa, sillä jotkut ovat saaneet luurinsa jopa ennen ennakkovaraajia.
    Osa tilauksista on myös mystisesti peruuntunut ja tilaaja on joutunut jonon hännille. Osalle taas lähetetään useampi luuri vaikka on tilattu vain yksi.

  2. Mailia @ 15.9.2009 19:11

    Pitää rakastaa omaa vielä enemmän.

  3. inkognito @ 15.9.2009 19:18

    Tilasin 24.7 32gt mustan iphonen verkkokaupasta. Edelleen odottaen...

  4. elbac @ 15.9.2009 19:28

    Terve,

    Tilasin puhelimen 27.7. Soitin elokuussa, koska tulee. Vastattiin, että elokuun lopussa/syyskuun alussa. Sanoin peruvani tilauksen (koska olin maksanut puhelimen etukäteen). Kaveri ei osannut perua sitä...Odotin eiliseen asti.

    Soitin eilen uudestaan ja sanoin haluavani perua tilaukseni. Tarkistivat, ettei ole vieläkään "lähetysjonossa". Kysyin, koska saan rahani takaisin ja sieltä sanottiin, että älä lunasta puhelinta kun se joskus tulee postissa niin saat rahasi joskus takaisin!!!?!!

    Sanoin, että perun tilauksen ja haluan vahvistuksen sähköpostiini. Eivät kuulemma voi tehdä sitä. Lopuksi se kirjoitti jonkun tiedon infokenttään ja sanoi, että kun seuraavan kerran soitan niin niillä on tieto edellisestä soitosta...Voi hyvä sylvi...Ei osannut sanoa koska saan rahani ja kun intin niin sanoi "ehkä kahden viikon päästä"

    Repikää tuosta sitten :(

  5. Lol (vahvistamaton) @ 15.9.2009 19:44

    Ite odottelin kuukaden verran ja eilen irtisanoin tilauksen. onneks kaveri lähettää puretun koneen thaimaasta tällä viikolla :P

  6. Paavi (vahvistamaton) @ 15.9.2009 19:51

    Itse peruin tilaukseni, sillä en halua puhelinta enää joulukuussa. Odotan mieluummin 7kk ja ostan seuraavan iPhonen, jonka tilaan heti ensimmäisten joukossa. Seuraava iPhone poikkeaa varmaankin muotoiltuun, joten olen ihan tyytyväinen ratkaisuuni. Vittuillakseni Soneralla voisin JB:ta sen ja ottaa Saunalahden :D

  7. androidi (vahvistamaton) @ 15.9.2009 20:04

    Itse olin tehnyt tilaukseni heti kun se tuli mahdolliseksi, mutta peruin sen pari viikkoa sitten, kun totesin etten enään haluakkaan moista laitetta odottaa, sillä muut valmistajat ovat jo tuoneet parempia ja mielenkiintoisempia laitteita kauppoihin.
    Terveisin, iloinen android-puhelimen omistaja.

  8. churche @ 15.9.2009 20:57

    11.7 varattu liikkeseen... edelleen odottaen

  9. Habska @ 15.9.2009 21:28

    Voi hype pojat...kyllä Steve-setä silittää teidän päätä niin ei tunnu niin pahalta...

  10. ahet @ 15.9.2009 21:45

    odottamaan? en minä moista roskaa odota

  11. Ibanez90 @ 15.9.2009 21:58

    Eipä taida Applea kiinnostaa muutamat suomalaiset. Puhelimet taitavat mennä paremmille markkinoille :P Itsellä on tällä hetkellä 2g mutta varmasti sitten kun tämä menee rikki tulee joko 3g tai 3gs.

  12. jehu80 @ 15.9.2009 22:13

    Tuskin se on Sonerasta kiinni, että puhelimia ei ole tarpeeksi. Kyllähän operaattori haluaa toimittaa laitteet asap ja mielellään heti, koska siinä automaattisesti myydään myös Soneran palveluja. Operaattori saa niistä palveluista kuitenkin rahaa. Itse veikkaan, kuten nro 11, että moni markkina-alue vaan on Suomea tärkeämmässä asemassa ja kun tilanne joka paikassa on se, ettei ole tarpeeksi niin tänne pohjoiseen niitä ei vaan silloin anneta sitä määrää, mitä haluttaisiin. Mutta mutta, onhan se odottaminen aina ikävää, varsinkin jos on himo iskenyt. Tämä nyt ei kuitenkaan ole elämää suurempi asia, tulee sitten kun tulee - varmasti heti kun niitä on. Ps. en itse ole iPhone jonossa, tai laitetta hankkimassa näillä näkymin. Odottelen tässä Nokian X6:sta...

  13. polle (vahvistamaton) @ 16.9.2009 05:03

    Sieltä se valkoinen 32GB putkahti postiin :) nyt voikin hyvin mielin siirtää vanhan 3G mallin hyllylle muiden jeesus luurien joukkoon :D

  14. Ibanez90 @ 16.9.2009 06:42

    Kyllä todelliset "Applefanboyt" odottaa vaikka vuoden saadakseen luurin ;) Eiköhän niitä pikku hiljaa ala tulla.

  15. Teemu R. (vahvistamaton) @ 16.9.2009 09:58

    Kaikkien absurdeinta Soneran toiminnassa on se, että saadakseen mitään tietoja toimitusaikataulusta täytyy itse soittaa Soneran asiakaspalveluun! Tilasin 31.7. enkä ole saanut mitään viestiä Soneralta automaattisen tilausvahvistuksen jälkeen!

  16. Samriel (vahvistamaton) @ 16.9.2009 10:23

    Ensimmäistä iPhonea odottaen...Tilasin 7.8 eikä hyvältä näytä jos heinäkuussa tilanneetkaan ei ole vielä saaneet luuria. Soneran toiminta on erittäin outoa tiedottamisen osalta, se on totta.

  17. jaysire @ 16.9.2009 11:00

    Aivan sama kävi täällä kuin ensimmäisellä kommentoijalla. Olen ollut uskollinen iPhone fanboy alusta lähtien ja toin jenkeistä ekaa mallia olevia puhelimia pari kpl (vielä vanhemmilla käytössä). Tein ennakkovarauksen varmasti ensimmäisten joukossa, kolleega teki sitten oman varauksen pari vkoa myöhemmin (samasta liikkeestä) ja sitten mystisesti hän sai puhelimen julkaisupäivänä ja minä olin joutunut jonon hännille.

    1.5 kk myöhemmin sain soiton että nyt vois tulla hakemaan, silloin oli koko ajan roikkunut jonolistan nrolla 11 (kolleega näki nimeni 11 askelta omansa alapuolella kuitatessaan puhelimen, minä kävin kuukauden päästä kyselemässä ja minulle näytettiin jonolistaa, jossa olin edelleen nro 11).

    Soiton tullessa ilmoitin että olin jo hankkinut toisen puhelimen (HTC Heron, johon olen älyttömän tyytyväinen). Nyt odottelen n900:sen julkaisua. Jotain rajaa Soneran pelleilyyn.

  18. kerbo @ 16.9.2009 12:26





  19. jackoff (vahvistamaton) @ 17.9.2009 12:30

    Naurettavaa perseilyä.

  20. inkognito @ 17.9.2009 16:11

    "Soneran toiminta on erittäin outoa tiedottamisen osalta, se on totta."

    Varsinkin kun sama firma naapurimaassa tiedottaa lähes joka arkipäivä toimitustilanteen.

  21. past0r1 (vahvistamaton) @ 20.9.2009 22:37

    http://sähköpaimen.fi/2009/09/20/sonera-...mitusvaikeudet/

  22. JuhaW @ 20.9.2009 23:56

    Itse peruin oman iPhonen tilauksen ja se meni heti perille. Joskus heinäkuun lopulla peruutin ja viikko ennen tilasin. Kovasti koitti kysellä, et miks haluan peruuttaa, et iPhonet on just tulossa jne.

  23. teme92 @ 30.9.2009 22:56

    tilasin oman iphone 3gs 31.7 ja ne ilmotti sitte yhessä vaiheessa et pitäs tulla 14.9 eikä oo vieläkään tullu. Ei tässä nyt enää hirveen kauaa jaksa odotella. Jos sitä ei kohta kuulu ostan nokian N900.

  24. Samriel @ 1.10.2009 00:30

    Vähän on alkanu tulla sama fiilis. Tilasin 7.8 eikä oo mitään kuulunu. Eikä varmaan vähään aikaan kuulukkaan jos vielä heinäkuussakaan tilanneet ei oo kaikki saaneet luurejaan.

  25. teme92 @ 12.10.2009 15:03

    todella huvittavaa tuo soneran asiakaspalvelu. Olen soittanut sinne n.6 kertaa ja 4 kertaa ovat soittaneet takaisin, ja joka kerta ihan eri jutut. Eräs sanoi että puhelin lähti samantien postiin kun tilasin sen 31.7. toinen ilmoitti, että se on lähetetty 8 viikkoa sitten ja pitäisi olla postissa näillä hetkillä (2 viikkoa sitten) ja muutamilla ei ollu mitään tietoa.
    Alkaa pikkuhiljaa ottamaan päähän.

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.



Uusimmat testit

Testissä Nokia X6 Comes with Music Testissä Nokia X6 Comes with Music
Testissä Nokia N900 - aito mobiilitietokone, sekä hyvässä että pahassa Testissä Nokia N900 - aito mobiilitietokone, sekä hyvässä että pahassa
Ensikokemukset Nokian N900:sta: tehokkuus vakuuttaa, mutta matka on vielä kesken Ensikokemukset Nokian N900:sta: tehokkuus vakuuttaa, mutta matka on vielä kesken
Sankaripuhelin testissä, onko HTC Hero ensimmäinen oikea iPhonen tappaja? Sankaripuhelin testissä, onko HTC Hero ensimmäinen oikea iPhonen tappaja?
Testissä Applen iPhone 3GS - kolmas kerta toden sanoo? Testissä Applen iPhone 3GS - kolmas kerta toden sanoo?

Tuoreimmat uutiset

Videolla: Nokia esitteli Symbian^3:n käyttöliittymää Videolla: Nokia esitteli Symbian^3:n käyttöliittymää (11. March, 2010 11:37)
Nokia on esitellyt eilen San Franciscossa tulevaa Symbian^3-käyttöjärjestelmää. Paikalla ollut Phone Dog on lisännyt tilaisuudesta videon YouTubeen, jossa Nokian David Rivas esittelee käyttöliittymää. ....
Kommentteja (20)
Microsoft esitteli 3D-pelejä puhelimilleen Microsoft esitteli 3D-pelejä puhelimilleen (10. March, 2010 14:03)
Microsoftin viime kuussa julkistaman Windows Phone 7 Series -käyttöjärjestelmän yhteydessä yritys raapaisi myös puhelimiin sovellettavan Xbox Live -toiminnallisuuden pintaa. Pelialustan monipuolisuudesta ....
Kommentteja (3)
Videolla: HTC Legend ensikäsittelyssä Videolla: HTC Legend ensikäsittelyssä (8. March, 2010 16:23)
HTC:n viime kuussa esittelemä Legend-kosketusnäyttöpuhelin on ensimmäistä kertaa unboxing-käsittelyssä SlashGearin kätösissä. Hero-mallia muistuttava Legend on varsin tyylikäs ilmestys yhdestä ....
Kommentteja (10)
Skype poisti sovelluksensa jenkkien Ovi Kaupasta Skype poisti sovelluksensa jenkkien Ovi Kaupasta (8. March, 2010 13:13)
Viime viikolla Nokian Ovi Kauppaan lisätty VoIP-sovellus Skype ei löytänytkään tietään ohjelmistokaupan valikoimiin rapakon takana. Yhdysvaltalaiset Nokia-käyttäjät jätettiin rannalle ruikuttamaan, ....
Kommentteja (13)
Nokia hakee patenttia ravistettavalle puhelimelle Nokia hakee patenttia ravistettavalle puhelimelle (7. March, 2010 18:06)
Tulevaisuudessa saattaa olla luvassa helpotusta matkapuhelimien akkukestoon. Näin uskoo ainakin Nokia, joka on jättänyt patenttihakemuksen tekniikasta, jolla voitaisiin valmistaa esimerkiksi ....
Kommentteja (25)
Uutiset RSS-virtana Lisää nämä otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia 5530 XpressMusic Nokia 5530 XpressMusic
Nokia 5800 XpressMusic Nokia 5800 XpressMusic
Nokia 5230 Nokia 5230
Nokia N97 mini Nokia N97 mini
Nokia X3 Nokia X3
Nokia E52 Nokia E52
Samsung I7500 Samsung I7500
Nokia 6220 classic Nokia 6220 classic
Nokia N900 Nokia N900
Nokia X6 Nokia X6

Linkkejä

Uutisarkisto